Haapaniemen hanhenpoika. Friedrich W.

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ Sanovat tänäpänä sitä, huomenna tätä. – Mummokulta, antakaamme nuoren Keikkasen vain olla siellä, missä on. – Ja – onhan herra Sirkkunen paitsi sitä täällä. Vaan kuitenkin – minä noudan kaikissa rakkaan vaarini ja mummoni tahtoa. – Ja koska te äsken sanoitte pitävänne paljon aatelisista, niin – olihan herra Sirkkusen äiti aatelia, ja —

      KLAARA. Mitä se hyödyttää?

      AINI. Ei suinkaan muuta, kuin että hänellä, sanojenne mukaan, on etu-oikeus minun sydämeeni – eikö niin, vaari-kulta? – Ja olihan vanhan Sirkkusen veli sen lisäksi vaarin paras ystävä, eikö niin?

      STOOL. Niinpä kyllä. Ja piti minua pöllönä – narrina, kiitellessään veljensä poikaa, mokomaa raju-päätä, koko senaatin koristukseksi ja kunniaksi. – Hm! Kyllä sitte senaatti varmaan on kaunis ja sen kunnia loistava, jos vain tuommoinenkin narrinhäntä sitä kaunistaa!

      AINI. Ehkä me emme tajua sitä vissiin. Kenties senaatissa katsotaan semmoisia asioita vallan toiselta kannalta.

      KLAARA. Senlainen armas kyyhkynen, kuin sinä, ansaitsee paljon paremman puolison…

      STOOL. Niin juuri, sen sinä ansaitset, kulta-lintuseni!

      AINI. Oi, kuinka minua mairittelette! – Vaan – minusta on yhdentekevä: Puoliso kuin puoliso – mitäpä niillä väliä. Ja minä olen vallan varma siitä, ett'ei herra Sirkkunen ollenkaan ole paha. – Hänessä on jotain – niin iloista – vilkasta – ja elävätä – !

      STOOL. Hänessäkö? – Mistä sen olet huomannut?

      AINI. Hänen silmistään! – Te ette varmaankaan ole häntä tarkastanut – mutta sen olen minä tehnyt. – Vaariseni, – ennenkuin miehelle mennään, sitä tarkoin tarkastellaan. Kenties hän ei teidän läsnäollessanne saata olla – noin – "omillaan." Te olette ehkä hänessä liian paljon kunnioitusta herättäneet.

      KLAARA. Miehenikö?

      STOOL. Rouvaniko?

      AINI. Vaarin käytöksessä on hyvin paljon tuommoista – melkein peloittavaa jsloutta —

      STOOL (rehennellen). Niin, niin! Soturin ryhti, soturin ryhti – hehehe – ai!

      AINI. Ja mummokin on vielä varsin – muhkea ja – sievä —

      KLAARA (kainostellen). No no – lapseni!

      AINI. Niin – ja minä myöskin: Et sinä yksin ole sievä – ei sinun sitä vaivaa pidä nähdä.

      KLAARA. Se vaiva lieneekin turha, lapseni.

      AINI. Mummokulta – ei pidä suuttua Sirkkuseen. Meidän pitää häntä vain kärsiä, antaa hälle anteeksi. Ja vaikka hän nyt onkin vähän – noin – niin, kun hän vain tulee minun miehekseni, minä hänet kohta kyllä kohteliaaksi saan. Se on siis päätetty? – Hän on tervetullut – eikö niin, mummokulta?

      KLAARA. Enhän muuta saata, kuin sinun mieltäsi noutaa.

      AINI (syleillen häntä). Voi, sinä kaikkien mummojen esi-kuva! Minä koen myöskin aina noutaa sinun mieltäsi! – Ja nyt vain eineelle!

      (Soittaa).

      STOOL. Entäs minun vastaukseni vanhalle Keikkaselle?

