Jutelmia. Dilling Lars

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ sanotte nimestä?" kysäsi poika levottomasti.

      "Minä sanon, että kun lapset saavat tahtonsa perille, eivät he itke." Lausuen tämän oraakelivastauksen laskeusi äiti alas rattailta ja meni pappilaan.

      Kotvasen kuluttua palasi hän takaisin.

      "Pappi lähetti terveisiä ja käski kiittämään rahasta ja sanomaan, että hän on valmis kastamaan vaikka kymmenen lasta sinulle, jos vaan tahdot. Olisi itsekin tullut ulos kiittämään sinua, mutta kun hän parast'aikaa tutkisteli saarnaansa sunnuntaiksi, arvelin ettei maksanut vaivata itseänsä."

      "Ei, hänen ei tarvinnut laisinkaan," sanoi Rasmussen sydämmen pohjasta mielissään äidin sovinnollisesta mielialasta ja että asia nyt oli parhaassa sovussa perille saatettu.

      Ristiäisiksi määrätty päivä saapui.

      Vanha Rasmussenin matami, jonka tuli kantaa lapsi, ja neiti Falk, jonka piti olla kummi, olivat aikoja sitten matkustaneet pienokaisen kanssa.

      Tekla neiti ei olisi saapa tietää lapsen nimeä ennenkuin kirkossa. "Se on oleva odottamatonta hänelle," sanoi nuori Rasmussenin matami.

      Kirkkoaika oli jo ohitse, ja nuori matami istui kalpeana ja viehättävänä salissa, puettuna vaaleaan sitsihameesen ja kirjaompeluinen aamumyssy päässä, odottaen kummeja kirkosta tulevaksi.

      Vihdoin kuului vaunut tulevan, ja heti sen jälkeen astui vanha Rasmussenin matami riemusta loistavana sisään ja laski pienoisen vastakastetun äidin syliin.

      "Kas niin," sanoi hän voittoriemuisena, "suutele nyt pikku Olinaasi."

      "Olina!" huudahti äiti kauhistuneena.

      "Niin Olina, minä puhuin itse papin kanssa."

      "Julma ihminen," nyyhkytti äiti, "en sadasta talarista olisi tahtonut häntä siksi kastetuksi!"

      "No, nyt sinun kuitenkin täytyy tyytyä siihen," sanoi anoppi ja pani neljä sadankruunun seteliä huolellisesti käärittynä valkoiseen paperiin pöydälle. "Nämä on Olina saapa; vaan jos hänen nimekseen olisi tullut Aurelia, ei hän olisi saanut muuta kuin tavallisen kumminlahjan."

      Nuori Rasmussenin matami säpsähti. Punainen vetolaastari, sadankruunun setelit, alkoi vaikuttaa lieventäväisesti hänen haavoitettuun äidinsydämmeensä. Mutta kuitenkin hän vaan yhä itki ja mietiskeli, eikö nyt olisi sovelias tilaisuus saada suonenvetokohtausta.

      "Kuules nyt, Maria, ole järkevä ja tyynny," sanoi vanha matami. "Joko saat, näet, useampia lapsia tahi et saakaan useampia lapsia."

      Kun tämä oli kiistämätön tosiasia, ei nuorella vaimolla ollut mitään sitä vastaan muistuttamista.

      "Jos saat useampia lapsia, olen päättänyt, että Olinasta tulee minun oma tyttöni ja hän saa periä Granholtin ja kaikki mitä jälkeeni jätän. Ja vaikka hän jäisikin ainoaksi lapseksi ja Grönlidin perijäksi, lienevät kuitenkin Granholt ja kolikkoni hyvät lisänä."

      Nuorella Rasmussenin matamilla ei ollut tätäkään vastaan mitään muistuttamista.

      "Mutta niin paljon vaadin minä, että hänellä ensinnäkin on kristillinen ja siivo nimi, ja että hänet toiseksi on kasvatettava niin, että hän sopii siihen asemaan, johon hän joutuu, ja jos sinä rupeat panemaan liian paljon herrasoikkuja tytön päähän, kyllä minä ne hänestä otan pois. Nyt olen sanonut ajatukseni, ja sen mukaan saat käyttäytyä. Jollet noudata sitä, teen hänet perinnöttömäksi."

      Nuori Rasmussenin matami ajatteli itsekseen, että joukottainkin äitejä varmaan ilolla antaisi tyttärilleen nimeksi Olinan, jos he vaan sen kautta saisivat hankkia heille 50,000 kruunun perinnön.

