Iloiset Windsorin rouvat. Уильям Шекспир

Чтение книги онлайн.

      R. REIPAS. Hyvästi, teidän armonne! – Totta totisesti, kunnon ylimys; mutta Anna ei häntä rakasta, sillä minä tunnen Annan mielen siinä kuin joku toinenkin. – Jesta varjele! Mitä olen unohtanut?

      TOINEN NÄYTÖS

      Ensimmäinen kohtaus

      R. PAASO. Mitä? Olen ihanuuteni juhlapäivinä rakkauden kirjeiltä pelastunut, ja pitääkö minun nyt joutua niiden esineeksi? Katsotaanpas:

      "Älkää kysykö minulta järkisyitä, miksi teitä rakastan, sillä vaikka rakkaus käyttää järkeä parantajanaan, ei se kuitenkaan ota sitä neuvonantajakseen. Te ette ole sen nuorempi kuin minäkään; no niin, siinä on sopua; te olette hilpeä, niin minäkin; ha! ha! siinä vielä enemmän sopua; te rakastatte sektiä, samoin minäkin; voitteko toivoa, rouva Paaso, suurempaa sopua? Olkoon se kylläksi sanottu – jos koskaan soturin rakkaudesta voi niin sanoa – että sinua rakastan. En tahdo sanoa: sääli minua, se ei ole soturin puhetapaa; mutta minä sanon, rakasta minua.

      Mikä Herodes Juudanmaasta! – Oh, sinä inha, inha maailma! Mies, joka jo on melkein lahonnut vanhuuttaan, esiintyy nuorena teikarina! Mitä varomatonta – hiton nimessä! – on tuo flaamilainen juopporenttu8 keskustelussani äkännyt, kun tuolla tavalla uskaltaa minua ahdistaa? Niin, hän on tuskin kolmea kertaa ollut seurassani. – Mitä olisin hänelle sanonut? – Säästelin silloin hyvinkin hilpeyttäni; – taivas sen minulle anteeksi antakoon! – Totta tosiaan jätän parlamenttiin lakiehdotuksen, että miehet on viralta pantava. Miten kostaisin hänelle? Sillä kostaa minä tahdon, niin totta kuin hänen sisuksensa on putingista.

      R. VIRTA. Rouva Paaso! Olin, totta totisesti, juuri tulossa teille.

      R. PAASO. Ja minä niinikään menossa teille. Te olette niin huononnäköinen.

      R. VIRTA. Sitä en ikänä usko. Voin näyttää, että asia on toisin.

      R. PAASO. Kyllä minusta vain siltä näyttää.

      R. VIRTA. Näyttäköön vain; mutta minä voin näyttää, että asia on toisin. Oi, rouva Paaso, antakaa nyt hyvä neuvo!

      R. PAASO. No, mikä nyt sitten hätänä, hyvä ihminen?

      R. VIRTA. Oi, ystävä, jos ei olisi noita turhia arveluja, niin voisin päästä semmoiseen kunniaan, että!

      R. PAASO. Vähät niistä arveluista; ottakaa kunnia vastaan. Mikä on asia? – Heittäkää koko arvelut! – Mikä on asia?

      R. VIRTA. Jos tahtoisin mennä hiiteen tämän ijankaikkisen pilkun päällä, niin voisin tulla ritarilliseksi.

      R. PAASO. Mitä? – Sen sinä valehtelet. – Sir Alice Virta! – Sellaiset ritarilliset joutuvat pian julkisiksi; ja näin ollen sinun olisi paras pitää vanha arvonimesi.

