Miten Uli-renki tulee onnelliseksi. Gotthelf Jeremias
Чтение книги онлайн.

Читать онлайн книгу Miten Uli-renki tulee onnelliseksi - Gotthelf Jeremias страница 12

Название: Miten Uli-renki tulee onnelliseksi

Автор: Gotthelf Jeremias

Издательство: Public Domain

Жанр: Зарубежная классика

Серия:

isbn:

isbn:

СКАЧАТЬ ja kepit ja lapiot kiertelivät kädestä käteen huolellisesti tarkasteltavina. Poikaset tungeksivat innokkaasti joukon etunenään ja heilauttelivat hyvin vakavasti keppejä ja keskustelivat hyvin totisesti siitä, mitkä lapiot paraiten sopivat kouraan; ukot jälleen seisoskelivat näköjään välinpitämättöminä raitilla piippunysät hampaissa ylpeästi jököttäen, kädet takin tai liivin taskuissa ja puhelivat tuulista ja kylvöistä. Viimein lähdettiin kilpakentälle, riemuitseva poikajoukko etunenässä. Nekös onnesta paistoivat, jotka saivat kantaa lapioita, keppiä; hälisivät ja kiistelivät ne, jotka kiiruhtivat tyhjiltään jonon vieressä; uljaina, tuikeina marssivat kilpailijat puolisotilaallisessa järjestyksessä poikasten jälestä. Joku heistä hypähti silloin tällöin kankeasti nähdessään jonkun tytön kasvot, joita hän ei aivan välinpitämättömin sydämin katsellut. Viimeisinä köpittivät ukot, muka omissa mietteissään, ja joku heistä sanoi toiselle olevansa menossa pellolleen; hänelle oli muka sanottu, että toukat ihan tuhoovat hänen ruisoraansa. Ja nythän siis sopi samalla mennä katsomaan nuoren kansan leikkiäkin. Kun hän oli ollut nuori, oli hän pelannut hurnusta niin hyvin, ettei ainoakaan tästä nuorisosta olisi kyennyt sitomaan hänen kenkänsä nauhojakaan. Ja kuitenkin oli siihen aikaan ollut puolentusinaa yhtä hyviä tai vielä parempiakin hurnuksen heittäjiä kuin hän. Ja kun miesväki oli lähtenyt kylästä, neuvottelivat naiset, millä verukkeilla hekin voisivat mennä taistotantereelle tai edes katsella ottelua kauempaa. He häpesivät noin vain syyttä suotta juoksennella kulkueen jälestä. Annas olla, pian oli verukkeet keksitty! Nuoret tytöt lähtivät pitkissä jonoissa käsikynkässä kävelemään ja kiertelemään kunnes joutuivat ihan poikaparveen istumaan; vähän ijäkkäämmät kaarsivat verkkaan ja kaukaa kentän ympäri ja asettuivat sopivan matkan päähän pienelle kummulle, josta voivat nähdä etäälle; vanhus toisensa jälkeen köpitti sinne, taluttaen toisella kädellä lasta ja pitäen toisessa rosmariinia ja sanoi jokaiselle vastaantulijalle: hänenkin pitää nyt tässä sinne lähteä, vaikka meno on ihan vastenmielistä; mutta lapsi ei ollut antanut hänelle rauhaa. Sekin tahtoi nähdä, miten isä heittää hurnusta, oli se sanonut.

      Oli kaunis syksyinen päivä, ilma kirkas ja maa vihreä; pilvikaritsoita kulki taivaalla, kokonaiset katraat oikeita karitsoita kävi laitumella maassa, ja leppoisa lämpö hautoi ihmisiä ja eläimiä, jotka suloisen mukavasti lepäilivät vihreässä ruohikossa kirkkaassa auringonpaisteessa.

