Miten Uli-renki tulee onnelliseksi. Gotthelf Jeremias
Чтение книги онлайн.

Читать онлайн книгу Miten Uli-renki tulee onnelliseksi - Gotthelf Jeremias страница 11

Название: Miten Uli-renki tulee onnelliseksi

Автор: Gotthelf Jeremias

Издательство: Public Domain

Жанр: Зарубежная классика

Серия:

isbn:

isbn:

СКАЧАТЬ ja siirtyvät sitten maalin puolelle ottamaan kiinni hurnusta, jota nyt lyö vastapuolue kunnes jälleen kaikki sen jäsenet ovat menettäneet lyöntioikeutensa. Se leiri, jolla on enemmän hyviä lyöntiä, joka on onnistunut lyömään hurnuksen maaliin ilman että se on tapettu, voittaa. Nyt tulee tietää, että hurnusta lyödään aina 50, 70 jalkaa korkealle ja 600, 800: kin jalkaa etäälle, ja kuitenkaan eivät taitavatkaan pelaajat onnistu monasti saamaan yhtään hyvää lyöntiä, tavallisesti vain kaksi tai kolme, sillä on ihmeellistä, miten varmasti hyvät tappaajat "kieputtavat", kuten on tapana sanoa, lapioitaan yläältä kiitävää hurnusta kohti ja tappavat sen ja kauas kajahtaa kirkas heläys; miten nopeesti he hyppäävät hurnusta kohti tahi takaperin sitä tavoittaakseen. Sillä kuta tottuneempi pelaaja on, sitä suurempi ala uskotaan hänen vartioitavakseen. Kuta voimakkaammin joku lyö hurnuksen, sitä enemmän täytyy kiinni ottajain hajautua niin että heidän välilleen tulee usein pitkiä matkoja. Riitelevää hurnusta täytyy usein ajaa kuin mitäkin lintua. Tämä leikki on puhtaasti kansanomaista ja ansaitsee kansallisista kauniimpina enemmän huomiota kuin mitä siihen tähän saakka on kiinnitetty. Sen kansanomaisuutta todistaa paraiten se, että erinomainen pelaaja tulee maan kuuluksi ja eri kylien pelaajat järjestävät vasituisia kilpailuja, joiden jälkeen tappanneen puolueen täytyy kustantaa voittavalle leirille leikin perästä syömingit välttämättömine viiniannoksineen j.n.e.

      Siihen aikaan, jolloin Edröpfelkoferilaiset ja Brönzwüleriläiset aikoivat kilpailla hurnuksen peluussa, oli vielä kyläin välinen viha täydessä voimassaan. Bernin kantoonissa oli nimittäin aika, jolloin kylät kaikki vihasivat toisiaan, jolloin joka kylällä oli pilkkanimensä; jolloin tätä vihaa yhä viritettiin joka tanssitilaisuudessa, joka markkinoilla ja muutenkin vähä väliä vuodessa verellä, ja joka ei siksi koskaan vanhennut, vaan periytyi yhä yhtä rajuna aina polvesta polveen. Siihen aikaan tapeltiin enemmän kuin nyt, verta virtasi enemmän kuin nyt, mutta siihen aikaan oli tappelu kansanomaista nujakkaa haloilla, tuoleilla, aidanseipäillä, ja kovat berniläiskallot usein niissä pökertyivät, vaan eivät usein halenneet. Mutta nykyjään on tappelu etupäässä roistomaista murhaamista, raakamaista puukon käyttämistä, ja kuta enemmän oikeuden miekka tylsyy, sitä enemmän veitset teroittuvat ja kuta aremmat tuomarit ovat, sitä julkeampi on roskajoukko. Oi Jumala! Jospa vain moinen tuomari, joka luulottelee saavuttaneensa kansan suosion, voisi tuolta luulottelultaan nähdä, millä tavoin kunnioitetuksi ja rakastetuksi hän tulee arkuudellaan, minkälaiseksi hänet nykyaika ja tulevaisuus arvioi kun hän koettaa päästää kiikistä joka kelmiä, joka elukkaa, ruveten siten ihan hänen paraaksi auttajakseen, niin hän vapisisi ja tärisisi häpeästä ja tuskasta huonoutensa vuoksi.

