Omantunnon mato. Anzengruber Ludwig

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ Välittikö hän ehkä anteeksi annostani?

      TORKKOLA. Permannolleko hän sen sitte jätti, mukamas? – Ja oli miten oli, niin ei taloni silti hunningolle saa joutua, niin kauvan kuin minä voin silmäni pystyssä pitää! Ettäs sen tiedät. Taavetti hoitaa sitä kuin omaa silmäteräänsä. Etkä sinä löydä ketään, joka sen paremmin tekee. Vaan sinä kai tuntenet taivaanvaltakunnan tarkemmin kuin maanviljelyksen.

      NYKÄNEN. Niin maanviljelykseen ei minulla herra nähköön ole eläissäni ollut paljoakaan tilaisuutta tutustua. Niin että ei se mikään kumma ole, jos herralle kaiken taitoni ja tarmoni uhrasin. – Enkä minä muuten siitä välitä, että hän piipusta torui, – en, en hituistakaan! Mutta se näet pitää suun niin sopivasti kosteana, kun on paljon haastettavaa (Katselee ympärilleen, yskii tarkotuksella). – Sillä, kun kurkku, näet, on niin kuiva, käy puhuminen niin —

      TORKKOLA (Ymmärtää yskän). Saattaahan Tilta tuoda tänne vähän juomisia.

      NYKÄNEN. Eipä taitaisi olla hullummaksi – eipä tietenkään. Niin paljon kuin meillä on toistemme kanssa haastettavaa! Kurkkuani kuivaakin, totta vie, niin kuin olisi ollut alimmassa helvetissä ja vaan tulta hengittänyt.

      TORKKOLA. Kukapa tietää? Ehkäpä lienetkin käväissyt siellä katastamassa!

      NYKÄNEN. En, sitä en ole tehnyt. Mutta lukenut siitä olen, jotta kyllä tiedän, kummoista siellä on.

      TORKKOLA. Ihanko siitä löytyy kuvauksia?

      NYKÄNEN. Löytyypä niinkin, ja painettuna sittenkin, suuressa paksussa kirjassa, joka on paljon suurempi kuin tuo postilla tuossa – vieläpä kuvitettuna, jotta voi oikein nähdä, miten kamalaa siellä on.

      TORKKOLA. Niin, jos se on oikein präntättynä, niin kyllä se sitte niin on. Sen kirjan sinun pitää antaa minulle luettavaksi.

      NYKÄNEN. Annankin, jahka olet niin pitkälle ennättänyt parannuksen tiellä, että olen varma siitä, että kaikki se kauheus, mitä siinä kerrotaan, ei enää koske sinua. Silloin oikein sydäntä hivelee lukea helvetin tuskista ja kaikessa rauhassa ajatella, mikä kaikkien meidän vihamiehiemme perii. Samalta näet tuntuu, kuin milloin rakeet taittavat naapurin laihon, mutta jättävät omat sarkamme koskematta.

      TORKKOLA. Mutta kuinka silloin käy lähimmäisen rakkauden, lanko!

      NYKÄNEN. Joka on herran oma, hän osaa erottaa lähimmäisensä perkeleen opetuslapsista. Mutta kuinka on sen kurkun kastimen laita, lanko?

      TILTA (Tuo sisään kahvia ja asettaa kaikki Nykäsen eteen pöydälle.

      Isäntä käy kaapilleen ja ottaa sieltä viinapullon.)

      TILTA. Päivää!

      NYKÄNEN. Jumal'antakoon, Tilta! – Näytätpä sinä terveeltä ja reippaalta aina vaan! Niin, niin, tuota! (Kaataa viinaa kahvikuppiinsa ja tyrkyttää Tiltalle lasiaan). Kulautappas, Rosa! (Yrittää kiertää kätensä hänen vyötäisilleen). Eikä sinulla ole sulhastakaan, ja kuitenkin siivona pysyt!

      TILTA (Lyö häntä sormille). Hellitättekös! Senkin vanha nahjus!

      (Menee kiireesti ulos.)

      NYKÄNEN. Hyvä tyttö – ei voi muuta sanoa – oikein se on hyvä tyttö, lanko. Minä vaan vähän takerruin hänen esiliinansa nauhaan, ja sekös heti minua näppäämään! (juo) Mutta onpa sinulla hyvää tavaraa, lanko – oikein hyvää! Niin, niin, semmoista se olla pitää! (juo vieläkin kulauksen, siirtää sitte kupin syrjään). Vaan mitäs minä taas aijoinkaan sanoa sinulle! – Niin – koska me nyt olemme kahden kesken, niin – (nousee) Aapeli – (juhlallisesti) Aapeli, älä ikänä yritäkkään syöttää minulle pajunköyttä!