      R. VIRTA. Me poltamme tulta keskellä päivää: – kas tuossa, lue, lue, ja huomaa, kuinka minä voisin tulla ritarskaksi. – Tulen aina lihavista miehistä luulemaan pahinta, niin kauvan kuin minulla on yksikin silmä, millä voin erottaa toisen mieshaamun toisesta. Ja kuitenkaan hän ei kironnut; ylisteli vain naisten kainoutta ja moitiskeli niin siivolla ja sopivalla tavalla kaikkea säädyttömyyttä, että olin vähällä vannoa, että hänen mielenlaatunsa oli yhtä todellista kuin hänen sanansa; vaan ne eivät pidä yhtä eivätkä sovi toisiinsa enemmän kuin sadasensimmäinen psalmi "viheriän hameen" nuottiin. Mikä rajutuuli lieneekään tänne Windsorin rannikolle paiskannut tuon valaan, jonka on mahassa tiesi kuinka monta tynnyriä rasvaa? Miten voisin kostaa hänelle? Luulenpa että olisi parasta tuuditella häntä toiveilla, kunnes hekuman kirottu tuli on hänet sulattanut hänen omaan ihraansa. – Oletko koskaan mokomaa kuullut?

      R. PAASO. Sanasta sanaan samaa; nimet vain, Paaso ja Virta, ovat erilaiset! – Suureksi lohdutukseksesi tuossa riettauksien sokkelossa esitän sinulle tässä kirjeesi kaksoisveljen; mutta sinun saa periä ensimmäisenä, sillä minun, totta totisesti, ei tule koskaan perimään. Lyön vetoa että hänellä on tuhatmääriä noita kirjeitä – varmaan enemmänkin – joissa on tyhjä tila nimille, ja nämä ovat toista laitosta. Epäilemättä hän ne vielä painattaa, sillä hänelle on yhdentekevää mitä hän painoonsa panee, koska tahtoisi siihen meidätkin molemmat. Ennemmin olisin jättiläisnainen, Pelionin vuori päälläni. Totta totisesti, helpompi on minun löytää parikymmentä haureliasta toukomettistä kuin yksi siveä mies.

      R. VIRTA. Kas vain, aivan samaa: käsiala sama, sanat samat! Mitä hän meistä ajattelee?

      R. PAASO. Sitä tosiaankaan en tiedä; mutta vähällä on etten rupee napisemaan omaa siveyttäni vastaan. Minun täytyy kohdella itseäni kuin henkilöä, johon en vielä laisinkaan ole tutustunut; sillä varmaankaan, jos hän ei olisi minussa havainnut piirrettä, jota en itsekään tunne, hän ei olisi minua sellaisella raivolla vallannut.

      R. VIRTA. Sanotko: vallannut? Mutta minä hänet kannella pysytän, se on varma.

      R. PAASO. Niin minäkin; jos hän laivanluukulleni pääsee, niin en enää koskaan mene merille. Meidän pitää kostaa hänelle, määrätä yhtymispaikka, antaa hänen mieliteolleen hiukan toivon haametta ja houkutella häntä kauniilla viivytyksen syötillä, kunnes hän on Sukkanauhan isännälle hevosensa pantannut.

      R. VIRTA. Minä olen valmis vaikka mihinkä koiruuteen häntä kohtaan, kunhan se vain ei tahraa maineemme puhtautta. Oi, jos mieheni saisi nähdä tuon kirjeen! Siitä hänen luulevaisuutensa saisi ikipäiviksi ravintoainetta.

      R. PAASO. Katsos, tuossa hän tulee, ja minun hyvä mieheni myöskin; hänestä on luulevaisuus yhtä kaukana, kuin minusta sen aiheuttaminen, ja se kaukaisuus on, toivoakseni, ääretön.

      R. VIRTA. Onnellinen vaimo sinä!

      R. PAASO. Pitäkäämme yhteistä juonta tuota rasvaista ritaria vastaan. Tule tänne.

      VIRTA. Toivon, ettei niin ole laita.

      PISTOOLI. Mut toivo joskus vainuton on koira; Sir John sun vaimoasi katselee.

      VIRTA. Ei, vaimoni ei ole enää nuori.

      PISTOOLI.

      Hän valtaa ylhät, halvat, rikkaat, köyhät,

      Nuoret ja vanhat; kaikki kelpaa, Virta;

      Hän moskaa rakastaa; СКАЧАТЬ