      Aavalla niityllä tapasivat eri puolueet toisensa ja järjestyivät pelaamaan peliä, joka on sata kertaa kauniimpaa ja tuhat kertaa kansallisempaa kuin nuo vastenmieliset, uudet näytelmät, joissa ruumis ei harjaannu eikä sielu jalostu, jotka ovat joutenpäiväistä apinoimista ja joita katsellessa on hyvä tilaisuus vain laiskotella ja lurjustella.

      Valittiin mukavin paikka, järjestettiin kiinniottajat niin että aurinko paistoi heidän selkäänsä, pantiin parru hurnuksen lyöntiä varten huolellisesti paikalleen, siten ettei mäki taustana tekisi näkymättömäksi hurnusta silloin kun se nousee, vaan että sen voi eroittaa selvästi aina tangosta ilmaan saakka. Jos tätä seikkaa ei oteta huomioon tai jos päivä on vähän pilvinen ja lyöjä iskee hurnukseen ripeästi ja voimakkaasti, kiitää se sillä vauhdilla, ettei sitä huomaa ennenkun se iskee pahan haavan jonkun pääkuoreen tai syöksyy sohahtaen maahan jonkun viereen. Siksi onkin etumaisten tehtävänä näyttää käsillään ja lapioillaan hurnusta takimaisille heti kun he sen huomaavat, ja kauas kuuluvat silloin hätäiset huudot: tuolla tuolla, tänne tänne!

      Kauan kesti ennenkun parru eli tanko oli saatu asetetuksi sopivaisen korkealle, ennenkun piiri oli merkitty sopivan laajaksi ja leveäksi, leikin säännöt vahvistettu ja arvalla ratkaistu, mikä puolue ensin lyö. Kumpikin puolue tavoitteli todellisia tai kuviteltuja etujaan eikä tarvinnut yhden puolueen suurta muutosta ehdottaa, kun jo toinen puolue kieltäytyi kivenkovaan esitystä hyväksymästä, vainuten siinä jotain salajuonta. Siinä sitten jankattiin kunnes vanhukset puuttuivat asiaan, huusivat milloin tuon, milloin tämän luokseen ja supattivat hänen korvaansa jotain, jonka pontena oli tavallisesti se, että hylkäämällä se ja se pieni etu on viekasteltava itselleen suurempi etu.

      Kello oli jo yli kahden ennenkun pelaajat asettuivat piiriin paikoilleen ja parrun luota kajahti huuto: "Tahdottekos?" johon toiselta puolen vastattiin: "Antakaa tulla!"; eräs lyöjä astui ripeästi parrun ääreen, nosti keppinsä koholle parrun kohdalla ja lyödä vinhautti koskettaen kuultavasti parrua; sydämet sykkivät ja vavistiin jännityksestä, suut ammottivat, silmät töllöttivät ilmaan etsien sieltä hurnusta: mutta ei nähty sitä missään; ja siinä kun katsoa töllötettiin, kajahti toinen lyönti; silloin lensi hurnus korkealta yli rajan, se keksittiin liian myöhään ja hyvä lyönti oli saatu. Ensimäinen kepin lyönti oli ollut petoslyönti.