      Jo kauan olivat kylät kahden puolen toisiaan kiistaan haastaneet ja pilkanneet, jo oli monta reikää isketty päihin ennenkun päätettiin panna eräänä päivänä toimeen kilpailut. Nyt syntyi molemmissa kylissä liikehtivää elämää; joka iltahetki kuletettiin harjoituksilla. Vanhat murisivat paljosta ajan hukasta Ja sanoivat etukäteen, että tästäpä tulee kauniit seuraukset, mutta kuitenkin ottivat he innokkaasti puuhiin osaa, tarttuivatpa itsekin lapioihin ja koettelivat lyöntikeppien kelpoisuutta: miten ne sopivat käteen, miten ne huiskahtivat, kunnes eivät malttaneet olla hurnustakaan lyömättä. Samalla kohottelivat he olkapäitään nuorukaisille: nämä eivät muka paljoon kelvanneet, he saisivat selkäänsä, ja kuitenkin suostuivat monet melkein valkohapsiset vanhukset ottamaan osaa varsinaiseen kilpailuunkin. Pelaajat valittiin mitä huolellisimmin ja pitkän harkinnan ja arvioimisen perästä, sillä kylän kunnia oli kyseessä. Ja hauskaa oli nähdä, miten valitut oikein rintaansa röyhistelivät, mutta hylätyt tunsivat pienuutensa ja katselivat nöyrästi toisiin. Valittujen joukossa oli myös Uli, sillä siinä pelissä oli hän mestari ja vaikka hän lyönnissä joskus navauttikin harhaan, niin oli hän potrimpia tappamisessa, jossa piti juosta ja kieputtaa. Hänen isäntänsä neuvoi häntä kieltäytymään. Ne pelit ei ole hänelle soveliaita, sanoi isäntä. Jos hänen leirinsä joutuu tappiolle, ei hän selviä leikistä vähemmällä kuin 25, 30 batzilla; se menee vähintäin. Illalla voi syntyä kahakka, ja ei tiedä etukäteen kukaan, mitä se voi tulla maksamaan. Jos pahoin käy, seuraa ehkä seudulta karkoituksiakin9 ja on nähty, että moiset kahakat usein tulevat maksamaan monta sataa taalaria. Ne pelit ovat rikkaiden tilallisten poikia varten, jotka kernaasti prameilivat rahoillaan ja joiden vanhemmille ei niistä ole mitään muuta hyvää kuin se, että saavat käydä joka puolen vuoden päästä käräjillä ja maksaa satoja taalaria kipurahoja ja sakkoja. Sellaisesta oli moni talonpoika tullut köyhäksi, renkimiehen ei ollenkaan kannata niihin puuttua. Ulin oli siis jäätävä pelistä pois, se voisi turmella hänen edistyksensä moneksi vuodeksi, jopa saada aikaan senkin, ettei hän koskaan enää pääse oikealle onnen ladulle. Ulista tuntui isännän puhe sangen järkevältä, vaikkapa kovalle ottikin hylätä kunnia ja olla esiintymättä tuona sunnuntaina suuren katselijalauman edessä kiitettynä hurnuksen pelaajana. Hän lähti seuraavana iltana sanomaan, ettei hän tule peliin. Tietysti ei oltu hyvillään hänen sanoistaan ja kovaksi onneksi oli yllämainittu naapurikin juuri saapuvilla. Kun Ulia oli kauan turhaan houkuteltu, otti tuo naapuri hänet erikseen puhutellakseen ja selvitteli asiaa omalla tavallaan.

