Huckleberry Finnin (Tom Sawyerin toverin) seikkailut. Марк Твен

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ style="font-size:15px;">      "Pidä silmällä rottia. Paras ett'otat pallon syliisi."

      Samassa pani hän pallon syliini, ja minä pusersin sen polvieni väliin, että se pysyis; ja hän alkoi lorunsa uudelleen. Mutta sit' ei kestänyt kauvan. Yht'äkkiä otti hän vyhdin ranteiltani ja katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi hyvin ystävällisesti:

      "Kuules nyt, hyvä laps, mikä oikein on sinun nimes?"

      "Mi – mi – mitä? Mi – tä rouva meinaa?"

      "No, hyvänen aika, mikä oikein on sinun nimes. Oletko sä Bill, tahi Tom, tahi Bob? tai mitä? Puhu nyt suus puhtaaks."

      Luulen että vapisin kuin haavan lehti, enkä totta maar tiennyt mihin pääni pistäisin. Viimein sain änkötetyksi:

      "Mutta kuinka rouva noin pitää pilanaan köyhää tyttö parkaa? Jos olen täällä vaivaksi, niin minä heti – "

      "No, no, älä ole milläskään, hyvä laps. Istu alas. Minä en tahdo sulle mitään pahaa enkä aio sinusta kannella kellekkään. Mutta sano mulle nyt suoraan miten on laitas. Luota minuun. Minä koen sinua auttaa, jos voin, ja sen tekee kyllä ukkonikin, kun tulee. Näkeehän sen, että sin'olet karannut oppipoika – sen pituinen se. No, vähät siitä. Eihän siinä mitään pahaa. Ovat kai olleet sulle ilkeitä, laps parka, ja sinä annoit heille palttua ja menit tiehes. Herrasta varjelkoon, että kävisin kantelemaan. Kas niin, sano mulle kaikki tyyni nyt, alusta loppuun, niinkuin hyvä poika ainakin."

      No niin, minä sanoin näkeväni turhaksi, että koetin häntä pettää enään, ja tahdoin puhua suuni puti puhtaaksi, kunhan hän vain pysyis lupauksessaan eikä rupeis jupattamaan. Sitten kerroin minä, että isäni ja äitini oli kuolleet ja että minä olin joutunut palvelukseen eräälle talonpojalle, jonka talo oli sisämaassa noin neljäkymmentä virstaa joelta, ja tuo talonpoika mukamas oli niin häijy minulle, ett'en enää sitä kestänyt, vaan kun hän oli lähtenyt matkalle muutamaksi päiväksi, sieppasin minä vähän vanhoja vaatteita hänen tyttärensä luhdista mukamas ja lippasin tieheni; ja kolme yötä oli multa mennyt, sanoin mä, noihin neljäänkymmeneen virstaan; ja minä kuljin öisin mukamas ja piileskelin ja nukuin päivällä, ja se pussillinen leipää ja vähän muuta muonaa, joka mull'oli muassani mukamas, piisasi koko matkan. – Sitten sanoin toivovani, että enoni, tuo Abner Moore, auttais minua, ja senpä tähden olin lähtenyt tänne Gosheniin mukamas.

      "Gosheniin, sanot sä, laps parka? Eihän tämä ole Goshen. Tämä on Pietari, tämä. Goshen on viistoista virstaa tuonnempana, joen vartta ylöspäin. Mistä oot saanut päähäsi, että tämä on Goshen?"

      "Minua tuli vastaan muuan mies tän'aamuna, juur kun olin poiketa metsään nukkuakseni, ja hän sanoi, että kun tulin tien risteykseen, piti mun mennä oikealle, niin olis vain viis virstaa Gosheniin. Niin hän sanoi."

      "Se mies lie ollut humalassa. Hän puhui juur päin vastoin kuin asia on."

      "Niin, hän näyttikin vähän pöhnäiseltä, s'on totta se. Mutta ykskaikki.

      Paras että lähden matkaan, niin ennätän sittenkin huomen-aamuksi Gosheniin."

      "Ootappa vähäsen. Minä panen sulle vähän ruokaa mukaan, poika parka.

      Sinä kyllä tarvitset."

      Hän toimitti mulle vähän ruokavaroja pikku nyyttyyn ja sanoi:

      "Kuuleppas – jos makaava lehmä nousee seisomaan, mikä puoli siitä nousee ensiksi? No, vastaa pian, nyt heti – ilman tuumimatta. Mikä puoli nousee ensiksi?"

      "Peräpuoli tietysti."

      "No, entäs hevonen?"

      "Hevonen nousee etupuolella."

      "Millä puolella puuta kasvaa enimmän sammalta?"

      "Pohjoispuolella."