      Minä en tahdo nyt jatkaa samalla tapaa kuten olen alottanut; en kertoa tyystin pelin kulkua, en jutella, miten usein pelissä riideltiin luulotelluista tai todellisista petoksista, miten usein nenäin alla nyrkkiä puitiin, miten vanhat saivat ruveta riidanratkaisijoiksi, miten he sovittelivat puolueita ja miten pojat taipuivat heidän tahtoonsa, useinkin vastenmielin; kuinka vanhat eivät malttaneet olla antamatta käytännöllisiä neuvoja ja huutamatta lyöjälle: astukoon askeleen eteen tai askeleen taakse; tai tappajille: hajaantukoot kauemmaksi toisistaan ja älkööt huitoko lapioillaan ennen aikojaan. Se kertominen ei maksaisi vaivaa. Minä en myöskään tahdo tarkemmin kuvailla kuinka katselijat sakeanaan saarsivat pelaajia; miten vanhat äidit seurasivat sykkivin sydämin pelin kulkua, miten tytöt vapisivat pelosta tai riemusta kun heidän heilansa astui hurmista lyömään tai tappamaan; en myöskään, miten Erdöpfelkoferin ja Brönzwülerin pikku pojat härnäsivät toisiaan ja viimein hurjasti tappelivat kunnes äidit ja sisaret kiskoivat heidät erilleen toisistaan, jota vastoin isäin ja veljien mielestä ei maksanut vaivaa mokomaan puuttua. Tätä en minä aio kertoa, mutta sen minä vain sanon, että erdöpfelkoferilaiset ne joutuivat tappiolle, tosin vain yhdellä lyönnillä, mutta kuitenkin. He kinasivat aika tavalla vastaan ennenkun ottivat tappionsa uskoakseen; koettivat kaikki kavaluudet ja juonet; antoivat jonkun lyödä ylimääräisen lyönnin vaikka hurnus oli jo tapettu; lykkäsivät hurnuksen, joka oli pudonnut maaliin, maalin ulkopuolelle ja nostivat sen vasta ulkopuolella maasta ja kielsivät tekonsa, kun eräs vanha brönzwüleriläinen sen huomasi. Mutta ei auttanut juoni, viimein täytyi heidän tyytyä tappioonsa. He olivat äissään ja pitivät kohtalon ratkaisua kerrassaan vääränä, koskapa he muka olivat selvästi olleet parempia pelaajia, ja moni ei voinut olla syyttämättä tovereitaankaan: se tai se oli muka lyönyt huonosti tai tehnyt virheen tappaessa. Vanhukset lähtivät mukisten paikalta ja sanoivat, että olivathan he jo kauan sitten aavistaneet että näin kävisi; ennen oli käynyt toisin, he olivat olleet usein pelissä, mutta näin hölmösti eivät he olleet pelanneet koskaan. Ja vaimot ja tyttöset menivät myös raskain askelin kotiin ja sanoivat, ettei se tee mitään, vaikka heikäläiset joutuivatkin tappiolle, kunhan ei vain tänä yönä tapahtuisi jotain hirmuista, mutta he pelkäsivät, etteivät ne tappelutta eroa. Noh, mitä se sitten haittaa, tuumi eräs vanha tappelukassi, hänkin oli ollut usein nujakoissa, ja paljon pahemmissa kuin nykyjään, ja elävänäpä hän vain oli niistä päässyt.

      Uli oli kunnostautunut hyvin ja kuitenkin haukkui häntä muudan talollisen poika, joka itse oli useita kertoja laskenut hurnuksen kunnottomasti ohitse, syypääksi tappioon. Se ja tieto, että häneltä nyt menee kuin leikillä kolme livreä,10 kiukutti ja sapetti Ulia kovin; hän sanoi, ettei hän lähde juomingeihin, hän ei niistä välitä. Hänen täytyy lähteä kotiin karjaa ruokkimaan. Isäntä tuskin lienee kotona. Mutta jos joku maksaisi hänen puolestaan, niin hän suorittaisi sille sitten ne rahat jälestä. Mutta silloinkos hänelle sanottiin, että aikooko hän luikahtaa tiehensä! Hän oli ollut pelaamassa tappiota, hänen täytyy nyt ottaa osaa myös maksuun ja pysyä joukossa tuli mitä tuli. Tämähän nyt on kummaa, että jokainen pyrki kotiin piiloon äitinsä helmoihin. Ulin täytyi lähteä mukaan juomingeihin tyytymättömänä itseensä ja koko maailmaan. Hän oli mielessään toivonut saada kerrankin oikein ahmimalla juoda muiden kustannuksella; nyt kävikin päinvastoin.

      Kova oli todellakin СКАЧАТЬ



<p>10</p>

1 livre = 1/6 bazia.