Iloiset Windsorin rouvat. Уильям Шекспир

Чтение книги онлайн.

      ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

      Ensimmäinen kohtaus

      HÖLLÖNEN. Ei, pastori Hugh, minua ette saa taipumaan, – tästä tulee tähtikamari-asia;1 vaikka olisi hän kaksikymmentä kertaa sir John Falstaff, niin tietäköön, etten ole mikään narri minä, Robert Höllönen, esquire.

      LAIHANEN. Glosterin kreivikunnan rauhatuomari ja coram.2

      HÖLLÖNEN. Niin, serkku Laihanen, ja custalorum.

      LAIHANEN. Niin, ja ratolorum lisäksi; ja syntyään aatelismies, ja kirjoittaa nimensä perään armigero; joka reverssiin, vulmahtiin, kuittiin ja velkaseteliin armigero.

      HÖLLÖNEN. Niin kyllä, niin teemmekin, ja olemme aina niin tehneet viimeiset kolmisensataa vuotta.

      LAIHANEN. Kaikki ennen häntä, etenevää polvea, ovat niin tehneet; ja kaikki hänen jälkeensä tulevat, takenevaa polvea, tekevät kai samaten; he voivat panna puoli tusinaa eläviä virkapukunsa kilpeen.

      HÖLLÖNEN. Se on vanha virkapuku.

      EVANS. Ne elävä sopi hyväst vanha virkapukku, ne käyvä siin hyväst; se eläv se o ihmise perä, ja se merkitte rakkautt.

      HÖLLÖNEN. Ei ne ole sellaisia pikkukoukoja, vaan vanhoja karhuja.

      EVANS. Se on just yks ja sama asi, mnuun heiko ymmärrykse mukka. Jos sir John Falstaff on ittes teit vastan sopimattomast käyttän, niin ole mnää kirkonmies ja teen mielelläs sen ku voin, ett vaa saisin soppu ja ystävytt teijä välill aikka.

      HÖLLÖNEN. Se on menevä suureen raatiin, – se on kapinaa.

      EVANS. Ei oi soveliast ett suur raati kuulee kapinast puhuttava; ei kapinas ol jumalanpelkko, ja suur raati, näettäk, tahdoisis kuull jumalanpelvost eik kapinast; ottakka siit vaari.

      HÖLLÖNEN. Haa! kautta henkeni, jos olisin vielä nuori, niin tekisi miekkani siitä lopun.

      EVANS. Paremp on ett hyvä ystävä ova se miekk ja tekevä siit lopu. Ja olisis mull toinenki keppone mielesän, joka kukaties saisis aikka hyviki funterinkei. Tosa on Anna Paaso, Yrjö Paason flikk, joka on korja piikus.

      LAIHANEN. Miss Anna Paaso? Tuo ruskeatukkako, joka puhuu kimeästi kuin rouvasihminen.

      EVANS. Akuraatist sama flikk; paremppa ett te voisia mailmas toivo; ja seittemänsata puntta kultta ja hopja saa hän faariltas, kun se kuole – Jumal sil antakko riemulisen ylösnousemukse! – ku hän saa seittemäntoist ikävuott niskoilles. Olisis hyvä asi, jos me jätäisis pois kaikk nämä lorularu ja laitetais naimissi herr Aapraham ja miss Anna Paaso.

      LAIHANEN. Onko hänen vaarinsa hänelle testamentannut seitsemänsataa puntaa?

      EVANS. On oikke, ja häne pappas haali hänel kokko viel paremppi rovoi.

      LAIHANEN. Minä tunnen tuon nuoren neitsyen; hänellä on hyvät lahjat.

      EVANS. Seittemänsata puntta ja kaikk mahdollisuude, ova ne mar hyvi lahjoi.

      HÖLLÖNEN. No, mutta käydäänpäs katsomassa sitä kunnon herra Paasoa. Onko Falstaff siellä?