      (Täyttää kuppinsa.)

      TORKKOLA. Mitä sinä sillä tarkoitat?

      NYKÄNEN (Istuutuu ryypätessään). Tarkoitan vaan, että tuota kirjaa helvetistä, sitä saat vielä toistaiseksi koreasti varoa lukemasta! Minulla on kyllä sinusta tarkempi vainu, kuin luuletkaan. Tosin sinä äsken sanoit voivasi paremmin. Vaan se ei ole totta, Aapeli, äläppäs valhettele nyt, kun olemme kahden kesken, älä valhettele, kuuletko! Sinä voit paljoa huonommin kuin eilen, ettäs sen nyt tiedät.

      TORKKOLA. En sitä kiellä. Ja jos päinvastaista puhuin, niin vain Taavetin takia sen tein, jotta hän pysyisi levollisena ja olisi torumatta. Mutta siihen voit luottaa, että sisällisesti voin paljon paremmin kuin ennen, sillä sielultani en ikinä ole ollut niin terve kuin nyt.

      NYKÄNEN. Jumala suokoon, että niin hyvin olisi! Suokoon Jumala, ettei se taaskin ole vain mielikuvitusta! (Nousee). Sanonko sinulle, Aapeli, miksi et voi jaksaa paremmin? (kaataa kuppiinsa).

      TORKKOLA. Niin, sanoppas!

      NYKÄNEN. Sinulta näet puuttuu se oikea katuvaisuus! (istuutuu ja ryyppää) Se oikea katuvaisuus!

      TORKKOLA. Se on vale, se!

      NYKÄNEN. Ei, kyllä se niin on kuin sanon: sinulla ei ole sitä oikeaa katuvaista mielialaa.

      TORKKOLA. Sehän merkillistä on!

      NYKÄNEN. Niin, sinä kai uskot, että se sinulla on. Vaan näetkös, sama se on ero hurskaudella ja hurskaudella ja katuvaisuudella ja katuvaisuudella, kuin hajuvedellä ja viinalla. Toinen kelpaa vaan komeillaksesi sillä, toinen lämmittää vatsaa ja vahvistaa ruumista! (Nousee taas). Aapeli, kirjoitettu on; "ken minua seurata tahtoo."

      TORKKOLA. "Hän ottakoon ristinsä ja" —

      NYKÄNEN. Ei se niin ollut.

      TORKKOLA. Eikö ollut? No kernaasti minun puolestani.

      NYKÄNEN. Kyllähän, tietysti, niinkin on kirjoitettu. Vaan en minä sitä aikonut sanoa. Sillä ristisi sinä kyllä jo olet ottanut, niin että se asia on selvä. Mutta kirjoitettu on myöskin: "ken minua seurata tahtoo, hän omaisuutensa luotaan heittäköön ja upottakoon sen meren syvyyteen."

      TORKKOLA. Tahtoisitko sinä ottaa taloni niskaasi ja kantaa sen järveen?

      NYKÄNEN. En. Sillä kirjoitettu on: "Hän upottakoon sen meren syvyyteen ja jakakoon köyhille."

      TORKKOLA. Se ei ole totta. Semmoista ei ole voitu kirjoittaa.

      NYKÄNEN. Miksikäs ei?

      TORKKOLA. Sillä jos minä sen "upotan meren syvyyteen", joutuu se kalojen, eikä köyhien ruoaksi, ymmärtänet.

      NYKÄNEN (Nousee taas). Oli, miten oli, mutta niin kirjoitettu on.

      TORKKOLA. Loruja! Eihän pipliassa toki tyhmyyksiä puhuttane!

      NYKÄNEN. Miks'ei? – Kun minä sanon, niin se on niin.

      TORKKOLA. No, olkoon sitte, ja ymmärrä sinä se parhaasi mukaan. Minä puolestani olen liian tyhmä semmoiseen.

      NYKÄNEN. (Istuutuu ja puhuu). Konstikos sitä on ymmärtää. Kuvannollisestihan se on sanottu, ymmärtänet. Ja tarkotus on, että jos tahdot saada asiasi selviksi herrasi kanssa, niin täytyy sinun vapautua kaikesta, joka sitoo ajatuksesi ajallisiin asioihin – ja sen tähden lahjottaa pois maalliset tavarasi ja jakaa ne köyhille.

      TORKKOLA. СКАЧАТЬ