Naisten aarreaitta. Emile Zola

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ saa nähdä vaivaa ja panna aikaa, ennenkuin pääsee ammatin kaikista salaisuuksista ja hienouksista selville. Ei tarvinnut paljon myydä, kunhan vain osasi kiristää hyvän hinnan. Ymmärsi kai Colomban, kuinka häntä oli täällä hoidettu ja holhottu, lääkkeet, pesut, korjaukset, kaikki ilmaiseksi ja vielä lisäksi isällinen ohjaus ja rakkaus.

      – Kyllä, tietysti, Colomban vastasi jokaiseen isännän huudahdukseen.

      – Sinä olet viimeisiä, kunnon ystäväni, Baudu lopetti heltyneenä. – Sinun jälkeesi ei enää teikäläisen kaltaisia kasvateta… Sinä yksin olet lohdutukseni, sillä jos kadun tuonpuoleista ottelua sanotaan kaupankäynniksi, niin minä en ymmärrä kaupankäynnistä mitään, mieluummin lopetan koko puuhan.

      Geneviève katseli pää kallellaan, ikäänkuin hänen paksu musta tukkansa olisi ollut liian raskas hänen kalpealle otsalleen, hymysuin Colombania. Ja hänen katseessaan oli jonkinlaista urkkivaa uteliaisuutta, ikäänkuin olisi halunnut nähdä, eikö Colomban omantuntonsa soimaamana punastu moisia kiitoslauseita kuullessaan. Mutta tämä vanhan kaupankäynnin teeskentelyyn perehtynyt veijari istui järkähtämättä, suopea ilme kasvoilla ja viekkauden viiru suupielissä.

      Mutta Baudu, huutaen yhä kovemmin, purki vihaansa vastapäätä vyöryvää tavaratulvaa vastaan, noita petoja vastaan, jotka raatelivat toisiaan pysyäkseen itse hengissä, niin että panivat perhe-elämänsäkin alttiiksi. Niinpä esimerkiksi hänen naapurinsa maalta, Lhommein perhe, isä, äiti ja poika, joilla kaikilla kolmella oli toimi tuossa talossa, olivat ihmisiä, jotka eivät tienneet kotielämästä mitään, söivät kotona vain sunnuntaisin, olivat aina menossa jokapäiväisinä ravintola- ja ruokalavieraina. Eipähän hänen oma ruokasalinsakaan tosin tilavimpia ollut; olihan siinä toivomisen varaa valon ja ilman suhteen. Mutta oli se kumminkin hänen kotielämänsä keskus. Täällä hän oli päivänsä viettänyt rakkaan perheensä keskuudessa. Hänen katseensa kiersi pientä huonetta ja hänet valtasi ahdistus hänen ajatellessaan, että nuo pedot, jos saisivat hänen kauppansa tuhotuksi, karkoittaisivat hänet hänen pesästään, jossa hänen oli lämmin olla vaimonsa ja tyttärensä parissa – ajatus, jota hän ei uskaltanut sanoin ilmaista. Huolimatta ulkonaisesta varmuudestaan, kun hän ennusti mahtavan liikkeen häviötä, hän oli täynnä kauhua, huomatessaan sen vähitellen nielevän koko korttelin.

      – Enhän minä tätä kerro käännyttääkseni sinua, hän jatkoi koettaen tyyntyä. – Jos sinulla olisi hyötyä siitä, minä olisin ensimmäinen sanomaan sinulle: mene vain.

      – Tietysti, Denise kuiskasi hajamielisesti tuntien halunsa päästä Naisten Aarreaittaan yhä yltyvän häntä ympäröivän mielettömän vihan vaikutuksesta.

      Baudu oli nojannut kyynärpäänsä pöytään ja koetti kukistaa tyttöparan tuijottamalla häneen kiinteästi.

      – Sinä, joka tiedät miten asioiden tulee olla, onko siinä tolkkua, että kauppa, joka käy vaatekaupan nimellä, ottaa myydäkseen mitä tahansa. Ennen, kun kaupankäynti oli selvää ja suoraa, myytiin tuollaisessa kaupassa yksinomaan kankaita. Nykyään ne vievät muilta ansion ja anastavat kaikki itselleen… Sitä naapurit valittavat, sillä se on suureksi vahingoksi heille. Häviöksi se heille on. Gaillon'inkadun trikootavarakauppa – Bédoré ja sisar – on jo menettänyt puolet ostajakunnastaan. Neiti Tatin, jolla on valkovaatekauppansa Choiseul'in kauppakujan varrella, myy alennettuun hintaan, jopa polkuhintaankin pysytelläkseen pystyssä. Tuon ruton ja vitsauksen vaikutus on jo sellainen, että se ulottuu Neuve-des-Petits-Champs'inkadulle asti, missä Vampouillen veljesten on täytynyt sulkea turkisliikkeensä. On sitä siinäkin! Palttinakauppiaat rupeavat turkisten myyjiksi! Sekin on Mouret'n keksintöjä.

      – Niin, ja käsineidenkin, sanoi rouva Baudu. – On ennenkuulumatonta, että Mouret uskaltaa liittää liikkeeseensä käsineosastonkin!.. Eilen kun menin Neuve-Saint-Augustininkadulle, tapasin Quinetten puotinsa ovella. Hän oli niin masentuneen näköinen, etten edes uskaltanut kysyä häneltä, menestyikö kauppa.