      Hän sanoi nyt Ulille, että Ulin isäntä tahtoo Ulia kieltäytymään ainoastaan sen vuoksi, ettei Uli vain mitenkään löisi laimin tehtäviään, ja ettei isännän edes yhtä iltaa tarvitsisi ruokkia itse karjaansa. Hän tunsi Bodenbauerilaisen jo lapsesta, sanoi hän. Se on suurin kettu ja ulkokultaisin juutas taivaan alla, eikä kukaan osaa paremmin kuin hän kiskoa hyötyä palvelijoistaan. Se kuvittelee niille jos jotakin ja tekeytyy niin helläksi kuin mahdollista, etteivät he vain hukkaisi silmänräpäystäkään aikaa ja että hän alati, yötä päivää, saisi heistä pelkkää hyötyä. Eikä se myös sallisi, että he seurustelisivat muiden ihmisten kanssa ja saisivat tuttavia, sillä siten saisivat he tietää, miten paljon palkkaa muualla annetaan, miten hyvästi muualla kohdellaan j.n.e. Sellainen se on muka kaikkia palvelijoitaan kohtaan ja kun se jostakin palvelijasta on kiskonut suunnatonta hyötyä ja sälyttänyt hänen hartioilleen kaikki taakkansa ja palvelija vihdoin tahtoo suurempaa palkkaa, niin ajaa se palvelijan pois talosta ja hankkii uuden huokeamman. Nyt se ei sallisi, että Uli pääsisi rikkaiden talokkaiden poikain hyväksi toveriksi ja sattuisi täten ehkä saavuttamaan onnensakin. Hänen, Ulin, piti vain sanoa isännälleen, ettei häntä lasketa kilpailemasta. Helpompi on hänelle se, että isäntä hänelle vähän mukisee, kuin että koko kyläkunta häntä vihaa. Uli oli kahden vaiheella ja myöntyi; hän uskoi vielä moisia sanoja ja sitäpaitse halutti häntä päästä rikkaiden tilallisten poikain toveriksi; hän ei tiennyt, että näissäkin asioissa toteutuu sananparsi: tukala on syödä kirsikoita suurten herrain kerällä, luut ja kannat nakkelevat ne huonomman silmille, itse syövät lihan. Sen, joka haluaa ilman vahinkoa seurustella korkeampiarvoistensa kanssa, tulee olla hyvin viisas, muuten häntä peijataan ja hän saa kunnian kalliisti maksaa. Ja kuitenkin hylätään hänet lopuksi kelvottomana kun häneen on kyllästytty tai kun häntä ei enää osata käyttää omaksi eduksi tahi kun hänen päähänsä pistää ruveta vaativaiseksi. Aivan samoin käy tässä suhteessa Erdöpfelkofenissa kuin Parisissa, aivan samoin Brönzwülerissä kuin Bernissäkin.

      Kun Uli sanoi isännälleen, että hänen täytyy sittenkin ottaa peliin osaa ja ettei häntä lasketa pois kilpapelistä, niin ei isäntä siihen paljoa virkkanut, kehoittihan vain Ulia olemaan hyvin varuillaan; hänelle tulisi kovin paha mieli, jos Uli jälleen joutuisi rettelöihin ja entiseen rappiotilaan. Isännän lempeys melkein hellytti Ulia ja vähällä oli, ettei hän vielä peruuttanut menoaan, mutta väärä hävyn tunne oli valtavampi hänessä kuin oikea heltymys, ja edellinen voitti.

      Ikävöity sunnuntai koitti vihdoinkin ja sen koitteessa päättyi monten uneton yö. Harvoilla oli aikaa lähteä kirkkoon; kaikkien osanottajain oli varustauduttava; heidän oli koeteltava lapioiden ja keppien kelvollisuutta; toisten täytyi heitä autella ja naisväen täytyi varustaa murkina puoli tuntia tavallista aikaisemmin valmiiksi. Se oli vaikea tehtävä niille, joilla oli padassa niin vanhan lehmän lihaa, että lehmä olisi voinut pitää vaikka kultahäitään, jos olisi ollut vaimo.

      Mutta СКАЧАТЬ



<p>9</p>

Sveitsiläinen rankaisumuoto.