      "No, jos viistoista lehmää syö ruohoa mäenrinteessä, kuinka monella on pää käännettynä samaan suuntaan?"

      "Kaikilla, hyvä rouva."

      "Jaha, sinä olet todellakin asunut maalla, näämmä. Luulin että sinä kenties taaskin tahdoit narrata minua. No, mikä nyt on oikea nimes?"

      "George Peters."

      "No jaa, koe nyt muistaa nimes, George, äläkä sano ennen lähtöäs että s'on Alexander – tai George-Alexander, jos joudut pussiin. Ja älä rupee tekemisiin naisten kanssa tuossa vanhassa kattuunitrasussa. Miehiä voit sinä kenties pettää, mutta helppo on meidän nähdä ett'et ole tyttö. Ja kun pujotat lankaa neulansilmään, niin älä koita sysätä silmää langan ympäri pitäessäs lankaa rauhassa, vaan pujota päin vastoin langanpää silmästä läpi ja pidä neula rauhassa, – niin tekevät naiset, vaikka miehet aina tekevät noin hullusti kuin sinä äsken. Ja kun jollakin viskaat rottaa tai jotain muuta, niin kohota itses varpaille ja nosta kätes pään yli niin nurinpäin kuin suinkin ja ammu väärään rotastas noin viis kuus jalkaa. Sun pitää vääntää koko käsivartta olkapäästä asti ikäänkuin kääntyis se ruuvilla – niin tekee tytöt; pojat pitää olkavartensa liikkumatta ja vääntävät vain kyynärvartta kyynärpäästä asti. Ja muista että kun tyttö koittaa pitää jotain sylissään, niin hän levittää polvet erilleen; hän ei purista niitä yhteen niinkuin sinä teit lyijypallon kanss'. Minä, nääkkös, näin, että sinä olit poika, samassa kun rupesit pujottamaan lankaa neulansilmään, ja minä keksin nuo toiset konstit nähdäkseni vain, olinko arvannut oikein. No, kas niin, lähde nyt patikoimaan enos tykö, hyvä laps, hyvä Sarah Mary Williams George Alexander Peters, ja jos sinä joudut johonkin, ronkeliin, niin lähetä sana rouva Judith Loftukselle – s'olen minä se – niin koitan auttaa sinua pulasta. Kule jokirannan tietä kaiken aikaa, ja toiste kun lähdet kuleksimaan, ota sukat ja kengät jalkaas. Se tie on hyvin kivistä, ja luulempa että jalkas on joteskin hellät tullessas Gosheniin. No, Jumalan haltuun, poika parka!"

      Kävin noin viis kuuskymmentä kyynärää rantatietä ylöspäin ja palasin sitten takasin kanootilleni, joka oli hyvän matkaa alapuolella Loftusten tupaa. Laskin vesille ja otin päästäni rookan, joka esti minua näkemästä ympärilleni. Tultuani keskelle jokea, rupes torninkello lyömään. Pidätin ja kuuntelin; ääni tuli heikkona veden yli, mutta selvästi – ykstoista! Päästyäni saareen, ei ollut mulla aikaa puhaltamaan, vaikk'olin kovasti hengästynyt soudosta, vaan ponnistin suoraan läpi metsän vanhaan leiripaikkaamme ja tein siihen kelpo kokkovalkean.

      Sitten juoksin takasin kanootille, hyppäsin siihen yhdellä harppauksella ja sousin että ryskyi ruumiissani. Tulin oikealle paikalle ja ryntäsin metsikön läpi ja vuorta ylös ja sisään luolaan. Siellä makasi Jim pitkällään maassa kuorsaten että kaikui. Minä ravistin häntä hartioista hyvin lujaa ja huusin:

      "Nous' ylös, Jim! Joudu! Meill'on hätä kynsissä. N'ovat perässämme."

      Jim ei sanonut sanaakaan; mutta hän ryhtyi pakopuuhiin semmoisella vauhdilla, että selvästi näki, kuinka pelästynyt hän oli. No, puolen tunnin päästä olimme kantaneet kaikki, mitä meillä tässä maailmassa oli, tukevalle lankkulautallemme, ja s'oli valmiina laskemaan ulos pajupoukamasta, johon olimme sen piilottaneet. Viimeiseksi sammutimme tulet ja kynttilät luolasta.

      Otin sitten kanootin rannasta ja sousin vähän matkaa joelle ja katselin ympärilleni kaikille tahoille; mutt' oliko siellä mitään venettä liikkeellä, sitä en ainakaan voinut nähdä, sillä tähdet ja varjot himmentävät näköalan veden päällä. Palasin rantaan ja sidoin kanootin СКАЧАТЬ