      Hän ei näyttänyt siis olevansa minäänkään kepposesta ja päätti jättää suonenvetokohtauksen toiseen erään.

      3.

      Ludvig-serkku tulee Grönlidiin

      Kahdeksantoista vuotta oli kulunut siitä päivästä, jolloin patrona Rasmussenin esikoinen ja samalla ainoa lapsi muorinsa itsepäisyydestä sai tuon plebejisen nimen Olina, ja paljon on siitä ajasta muuttunut Grönlidissä.

      Uudet huonekalut ovat käyneet vanhoiksi, ja samoin on Rasmussenin laita.

      Hän lähenee tuntuvasti viisikymmenlukua ja päivä päivältä käy hän lihavammaksi.

      Samoin on hänen vaimonsakin laita, pulleaa ja pyöreää Rasmussenin rouvaa – hän on nimittäin uudenmuotisen arvo-asetuksen mukaan kohonnut rouvaksi – on vaikea tuntea entiseksi hienotunteiseksi ja kalpeaksi matamiksi.

      Pikku Olinasta oli tullut kukoistava neito.

      Ainoa melkein muuttumaton on vanha Rasmussenin matami ja vanha piano.

      Kumpaisellakin on edelleen sama kankea, kulmikas, vanhanaikuinen, mutta kuitenkin kunnioitusta herättävä ulkomuoto kuin ennenkin, eikä aika näy vaikuttaneen vähintäkään muutosta heissä, vaikka vanha Rasmussenin matami on jo noin 70-vuotias.

      Olina eli Liina, kuten Rasmussenin rouva häntä aina nimittää, ei laisinkaan ole mikään kaunotar, vaan mitä yleiseen sanotaan "sangen suloinen tyttö."

      Hänellä on ystävällinen sininen silmäpari ja hyvänsuopeat, kukoistavat kasvot, joita vaaleankeltainen tukka reunustaa, jaettuna keskeltä otsaa ja käherrelty somiksi korkkiruuvimaisiksi kihariksi ympäri koko pään.

      Nämä kiharat olivat Rasmussenin rouvan lemmekkäiden käsien työtä.

      Hän oli nimittäin aina uneksinut, että hänen pikku Liinastansa tulisi "kultakiharainen" keijukaisolento; mutta kun Olina oli jo kuuden vuoden vanha eikä hänen vaaleankeltainen tukkansa vielä osoittanut vähintäkään kiharittumisen taipumusta, päätti hellä äiti taitavien käsiensä kautta saada aikaan, sen minkä luonto niin julmasti oli kieltänyt hänen armaalta lapseltansa, ja Olinan täytyi sen vuoksi maata joka yö papiljotit tukassa.

      Eräänä kauniina suvipäivänä seisoi Rasmussen tomutakki yllä ja piiska kädessä salin ovella.

      "Joudu nyt pian valmiiksi, Liina, muutoin tulee höyrylaiva kaupunkiin aikaa ennen meitä," sanoi hän.

      "En saa hattuani oikein soveltumaan," sanoi Olina, joka seisoi peilin edessä sovitellen hattua pallopyöreään päähänsä.

      "Anna minun auttaa," sanoi hänen äitinsä ja nousi sohvalta. "Kas niin, nythän se sopii. Voi kuinka se pukee sinua hyvin! Ja jollei Ludvig-serkku ihastu sinuun heti sinut nähtyänsä, niin olisipa kumma. Kuules, Rasmussen," sanoi hän, kääntyen miehensä puoleen, "kotimatkalla saatat kyllä ajaa Skovhöin ohitse."

      "Onko sinulla sitte asiaa Donnerin rouvalle, mamma?"

      "Eipä, mutta minusta olisi hauskaa, jos hän saisi nähdä, että meidän taloon tulee nuori herra, sillä sitten olen varma siitä, että hän ja joku tyttäristä lentää tänne huomispäivänä. Muutoin saattaisi olla sangen hauskaa näyttää kopealle Donnerin Amalialle Liinan uutta hattua ja beduinikappaa, niin saa hän jotakin josta suuttua."

      "No niin, koska sitä tahdot, mamma, niin voinhan sen kernaasti tehdä."

      "No, laittautukaa nyt vaan matkalle. Hyvästi, hyvästi," huusi hän vaunujen vyöriessä alas tielle päin. "Sido nenäliinasi hatun suojaksi, СКАЧАТЬ