Othello. Уильям Шекспир

Чтение книги онлайн.

      No, mitä?

      Imettää narreja ja olutkirjaa pitää.

      Oi, mikä rampa ja ontuva johtopäätös! Älä ota häneltä oppia, Emilia, vaikka hän miehesikin on. – Mitä luulette, Cassio, eikö hän ole sangen jumalaton ja kevytmielinen leikinlaskija?

      Hän puhuu suoraa kieltä, rouvaseni; häntä pitää enemmän soturina kuin oppineena arvostella.

      Hän tarttuu hänen käteensä; niin, oikein! Kuiskuttelevaan! Tuollaiseen pieneen lukinseittiin kiedon minä kärpäsen, Cassion suuruisen. Niin, hymyile hänelle, hymyile! Tartut kuin tartutkin vielä omiin kiemuroihisi. Oikein puhuttu, aivan niin! Jos tuollaisten elkeitten tähden virkasi menettäisit, niin olisi parasta, ett'et niin usein suutelisi noita kolmea sormeasi, joilla nytkin taas niin mukavasti hienoutta osoittelet. Oivallista! Kelpo suudelma! Perhanan kauniita kumarruksia! – Niin, niin, aivan niin! – Kas niin, taasko sormet suuhun? Jospa edes olisivat peräruiskuja! – (Torvi kuuluu.) Mauri! Se on hänen torvensa.

      Niin totta onkin.

      Käykäämme kohti, ottamahan vastaan.

      Kah, tuossa hän jo tulee.

      Urottareni kaunis, oi!

                             Othelloni!

      Oi ihme, suuri kuin mun ihastuksen',

      Ett' ennen mua saavuit! Mikä autuus!

      Jos joka myrskyn jälkeen näin on tyyntä,

      Niin riehukoon se, kunnes herää tuoni!

      Kavutkoon laiva ylös lainevuorta

      Olympon korkuista, ja taas niin syvään,

      Kuin horna taivaast' on, se alas syösköön!

      Kuink' onnellista kuolla nyt! Niin täysi

      Nyt autuuteni määrä on, ma pelkään, —

      Ett' tulevaisuus helmassaan tällaist' ei

      Iloa toista tuo.

                       Evätköön taivas,

      Ett' ilo, lempi päiviemme kanssa

      Ei kilvan kasvais!

                         Amen, armaat vallat! —

      Julistaa en voi autuuttani kyllin,

      Se tähän jää: täss' iloa on liiaks!

      Tuo, tuo,

                se suurin epäsointu olkoon

      Sydämissämme!

                    Hyv' on sointu vielä!

      Mut minä säristän tuon soiton kielet,

      Niin totta kuin ma olen kunnon mies.

      Käykäämme linnaan. – Uutisia kuulkaa:

      Sota lopuss' on ja Turkki upotettu. —

      Kuin voivat vanhat ystävämme täällä? —

      Sä, armas, olet Kyproon tervetullut;

      Minusta paljon pitävät he täällä.

      Oi, kulta, joutavia juttelen:

      Mua oma autuus hurmaa. – Jago hyvä,

      Käy valkamaan ja tavarani nouda

      Ja laivaherra sieltä linnaan käske;