      AINI. No, "kyllähän neuvo tuuleen tulee, kun vain veneen vesille saapi." – Vaari-kulta, olethan sinä hyvin kekseliäs ja viisas – kyllä sinä osaat hienosti sanasi solmitella, saadaksesi hänet ymmärtämään olevansa "viides pyörä vaunuissa." – Oi, siksipä minä sinua rakastankin – (Syleillen Stoolia) kaikesta, kaikesta sydämestäni!!

      Kolmas kohtaus.

      Entiset. Sirkkunen. (Sitte) Jaakko.

      SIRKKUNEN (tulee selkä edellä, hattu päässä, puhuu ulos, nauraen). Puurohauteita! Puurohauteita, sanon minä! – Viheliäisille ja karvattomille rakki-koirille on puurohaude kaikkein paras lääke!

      KLAARA. Rakki-koirille? Onko mun Moppenikin rakki-koira? Hyi!

      STOOL. Onko tuokin sivistyneen ihmisen tapaan, noin pitää hattuansa —

      AINI (läheten Sirkkusta). Herra Sirkkunen —

      SIRKKUNEN (tuhmantapaisella katsannolla). Hei kas vain – neiti —

      AINI. Vaari ja mummo ovat myöskin täällä —

      SIRKKUNEN. Kas – niinpä totta tosiaankin!

      (Astuu takaperin ja Stoolin jalalle).

      STOOL. Tuhannen per – ! Herrani —

      SIRKKUNEN. No – mitä nyt? – Tulinko ma liian lähelle liikavarpaita?

      STOOL. Hmh! Tallaa jalkani ja vielä kysyy, tuliko hän liian lähelle!

      AINI (lepytellen). No – no, vaari-kulta! Hän ei huomannut sinua.

      STOOL (puoli-ääneen). Vaan tuopa nyt vasta on emämoukari! Eipä liikahda hattu hänen päästänsä! Ei!

      AINI. Sen tekee hajamielisyys (Yskähtää, viitaten Sirkkuselle, että ottaisi hatun päästään). Hm! Hm!

      SIRKKUNEN (ei ymmärtävinään). Telegrafeeraatteko te?

      AINI (läheten häntä, hiljaa). Hattunne —

      SIRKKUNEN. On päässäni – eikös ole?

      AINI. Niin – niin – mutta tervehtikäähän toki.

      SIRKKUNEN. Vain niin. – Kuten tahdotte!

      (Tervehtii kömpelösti; astuessaan takaperin kompastuu hän Jaakkoon, joka ruoka-tarjotin kädessä oli vähää ennen sisään tullut. Tarjotin putoo lattialle).

      AINI (huudahtaa). Taivas!

      JAAKKO. Saakeli!

      KLAARA. Mun kalliit, puhtaat posliini-astiani!

      STOOL. Kaikki palaisina!

      SIRKKUNEN (osoittaen Jaakkoon). Tuopa nyt vasta on varomaton moukka!

      JAAKKO. Hä? Moukkako? Minä? – Minä kysyn teitiltä: olenko minä moukka? – Kumpi meist' on moukka? —

      SIRKKUNEN (Stoolille). Kuulkaapa nyt, tuo sanoo minua moukaksi!

      STOOL (suuttuneena). Ja siinä on hän vallan oikeassa. – Siveellisyys ei näy teidän pää-avujanne olevankaan.

      SIRKKUNEN. Niin, mitäs minun vielä piti sanoman – ? Oikein! —

      Kuulkaapas, mamma – teidän rakki-koiranne on nyt kuin uudestisyntynyt.

      KLAARA. Vaiti! Ei sanaakaan enää siitä!

      SIRKKUNEN. Hihi! – Minä ensin käärein sen vallan tykkänään puuroon ja palveliani pesi sen sittemmin petroleumilla.

      KLAARA. Petroleumilla?! – Voi Moppe-raukkaani! – Te – te – hävityksen СКАЧАТЬ