      EVANS. Puhusisinko teil valeit? Mnää ylönkato valehtelijoi, niinku mnää ylönkato simmost, ku o petoline, tai niinku mnää ylönkato simmost, ku ei puhu tott. Ritar sir John on siel sisäl; vaa mnää pyydä, ottakka onkke hyväntahtone neuvo. Mnää kolkuta herr Paason ovell. (Kolkuttaa.) Halloo, halloo! Jumal siunakko tätä huonett!

      PAASO (sisältä). Kuka siellä?

      EVANS. Tääl o Jumala siunaus ja teijä ystvän, ja rauhatuomar Höllöne; ja sitt o tääl viel nuor herr Laihane, joka mahdoliset viel sano pali muutaki, jos kaik käy teijä toivomukse mukka.

      PAASO. Hauska nähdä teidän arvoisuutenne terveinä. Kiitoksia metsänriistasta, herra Höllönen.

      HÖLLÖNEN. Hauska nähdä teidät, herra Paaso; hyväksi olkoon hyvälle sydämmellenne! Olisihan riista voinut olla parempaakin, se oli huonosti ammuttu. – Kuinka voi hyvä rouva Paaso? – Ja olen teille aina koko sydämmestäni kiitollinen, hehheh, koko sydämmestäni.

      PAASO. Kiitän, herraseni.

      HÖLLÖNEN. Kiitän, herraseni; niin, totta totisesti.

      PAASO. Hauska nähdä teitäkin, herra Laihanen.

      LAIHANEN. Kuinka voi hallava susikoiranne? Olen kuullut, että se Cotsallissa3 joutui tappiolle.

      PAASO. Selville ei sitä asiaa saatu.

      LAIHANEN. Ette vain tahdo tunnustaa, ette vainkaan.

      HÖLLÖNEN. Ei tahdo, niin. – Vahinko teille, vahinko. – Se on hyvä koira.

      PAASO. Rakki vain.

      HÖLLÖNEN. Hyvä koira, ja kaunis koira; voiko parempaa sanoa? Se on hyvä ja se on kaunis. – Onko sir John Falstaff täällä?

      PAASO. On, tuolla sisällä; soisin voivani tehdä välinne hyväksi.

      EVANS. Te puhutt niin ku kristityn tule ja sopi.

      HÖLLÖNEN. Hän on minua loukannut, herra Paaso.

      PAASO. Hän sen tavallaan tunnustaakin.

      HÖLLÖNEN. Tunnustus ei ole kunnostus; eikö totta, herra Paaso? Hän on minua loukannut; toden totta, loukannut; – sanalla sanoen, loukannut; – uskokaa pois: – Robert Höllönen, esquire, sen sanoo: hän on minua loukannut.

      PAASO. Tuossa tulee sir John.

      FALSTAFF. No, herra Höllönen, te aiotte syyttää minua kuninkaissa?

      HÖLLÖNEN. Ritari, te olette piessyt väkeäni, kaatanut riistaani ja murtaunut metsästysmajaani.

      FALSTAFF. Mutta metsänvartijanne tytärtä en kai suudellut?

      HÖLLÖNEN. Ei mitään verukkeita! Tuosta on vastattava.

      FALSTAFF. Tahdon vastata heti: – minä olen kaiken tuon tehnyt. – Nyt se on vastattu.

      HÖLLÖNEN. Se on menevä salaiseen neuvoskuntaan.

      FALSTAFF. Parasta onkin teille, että sitä salassa käsitellään. Teille vain nauretaan.

      EVANS. Hyvä sana, sir John; pauca verba.

      FALSTAFF. Pauka, pauka, värppirulla. – Laihanen, löin päähänne läven; eihän se maksa märkääkään?

      LAIHANEN. Märkä päässäni puhuu teitä vastaan, ja noita pitkäkyntisiä veijareitanne, Bardolphia, Nymiä ja Pistoolia vastaan. He raastoivat minut kapakkaan, juottivat minut humalaan ja tyhjensivät sitten taskuni.

      BARDOLPH. СКАЧАТЬ