Komisario Palmun erehdys / Ошибка комиссара Палму. Книга для чтения на финском языке. Мика Валтари

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ tuokion hämmästynyt äänettömyys. Sen keskeytti ensimmäiseksi Aimo Rykämö. »Palaa valo, palaa valo!» hän toisti. »Tietysti kylpyhuoneessa palaa valo. Eihän Bruno pimeässä kylpenyt.»

      »Siinä juuri on asian ydin», selitti Palmu lempeästi. »Batler kiersi sähkönappulaa, mutta siitä huolimatta valo palaa kylpyhuoneessa.»

      »Älkää nyt olko böbi, hyvä mies!» sanoi Aimo Rykämö ravistaen suopeasti päätään. »Tietysti valo paloi kylpyhuoneessa, koska Batler kiersi sähkönappulaa. Siinä juuri on vitsi koko sähkö valaistuksessa! Kun kiertää sähkönappulaa, niin valo syttyy palamaan, hah-hah!»

      Mutta insinööri Vaara ei nauranut. Syvät rypyt olivat painuneet hänen otsaansa ja hänen kasvonsa olivat kuin hetkessä laihtuneet. Myös Batler oli kohottanut valppaasti katseensa.

      »Juuri niin, Batler», sanoi komisario Palmu myötätuntoisesti. »Te kiersitte vaistomaisesti sähkönappulaa, niinkuin olette tottunut tekemään joka aamu mennessänne kylpyhuoneeseen ja poistuessanne sieltä. Jokainen, joka on tottunut siihen, että sähkönappula on kylpyhuoneen ulkopuolella oven vieressä, tekee vaistomaisesti niin. Mutta siitä huolimatta valo paloi kylpyhuoneessa, kun törmäsitte sisään.»

      Insinööri Vaaran itsehillintä petti. »Kirottua lörpötystä!» hän kivahti. »Minä en nähnyt Batlerin kiertävän sähkönappulaa, kun mursimme oven.»

      »Mutta Batlerhan kiersi sähkönappulaa», vastusti Aimo Rykämö innokkaasti. »Ihan varmasti hän kiersi sähkönappulaa juuri silloin, kun potkaisit oven auki. Muistan sen aivan hyvin nyt, kun muistelen.»

      Suonet pullistuivat hiukan insinööri Vaaran ohimoissa, kun hän astui aivan Aimo Rykämön eteen, katsoi tiukasti häntä silmiin ja sanoi merkitsevän painokkaasti: »Aimo, älä ole niin kirotun hullu, että hourailet tuollaista. Kaikkihan oli silloin yhtä ainoata mylläkkää. Sinäetnähnyt Batlerin kiertävän sähkönappulaa.»

      »Mutta minä näin, ihan selvästi näin», vastusti Aimo Rykämö loukkautuneena. »Totta kai sen tiedän, kun itse näin.»

      »Batler!» sanoi komisario Palmu terävästi. »Käsitätte varmaan, mistä on kysymys. Kiersittekö sähkönappulaa insinööri Vaaran potkaistessa oven auki? Harkitkaa tar-kasti.»

      Batler tuijotti kuin hypnotisoituneena suoraan Palmuun. Hänen kasvonsa olivat harmaankalpeat.

      »Herra komisario», hän sanoi matalalla, kiristyneellä äänellä. »Vanhasta tottumuksesta kiersin vaistomaisesti sähkönappulaa. Juuri silloin en tullut lainkaan ajatelleeksi, mitä se merkitsi.»

      »Mutta mitä se sitten merkitsee?» tulistui Aimo Rykämö kysymään. »En lainkaan tajua, mitä te oikein jaarittelette. Sähkönappula sinne tai tänne, te puhutte siitä aivan kuin koko maailma tuossa paikassa menisi kumoon sen takia.» Kukaan ei kiinnittänyt huomiotaan häneen, sillä insinööri Vaara meni Batlerin luokse ja las-ki kätensä hänen olkapäälleen.

      »Hyvä Batler!» hän sanoi vetoavasti. »Olimme kaikki jännityksestä hermostuneita, kaikki oli pelkkää mylläkkää, teidän on mahdoton muistaa tarkasti tuollaista vähäpätöistä pikkuseikkaa. Tästä seuraa vain rettelöitä, kuulustelu toisensa jälkeen, ikävyyksiä meille kaikille, niin, Batler, ei vähimmin teille itsellenne. Luuletteko to-siaan voivanne vannoa, että kiersitte sähkönappulaa?»

      Batler katsoi ensin häneen, sitten Palmuun. »Kyllä, insinööri», hän sanoi järkähtämättömän kohteliaasti, »voin vannoa, että kiersin sähkönappulaa.»

