Wakefieldin kappalainen. Oliver Goldsmith

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ tiedät, kaksi peninkulmaa, ja minun täytyy sanoa, ett'ei minua ensinkään miellyttäisi nähdä tyttärieni kulkea laahustavan penkkiinsä ihan palavissaan ja tulipunaisina, niinkuin vast'ikään olisivat voittaneet palkinnon kilpajuoksussa. Ei, kultaseni, vaan näin minä ehdotan: meillähän on kaksi kyntöhevosta; sälkö se on ollut meidän talossa jo yhdeksän vuotta, ja sen pari, Vaapukka, ei ole tehnyt mit'ikisen mitään kokonaiseen kuukauteen. Laiskuuttaan vaan ovat lihonneet kumpikin. Miks'ei ne sais tehdä työtä niinkuin mekin? Ja annas, kun Moses hiukan siivoaa niitä ja sukii, niin ne välttävät vielä vallan hyvin, sen minä sanon.

      Minä väitin, että paljoa hienompaa on mennä jalan kuin moisilla viheliäisillä juhdilla, sillä Vaapukka on kaihisilmä ja sälöllä ei ole häntää. Eikä niillä ole milloinkaan ratsastettu, ja niillä on senkin tuhannet oikut. Eikä meillä ole kuin yksi ainoa satula ja ratsutyyny koko talossa. Kaikki nämä väitteet kumottiin, niin ett'ei minun auttanut muuta kuin antaa perää.

      Seuraavana aamuna minä huomasin heidän täydessä hommassa keräilevän retkelle tarvittavia esineitä, mutta kun kaikki tuo näkyi kysyvän vielä paljonkin aikaa, niin minä läksin edeltä yksinäni kirkolle. Muut lupasivat heti tulla perässä.

      Turhaan odottelin heitä tunnin verran kuoripöydän ääressä, mutta kun ei heitä kuulunut, täytyi minun aloittaa, ja sitten toimitin jumalanpalveluksen loppuun asti, hiukan levotonna kotiväen viipymisen tähden. Levottomuuteni kasvoi kasvamistaan, kunnes kirkonmenot päätettyäni läksin astumaan ajotietä, jota oli viisi peninkulmaa. (Jalkatietä ei olisi ollut kuin kaksi.) Puolimatkassa näin kulkueen verkalleen liikkuvan kirkolle päin: vaimoni, Moses ja pikku pojat toisen ja tyttäret toisen hevosen seljässä. Minä tiedustelemaan syytä heidän viipymiseensä, mutta huomasin pian heidän katseistaankin, että heillä oli mahtanut olla senkin seitsemän vastusta matkalla. Ensinnäkin eivät hevoset olleet tahtoneet lähteä liikkeelle ollenkaan, kunnes mr Burchell ystävällisesti kyllä oli ruoskalla saanut ne kulkemaan pari sataa yardia eteenpäin. Sitten olivat vaimoni ratsutyynyn hihnat katkenneet, niin että täytyi pysähtyä laittamaan niitä kuntoon. Senjälkeen oli toisen hevosen päähän pistänyt seisahtua keskelle tietä, josta sitä ei saatu liikkeelle hyvällä eikä pahalla. Tässä surkuteltavassa tilassa he paraillaan olivat, minun saapuessani heidän luokseen. Kosk'ei kumminkaan mitään varsinaista vahinkoa ollut tapahtunut, niin en tuota vastoinkäymistä todellakaan kovin pahakseni pannut, sillä siinä oli minulla oleva monta aihetta voitonriemuun ja tyttärilleni hyvä opetus nöyryyteen.

      YHDESTOISTA LUKU

      Perhe päättää kumminkin pitää päätään pystyssä.

      Huomenna, Mikonpäivän aattona, oli meidät kutsuttu Flamboroughiin pähkinöitä paahtamaan ja leikkimään. Viimeiset kolaukset olivat meitä hiukan nöyryyttäneet; muutoin me olisimme halveksien hyljänneet moiset kutsut, mutta nyt koetimme olla tyytyväisiä.

      Arvoisan naapurin hanhenpaisti ja puddingi olivat varsin maukkaita ja kotiolut, semmoisenkin tuntijan mielestä kuin vaimoni, aivan erinomaista. Juttujen kertominen sitä vastoin ei onnistunut naapurilta yhtä hyvin. Hänen kertomuksensa olivat pitkiä ja kuivia ja koskivat yksinomaa häntä itseänsä. Jo me senkin seitsemän kertaa olimme niitä kuulleet ja nauraneet niille, mutta kohteliaisuudesta täytyi nauraa kerta vielä.

