Vaihdokas. Anttila Selma

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ Koetteles nyt voimiasi, tules tänne, västäräkki! Jaa, jaa, tule vaan! (Orvokki lähenee ja Oras sieppaa hänet äkkiä kiinni.)

      Mikset sinä eilen illalla tullutkaan kosken rannalle? Siellä minä sain vilussa värjötellä ja odottaa turhaan. (Pistää kuvan taskuunsa.)

      ORVOKKI (katselee pelokkaasti ympärilleen). Minä en uskaltanut. Maria täti oli kotona koko illan ja minun piti kirjoittaa kuukauden menot isoon kirjaan tädin muistiinpanoista.

      ORAS. Olkoon se viimeinen kerta, kun minä sinua odottelen, sinä peevelin tyttö!

      ORVOKKI (nauraa). Peevelin? En minä sen tyttö ole. Minä en ole kenenkään tyttö, en sinunkaan. (Riistää itsensä irti.)

      ORAS (hyppää huoneeseen ja ottaa uudestaan kiinni). Suutele minua, kas pian, pian!

      ORVOKKI (ovat tulleet etualalle). Rakastatko sinä minua?

      ORAS. Älä kysele pötyä.

      ORVOKKI. Onko rakkaus pötyä?

      ORAS (ottaa Orvokin pään käsiinsä ja katsoo silmiin). Se on suutelemista ja silmiin katsomista.

      ORVOKKI. Eipäs olekaan. Se on pitämistä, niin että unohtaa kaikki, koko maailman – ei välitä kenestäkään eikä huoli mistään paitsi siitä yhdestä ainoasta.

      ORAS. Tulee rannalle eikä välitä kassakirjoista eikä pelkää Maria tätiä. Kas – nyt, västäräkki, olet kiikissä. Sano, milloin olet tässä huoneessa aivan yksin?

      ORVOKKI. Päästä irti! Sinä puristat niin kauheasti ja katsot ahnaasti kuin susi. Minä melkein pelkään sinua! (Pääsee irti.)

      ORAS. Vai pelkäät. Älä ole olevinasi. Olet juuri sellainen, jota pitää puristaa melkein kuoliaaksi!

      ORVOKKI. Sano, rakastatko sinä minua oikein – oikealla tavalla?

      ORAS (nauraa ja suutelee). Vieläkö sinä epäilet?

      ORVOKKI (siirtyvät vähitellen sohvaan). Katsos, sinussa on sellainen pakottava voima. Tuntuu kuin aina vain ottaisit, et mitään anna. Sinä pitelet minua kuin aalto rantaa: suutelet ja sitten jätät. Ja kuitenkin minä tahtoisin antaa, antaa itseni kokonaan, ihan, ihan sielua myöten. Ja sinun pitäisi olla minun omani samalla tavalla. Silloin minä olisin onnellinen ja tekisin vaikka, vaikka – työtä! Nyt en viitsi.

      ORAS. Kyllä siihen aina ehtii. Ei, Orvokki, nyt olemme vapaita ja nuoria, elämme ja rakastamme kuin linnut räystäällä. Sano, koska minä saan tulla tänne, koska olet aivan yksin?

      ORVOKKI (kuiskaa). Yöllä. Minä nukun tässä huoneessa. (Peittää kasvonsa Oraan syliin.) Sinä et saa tulla tänne, se olisi niin kauheata.

      Sellaista ei saa tehdä. Minua painaa nytkin kummallinen pelko ja kammo.

      Ei, ei, minä rakastan sinua – en voi enää luopua sinusta!

      (Syleilevät.) Kuule, vaara on meissä itsessämme!

      ORAS (ylimielisesti). Sinähän puhut kuin sunnuntaikoulu! Vaikka olisi tuhat tulisinta vaaraa, niin sinut minä otan. Mitä pelkäisimme? Miksi et uskalla minua rakastaa? Oma on meillä ruumis, oma on meillä henki. Miksi rakkauden riemuja säästelis, kun tuli ruumiissa polttaa? Vaikka tähän tulisi maanalaiset voimat ja vielä kaikki maan päälliset mahdit, niin sinua minä syleilen. Elämäni maljan juon pohjaan saakka, kyllä se tyhjänäkin kuolemalle kelpaa!