      Vaara nykäisi äkkiä kätensä hänen olkapäältään.

      »Ahaa, te olette sellainen, Batler!» hän sanoi ilkeästi korostaen. »Hyvä on! Mutta pelkään, että itse joudutte eniten tästä kärsimään. Tiedän teistä ja menneisyydestänne yhtä ja toista. Ja sattumalta muistan aivan varmasti, että ette kiertänyt sähkönappulaa. Olen hyvin huvittunut näkemään, kumman todistus painaa enemmän vaa’assa, teidän vai minun. Sillä olen aivan varma, että myös Aimo tarkemmin harkittuaan yhtyy minuun todistukseeni.»

      »Mutta Erik-hyvä!» aloitti Aimo Rykämö kärsivästi. »En lainkaan jaksa käsittää —»

      Hänen lauseensa keskeytyi, sillä kaikkien katseet kohdistuivat halliin vieviin portaisiin. Vanhaneiti Amalia Rygseck tuli sieltä ryhdikkäänä, leuka pystyssä ja hänen kiivaista askeleistaan ja ilmeistään näki huonokin havannoitsija, ettei hän suinkaan ollut hyvällä tuulella.

      »Insinööri Vaara!» hän sanoi. »Mitä tämä merkitsee? Lähetin teidät tänne kiirehtimään poliisia, ja sen sijaan te jäätte itse tänne aikaanne kuluttamaan. Minun on päästävä kotiin, minun on hankittava surupuku ja -harso. Minun on neuvoteltava veljeni kanssa hautauksesta. Minulla on tuhat asiaa toimitettavana ja täällä vain lorvaillaan.»[43]

      Hän kääntyi Batlerin puoleen ja tökkäsi häntä vat-saan sateenvarjollaan. »Ja Batler! Teillä ei ole täällä mi-tään tekemistä. Sitä paitsi hautakaan ei vielä ole valmis. Tahdon nähdä sen, ennen kuin lähden.»

      »Heti, neiti, aivan heti!» sanoi Batler.

      »Hauta —?» sanoi komisario Palmu.

      »Mutta Batler —», yritti insinööri Vaara.

      »Suu kiinni!» sanoi Amalia Rygseck.

      Ei ollut epäilystäkään, että hän oli ottanut toistaiseksi johdon käsiinsä. Palmu kohautti avuttomasti olkapäitään ja nyökkäsi Batlerille, joka luisui äänettömästi tiehensä.

      »Täällä on vieraita!» huomautti neiti Rygseck tylysti ja osoitti sateenvarjollaan neiti Vannetta.

      »Neiti Vanne», sanoi Palmu ja lisäsi vaistomaisesti: »Vuorineuvos Vanteen tytär.»

      Amalia Rygseck suvaitsi aavistuksen verran hymyillä. »Muistan nähneeni ohimennen teidät eilen illalla, kun Bruno käyttäytyi niin epämiellyttävästi. Entä tämä herra? Mitä hän täällä tekee?»

      Kirjailija Laihonen kavahti taaksepäin sateenvarjon tieltä.

      »Kirjailija Laihonen on sattumalta joutunut paikalle —», aloitti Palmu, mutta nyt oli vanhanneidin vuoro peräytyä askel.

      »Kirjailija Laihonen!» hän sanoi eikä hänen äänensä kuvastanut ainakaan iloista yllättymistä. »Kulttuurikriitikko!» Kirjailija Laihonen kumarsi hämillään. Vanhaneiti tuumi tuokion.

      »Olen lukenut erään kirjanne!» hän sanoi sitten.

      »Todellakin?» ilahtui Laihonen ja koetti hymyillä.

      »Ja luettuani poltin sen!» kertoi vanhaneiti tyynesti. Hän tuijotti Laihoseen ja hetki hetkeltä kummeksivampi ilme kohosi hänen kasvoihinsa. »Tuollainen pieni hyypiö!» hän sanoi sitten puoliääneen melkein lempeästi ja hänen puolustuksekseen voi sanoa, ettei hän luultavasti tiennyt puhuvansa ääneen.

      Kirjailija Laihonen hätkähti rajusti, punastui ja alkoi hermostuneesti hypistellä silmälasejaan luoden apua anovan katseen komisario Palmuun. Neiti Vanne puristi ystävällisesti hänen käsivarttaan ja hymyili hänelle kuin osoittaakseen, ettei hänen arvolleen sopinut kiinnittää huomiota tuollaisen vanhan linnunpelättimen sanoihin.

      Vanhaneiti muisti asiansa ja kääntyi СКАЧАТЬ