Eeva. Alkio Santeri
Чтение книги онлайн.
Читать онлайн книгу Eeva - Alkio Santeri страница 8
Название: Eeva
Автор: Alkio Santeri
Издательство: Public Domain
Жанр: Зарубежная классика
isbn:
isbn:
Näin ajatteli emäntä ja sanoikin toisinaan.
Syyspuolella kesää ei enää muu auttanut, kun paimen täytyi ottaa. Saatiin jonkun kovaonnisen poika, aivan Eevan ikäinen. Tämä paimen ei valittanut julkisesti, eikä saanutkaan valittaa. Jos paha oli olla ja vilu tai muu vaivasi, niin sai heinälatoihin lämmintä mennä etsimään ja jos ei lämmintä siellä saanut, niin sai juosta niityillä ja mäessä niin että varpaan päät kiviin ja kantoihin mäsäksi hakkasi ja heinän terävä sänki niitä kaulasta alapuolella kulutti, kipeästi viiltäen juuri kuin poikki leikaten.
Repaleiset oli vaatteet, eikä kengistä puhettakaan, silloinkaan kun härmää jo aamusilla maahan paksulta laski. Emäntäkään ei huomannut tuota, kun ei huoli pojan terveydestä mitenkään ajatuksiin pöllähtänyt. Joutuin vaan joka aamu käskettiin ylös nousta ja paimenmatkalle suoriutua, ettei karja muiden karjasta jälemmäksi jäisi. —
"Äiti, Miskan voi-aski jäi tuohon, minä juoksutan perähän, hän menee vielä likellä," Eeva eräänä aamuna äidille sanoi ja aikoi askin vientiin lähteä.
"Älä mene, voittakin tulee toimeen tuollainen nuljus … liekö kotonansa rasvan hernettä moneen vuoteen ollut…"
Eeva ei lähtenyt juoksemaan Miskan perään, vaan rupesi miettimään.
"Minkähänlaista olisi, äiti, jos olis niin köyhä, ettei milloinkaan olisi voita?" kyseli hän pureskellen voileipäänsä.
"Mitä sinä nyt sellaisia kyselet… Ei suinkaan se mitään hupaista ole, köyhyys."
"Mutta jos Miskan on nyt paha olla, kun ei ole voita?"
"Joutavia! Ole nyt jo ääneti. Älä nyt vaan kylässä tuollaisia rupea puhumaan."
"Eei. – Mutta, kuinka ei kylässä saa sellaista puhua, äiti?"
"Jopa Eeva nyt taas on ilkeä."
"Älkää narratko, itse olette ilkeä kun ette sano."
Keskustelu loppui. Eeva nojasi takkarautaa vasten, söi voileipäänsä ja mietti.
"Antakaa nyt minä menen viemään Miskalle voita," hän taas vähän ajan päästä sanoi.
"No eipä Eeva nyt taas tyydy vähään. Ymmärräthän ettei voita sovi jokapäivä panna; … mistä se tulis, hyvä lapsi. Täytyy olla tarkoin, ei sillälailla kannata. Ei missään panna paimenelle voita aina; silakkaa vaan ja leipää ja piimää."
"Pantiinpa mullekin voita aina ja juustoa." Eeva hymyili.
"No saattoikos äiti omaa lastansa muuten paimeneen panna, eipä toki."
Eevaa liikutti varmaan hellät tunteet, koska kieppasi äidin kaulaan.
Pyysi sitten kahvia ja sai.
Paimenen voi jäi unohduksiin… Lapsi tunsi niin helliä tunteita äitiä kohtaan, ettei tuolla asialla raatsinut enää kiusata häntä.
Äiti kiersikin asian taitavasti ja lapsi oppi sen ohessa tärkeitä elämän ohjesääntöjä.
Kun Eeva kasvoi, tuli toiset esteet paimeneen menemiselle. Kolmentoista vuotiaana hän jo rupesi liian vanhaksi ja suureksi itseänsä siihen toimeen arvelemaan. Kun ei se syy oikein auttanut isää vastaan, joka käritti vaan ja käski suunsa sellaisista jutuista kiini pitämään, niin äiti riensi apuun ja rupesi hänkin itseänsä vanhaksi arvelemaan … kehui välttämättömästi jo kotiaskareissa apua tarvitsevansa. Tuotakin isä mörisi hiukan vielä vastaan, arvellen että akat hänen kanssansa tahtovat vaan juonitella … koukkuja keksivät että tyttö kotona saisi laiskotella. Mutta kun se nyt oli kerran tavaksi tullut isälle, antaa perään äidille, kaikessa mikä Eevaa koski, ja kun ei tyttö ennenkään ollut varsinaisesti karjaa paimentanut, eikä muitakaan pikku tehtäviänsä kätevästi toimittanut, niin myönnytyksen ukko nytkin lopulta parhaaksi katsoi. Ei muuten enää paljon välittänytkään koko tytöstä, kun se kerran aivan äidin ohjauksen alle oli jäänyt, niin vastakin jääköön. Sen enempää puhumatta rupesi hän paimenta kuulustelemaan.
Sitten sai Eeva kotona äidin apuna olla, jos tahtoi ja äiti apua tarvitsi.
Heinänteon aikana tuli sopivaa ulkotyötä. Silloin teki mieli väen joukkoon … kun siellä oli niin hupainen olla … ja pitihän sitä työtä tekemään oppia. Äiti sai yksin kotona toimeen tulla ja hän tulikin. Niittuväki arveli myöskin, että onhan tuosta jotain apua, saa luokoa pidellä ja aamusilla kun niitetään, karhoa levitellä. Mutta tuo rupesi Eevan mielestä pian niin lapselliselta tuntumaan … pitihän hänen saada niittämään opetella niin kuin muutkin ihmiset… Raskaampaakin on luo'on piteleminen kuin niittäminen…
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.