Coriolanus. Уильям Шекспир

Чтение книги онлайн.

                              Soitto tuo.

      Näin häväistynä, vaietkohon ijäks!

      Jos rumpu kentäll' imartaa ja torvi,

      Niin sula mainitus ja valhe nielköön

      Hovit ja kaupungit! Jos teräs nuortuu

      Kuin loisen silkki, silloin silkkinuttu

      On paras sotisopa! Vait, ma sanon!

      Siks ett'en nenästäni verta pessyt

      Tai kurjan raukan voitin, jonka teistä

      On, huutoon joutumatta, moni tehnyt.

      Nyt riemuhuudoill' ylenmääräisillä

      Mua tervehditte,

      Kun tahtoisin ma höystää halvan työni

      Valeiden maustamilla kiitoksilla.

      Tuo liikaa kainoutt' ompi. Julmemp' olet

      Maineellesi, kuin kiitollinen meille,

      Parastas aikoville. Vaan suo anteeksi

      Jos itsees hurjistut, niin käsiis silloin,

      Kuin sen, jok' itsens' aikoo vioittaa,

      Sidomme raudat; sitten haastaa saamme. —

      Siis, tulkoon maailmalle, niinkuin meille.

      Nyt tiedoks, että tämän sodan seppel'

      On Cajus Marcion oma; merkiks siitä

      Ratsuni saa hän, tutun kautta leirin,

      Valjaineen kaikkineen. Täst' alkain hällä —

      Ilohuudoillaan sen sotajoukko myöntää —

      Nimenä, töistään Coriolin luona,

      On Cajus Marcius Coriolanus. —

      Se arvonimes kunnialla kanna!

      Cajus Marcius Coriolanus!

      (Toitotusta. Torvet ja rummut soivat.)

      Ma pestä tahdon kasvoni;

      Kun puhdas olen, näette punastunko

      Vai enkö. Kiitoksia kuitenkin! —

      Ma otan ratsunne, ja voimain takaa

      Alati koitan tulla ansainneeksi

      Tuon liikanimen arvokkaan.

                                 Nyt telttaan;

      Sielt', ennen maatapanoamme, Roomaan

      Voittomme ilmoitamme. – Sinä, Lartius,

      Palaja Corioliin; Roomaan laita

      Sen parhaat miehet neuvottelemaan,

      Mik' etuisint' ois kummallenkin.

                                       Kyllä.

      Jumalat ilkkua mua alkaa. Minun,

      Jok' äsken ruhtinaiset lahjat kielsin,

      Päämieheltän' on kerjätä nyt pakko.

      Kaikk' ompi teidän. Sanokaa, mit' on se?

      Coriolissa köyhän miehen luona

      Majailin kerran; kohtelun sain hyvän.

      Hän mulle huusi, vangiks kun hän tehtiin;

      Mut edessän' Aufidion silloin näin,

      Ja raivo säälin voitti. Vapautt' anon

      Isäntä-raukalleni.

                         Jalo pyyntö!

      Hän on kuin tuuli vapaa, vaikka poikan'

      Ois surmannut hän. – Päästä hänet, Titus!

      Mut nimi?

                Unhottanut, kautta Zeun! —

      Väsynyt olen; muistinikin uupuu. —

      Tääll' onko viiniä?

                          Pois telttahamme!

      Sun kasvoissasi kuivunut on veri;

      On aika pitää siitä huolta. Tule!

      (Menevät.)

      Kymmenes kohtaus.

      Volskilaisien leiri.

      Corioli on valloitettu!

      Takaisin hyvill' ehdoilla sen saamme.

      Ehdoilla! – Oi, jos oisin roomalainen!

      En volskilaisna olla voi, mik' olen. —

      Ehdoilla! Mitä ehtoja on sillä,

      Jok' antaunut on toisen armoihin?

      Viis kertaa ottelin ma kanssas, Marcius,

      Viis kertaa voitit mun, ja voitat vielä,

      Vaikk' yhtyisimme joka ruokahetki. —

      Kautt' elementtien! Jos vielä kerran

      Ma häneen yhdyn, parta vasten partaa,

      Niin hän on mun, tai minä hänen. Kiihkon'

      Ei ole enää vilpitön kuin ennen:

      Jos hänt' en ruhjo tasatappelussa

      Ja miekka vasten miekkaa, silloin kiukku

      Tai juoni, mikä sattuu, hänet kaataa.

      Hän itse perkele on.

                           Uljahampi,

      Vaikk' ei niin kavala. Mun koko voiman'

      On myrkytetty; lamannut hän on sen

      Ja tahrannut, ett' itseään se kaikoo.

      Ei uni, pyhyys, sairaus, turvattomuus.

      Ei Capitolit, eikä pyhät paikat,

      Ei uhrit, eikä pappein rukoukset,

      Nuo raivon hillitsijät, poistaa saata

      Mädillä, kuluneilla etuuksillaan

      Vihaani Marciota kohtahan.

      Jos hänet tapaan, kotonakin vaikka

      Ja veljenikin turvista, niin rikon

      Ma majaystävyyden lait ja pesen

      Käteni julmat hänen sydämmessään. —

      Käy kaupunkiin, ja kysy, kuink' on laita,

      Ja СКАЧАТЬ