      Mr Burchell, joka oli mukana hänkin, ja jota viattomat ajanvietot aina huvittivat, pani tytöt ja pojat sokkosille. Vaimonikin taipui yhtymään joukkoon, ja minun oli mieleni hyvä, nähdessäni, ett'ei hän vielä ole liian vanha. Me naapurin kanssa katselimme muitten iloa ja nauroimme jokaiselle sukkelalle tempulle, muistellen, kuinka nokkelia ja vikkeliä me olimme olleet nuorina. Sitten he leikkivät "arvaa, kuka löi", ja sitten seurasi kysymyksiä ja vastauksia, ja vihdoin ruvettiin "tohvelia ajamaan." Koska tämä vanhan-aikuinen leikki lienee monellekin tuntematon, niin selitettäköön se muutamalla sanalla. Seura käy lattialle istumaan piiriin. Yksi seisoo keskellä ja koettaa tavoittaa tohvelia, jota muut siirtävät miehestä mieheen toistensa jalkain alitse, niinkuin sukkulaa. Ja kosk'ei piirin keskellä seisoja saata yht'aikaa nähdä joka puolelle, niin ilmenee tämän leikin suuri kauneus juuri siinä, että se, kellä tohveli kulloinkin sattuu olemaan, koettaa sen korolla lyödä etsijää siihen kohtaan, jota hän kaikista vähimmin osaa varoa.

      Olivia oli paraillaan keskellä piiriä, saaden lopsauksia milloin puolelta, milloin toiselta ja tulipunaisena, harmissaan huutaen kuin paras huutorättäri: "ei saa tehdä vilppiä, ei saa tehdä vilppiä", kun – voi kauhistus ja häpeä! – kukapas muu tuli sisään, kuin juuri meidän ylhäiset lontoolaiset tuttavamme, lady Blarney ja miss Carolina Wilhelmina Amelia Skeggs! Ei maksa kuvatakaan tätä uutta masennusta: kovin tulisi kuva laiha. Hyväinen aika! Esiintyä niin korkeasti sivistyneitten ladyjen nähden näin alentavassa asemassa! Mutta mitäpäs sen parempaa saattoi odottaakaan moisesta moukkain leikistä, minkä mr Flamborough oli esittänyt! Hetken aikaa me olimme kuin pilvistä pudonneita, hämmästyksestä ihan kivettyneitä.

      Ladyt olivat käyneet meillä ja tulleet sitten tänne meitä tapaamaan, he kun kaikin mokomin tahtoivat saada tietää, mikä oli eilen estänyt meidän naisia tulemasta kirkolle. Olivia otti ollakseen puhemiehenä ja selitti koko sattuman syyt, rakasta kreivitärtämme Hanover-squaren varrella, ei nykyjään enää kirjoiteta muuta kuin pelkkää jokapäiväistä; hienoa maailmaa niissä ei kuulu, ei näy.

      ("Höröntöröä!")

      – Armollinen neiti, – virkkoi toinen, – "tehän unohditte omat runonne Lady's Magazinessa. Myöntänette toki, ett'ei niissä ole mitään halpamaista. Vai eikö meillä siitä lähteestä ole enää mitään odotettavissa?"

      ("Höröntöröä!")

      – No mutta, rakas ystävä! – puhui lady. – Tiedättehän te, että minun lukijani ja seuranaiseni on jättänyt minut, mennen naimisiin kapteeni Roachin kanssa, ja kosk'en minä heikoilta silmiltäni saata kirjoittaa itse, niin olen jonkun aikaa tiedustellut, mistä saisin toisen kirjurin. Sopivaa henkilöä ei ole helppo löytää, ja eihän kolmekymmentä puntaa mikään suuri palkka ole sivistyneelle kunnon tytölle, joka osaa lukea, kirjoittaa ja käyttäytyä hienosti seuroissa. Ja mitä Lontoon nuoriin tyttöihin tulee, niin niitähän ei voi sietää ensinkään.

      ("Höröntöröä!")

      – Sen minä kyllä tiedän kokemuksestanikin! – huudahti miss Skeggs, – sillä kolmesta seuranaisesta viimeisen puolenvuoden kuluessa yksi ei ottanut ommellakseen liinavaatteita edes tuntiakaan päivässä; toisen mielestä oli viisikolmatta guineaa liian pieni palkka, ja kolmas minun piti panna pois, koska epäilin hänen seikkailevan kotisaarnaajan kanssa. Siveys, rakas lady Blarney, siveys on erinomainen avu, mutta mistäpä sitä nykyaikana löytää?

      Конец ознакомительного фрагмента.

      Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

      Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.

      Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или СКАЧАТЬ