      – Ja sateenvarjojakin heillä on, Baudu jatkoi. – Se vasta hulluinta! Bourras luulee tietävänsä, että Mouret on tehnyt sen vartavasten häntä ahdistellakseen. Sillä onhan suoraan sanoen järjetöntä sovittaa sateenvarjoja kangaskauppaan… Mutta Bourras ei luovu niin hevillä. Kyllä hän puolensa pitää, ja vielä tässä nauretaankin kunhan vähän odotamme.

      Hän kertoi vielä muistakin liikkeenharjoittajista, luetteli kaikki oman kaupunginosansa kauppiaat. Välillä hän vahingossa ilmaisi omatkin pelkonsa. Jos Vinçard luopui liikkeestään, niin se merkitsi, että muidenkin oli paras lopettaa, sillä Vinçard oli rottien kaltainen, jotka pakenevat kaatumaisillaan olevasta talosta. Huomaten erehdyksensä hän koetti tehdä sanansa tyhjiksi ryhtyen puhumaan mahdollisesta liitosta erikoisliikkeiden kesken suunnattoman kauppahuoneen vastapainoksi. Hetken aikaa hän hieroskeli tuskaisesti käsiään ja väänteli suutaan kuin epäröiden puhuisiko itsestään. Vihdoin hän teki päätöksensä.

      – Mitä minuun tulee, tähän asti ei ole ollut paljolti valittamisen syytä. Mouret on kyllä tehnyt minullekin vahinkoa, konna! Mutta toistaiseksi hän myy vain naistenverkoja, ohuempia hameiksi ja paksumpia päällysvaatteiksi. Mutta minulta ostetaan miesten pukukankaat, metsästyspukusametit ja palvelijanpukuverat puhumattakaan flanelli- ja villakangasvarastoistani, jotka kyllä vetävät vertoja heidän kankailleen, siitä minä menen takuuseen. Mutta hän kiusaa minua ja härnää kun sijoittaa verkaosastonsa aivan tuohon vastapäätä. Olethan nähnyt näyteikkunan. Hän panee siihen komeimmat valmisteensa verkapakkakehysten keskelle, joutavia silmänkääntötemppuja kadulla kulkevien tyttöjen kiusaksi… Kunniani kautta, minua hävettäisi ryhtyä tuollaisiin keinoihin. Vanhaa Elbeufin verkaa on myyty jo lähes sata vuotta, eikä se ole tarvinnut satimia saavuttaakseen mainetta ja menekkiä. Minun elämässäni ei ainakaan tämä puoti sen kummemmaksi muutu. Kelpaa se sinänsäkin, neljä näytepakkaa oikealla, neljä vasemmalla, eikä sen enempää.

      Hänen liikutuksensa tuntui tarttuvan koko perheeseen. Hetken vaitiolon jälkeen Geneviève rohkeni sanoa:

      – Ostajakuntamme pitää meistä, isä. Täytyy toivoa… Tänäkin päivänä rouva Desforges ja rouva de Boves ovat käyneet puodissa. Ja rouva Marty lupasi tulla flanellia ostamaan.

      – Minä puolestani, Colomban sanoi, – sain eilen tilauksen rouva Bourdelais'lta. Hän puhui tosin eräästä englantilaisesta seviotista, jota kuulutaan myyvän vastapäätä viisikymmentä centimiä halvemmalla…

      – Ja kun vielä ajattelee, että olemme nähneet mistä vähäisestä alusta tuo talo on lähtenyt, kuiskasi rouva Baudu väsyneellä äänellä. – Eihän se alkuaan ollut nenäliinaa suurempi! Niinpä niin. Usko pois, Denise. Kun Deleuzen veljekset perustivat sen, siinä ei ollut kuin yksi ainoa näyteikkuna Neuve-Saint-Augustininkadun puolella. Vaatekaapin kokoinen koju se oli, johon oli eksynyt kaksi karttuunipakkaa ja kolme pakkaa palttinaa. Ei siinä sopinut kääntymäänkään, niin pieni se oli… Siihen aikaan jo Vanha Elbeuf, jolla oli kuusikymmentä vuotta takanaan, oli kohonnut siihen kuntoon, missä se nytkin on… Mutta kaikki siitä lähtien on muuttunut, perinpohjin muuttunut.

      Hän pudisti päätään, ja hänen hitaissa sanoissaan kuvastui hänen elämänsä draama. Syntyneenä vanhassa Elbeufin verkakaupassa hän oli oppinut rakastamaan yksin sen kosteita kiviäkin. Siitä oli tullut hänen elämänsä tarkoitus ja ylläpitäjä. Hän oli ollut ylpeä, kun se oli ollut tämän kaupunginosan rikkain ja komein liike. Sitten tuo vastapäätä syntynyt, naurettavan pieni, mutta pirteä pikkukauppa oli tuottanut hänelle yhtämittaista kärsimystä kohoamalla mitättömyydestään pelottavaksi kilpailijaksi, sitten rehenteleväksi voittajaksi ja uhkaavaksi viholliseksi. Vanhaa Elbeufiä kohdannut nöyryytys oli hänelle aina yhtä veres, vuotava haava, josta hän tiesi kerran kuolevansa. Elossa hän tosin vielä oli niinkuin vanha kauppahuonekin, СКАЧАТЬ