      ORVOKKI. Kuule, mennään Heijaan!

      ORAS. Ja sitten minä saatan sinut kotiin.

      ORVOKKI (vetää häntä kädestä). Tule katsomaan! Minulla on salaovi. (Menee Oraan kanssa verhon taa.) Tässä on vaatekomero ja siitä pääsee portaille saakka, otan vain kaksi lautaa seinästä irti. (Tulevat takaisin.) Kun panen laudat paikoilleen valeeseen, ei kukaan huomaa, vaikka käsin koettelisi.

      ORAS. Se on peevelin sukkelaa. Kuka sinulle sellaista on opettanut?

      ORVOKKI. Opettanut! Luuletko sinä minua niin tyhmäksi? Osaan minäkin elää ja olla vapaa.

      ORAS. Voinko minä päästä ulkoa päin portaista sisään?

      ORVOKKI (kuuntelee). Joku tulee. Voit kylläkin, sysää laudat hiljaa sisään päin.

      ORAS (on ottanut taskustaan kuvan). Olen juuri ollut valokuvassa ja tulin oikeastaan näyttämään sinulle tätä. (Antaa kuvan Orvokille.) Minä tulen myöhemmin, kun kaikki nukkuvat – salaovesta!

      ORVOKKI. Mene pian! (Työntää hänet verhojen taakse.)

      HAUKKA (tulee samassa oikealta lamppu kädessä. Laskee sen pöydälle. Hän on hoitaja lastenkodissa, luiseva ja miesmäinen). Täällä oli joku, kuulin miehen äänen.

      ORVOKKI. Silloin sinä kuulit oman äänesi.

      HAUKKA (menee akkunaan ja katsoo ulos). Tuollahan se nyt menee. Kyllä kai sen koivet on rakkaus rasvannut. Näin vain hiukan kantapäitä nurkan takaa. (Orvokki seisoo häneen selin ja katselee kuvaa kätensä sisällä.) Mikä se on? Näytähän minulle. Anna tänne se!

      ORVOKKI. Kas, kun en anna!

      HAUKKA (tarttuu Orvokin käsivarteen). Minäpä otan sen!

      ORVOKKI. Sinulla on hirveät kynnet. Ne sinä painat aina käsivarsiini. Älä tule lähelle! Piikkitynnyri ei tainnut olla pahempi. Pysy poissa, sinä haukka, haukka!

      HAUKKA. Anna paperi, taikka otan!

      ORVOKKI. Ota, ota, minulla on myöskin kynnet. (Kouristaa sormensa.) Katsos, noin pitkät, oikein lastenkotolaisen kynnet ja terävät kuin neulat. Tämä tyttö ei rasitakkaan niitä liiassa työssä. Tuleppas tänne vain, sinä et uskalla, sinä tunnet ne kynnet!

      HAUKKA (tavoittaa kiinni). Anna paperi!

      ORVOKKI. Ota, ota! (Pitää kuvaa selkänsä takana ja pistää hihansuusta sisään. Vetää kätensä nyrkissä Haukan eteen.) Tuossa on, ota, ota!

      (On pistävinään jotakin suuhunsa ja puhuu kuin olisi suu täynnä. Haukka riipoo kädestä.)

      Ota, ota salaisuus!

      (Haukka likistää hänen poskiaan.)

      Oo, senkin kuristaja, koskeppas vielä minuun! Ähä, etpäs saanut.

      Salaisuus on minun vatsassani. Se kauhea salaisuus!

      HAUKKA. Mitä salaisuuksia sinulla olisi, mokomalla lastenkotolaisella!

      ORVOKKI. Mutta kun on. Se on niin ihanaa, kun on oma salaisuus, ettei siitä kukaan täällä tiedä.

      HAUKKA. Tiedänhän minäkin sen.

      ORVOKKI. Sinä kuotus, sinulle en koskaan kertoisi mitään.

      HAUKKA. Entä Maria tädille?

      ORVOKKI. Sinä et saa puhua tästä mitään Maria tädille. Ethän puhu? Hän on niin hyvä ja hurskas ja niin ymmärtämätön. Tätä asiaa hän ei käsitä rahtuistakaan. Taikka – mitä minun oikeastaan tarvitsee välittää kestään. (Pyörähtää kantapäillään ja lyö СКАЧАТЬ