Valittuja novelleja I. Guy de Maupassant

Чтение книги онлайн.

      Valittuja novelleja I

      GUY DE MAUPASSANT

      Kun yltiöromanttikot, joihin monet ovat tahtoneet lukea myöskin Victor Hugon, vaikka sen varsinainen ja perikuvallisin edustaja on Théophile Gautier, olivat oikullisia eriskummallisuuksia, jopa luonnottomuuksiakin kuvaamalla saattaneet tämän kirjallisen suunnan huonoon huutoon, syntyi jo v. 1848 vallankumouksen jälkeen uusi terveempi ja todellisuutta enemmän kunnioittava suunta vastapainoksi edelliselle.

      Tavallisesti käy tämä realismin nimellä, vaikka sen edustajia laulurunouden alalla on yleisemmällä yhteisnimellä kutsuttu parnassolaisiksi, joiden etevimpänä kykynä on pidetty Catulle Mendês'ia. [Ensimäinen suomenkielinen näyte Mendèsia on tämän sarjan 10. n: ona ("Valittuja novelleja I".)] Alussa esiytyivät realismin periaatteelliset harrastajat yhtä jyrkillä, vastakkaisilla mielipiteillä. Jos Gautier on muodostellut taiteellisen oppinsa muutamiksi kiteytyneiksi tunnuslauseiksi, joiden lähtökohtana oli: taide on olemassa taiteen vuoksi ja taiteen tehtävä on kuvata kauneutta, niin opettivat realistisen suunnan filosofiset arvostelijat, että "rumuus on kaunista" ja koska jokapäiväisessä elämässä on paljo rumaa, on kirjailijan havaittava ja kuvattava elämän rumuutta.

      Näin jyrkkänä esiytyi uusi suunta "Le Realisme" – nimisessä aikakauskirjassa, joka alkoi ilmestyä 1856 ja kohdisti hyökkäyksensä pääasiallisesti Hugohon ja Gautier'iin. Kun ensimäinen kiihkon puuska oli ohi mennyt, tasausi uusi suunta siedettävämmäksi, esittäen joukon mielipiteitä tosielämästä tehtyjen havaintojen merkityksestä kaunokirjallisuudelle. Todellinen ihmiselämä ja luonto ovat ensin ymmärrettävät ja havaittu todellisuus mahdollisimman uskollisesti esitettävä. Ihmiset ovat kuvattavat sellaisina kuin he ovat taikka millaisiksi perinnöllisyys, syntyperä, kasvatus, elinkeinot, yhteiskunnalliset olot ja koko ympäristö heidät muodostaa. Kirjailijan ei tarvitse ruveta heitä ihannoimaan eikä George Sandin tavalla kuvaamaan ihmisiä sellaisina kuin heidän hänen mielestään tulisi olla. Eikä hänen myöskään tule esiytyä maailman parantajana ja mieteperäisenä runoilijana, vaan esittäköön hän maailman ulkokohtaisesti ja merkitköön havaintonsa tosiasioiksi. Mentiinpä vielä niinkin pitkälle, että suorastaan halveksittiin muodon kauneutta.

      Jos näihin ylläesitettyihin mielipiteihin lisäämme ne vaatimukset, joita jo järkevämmät romanttikot olivat tehneet luonnekuvauksen suhteellisuudesta y.m., niin onkin meillä uusiaikaisen, todellisemman kertomarunouden kaunotiede pääpiirteissään määrättynä. Realistisen suunnan jälkeläiset, n.k. naturalistit, jotka edelleen ovat jatkaneet ja kehittäneet tätä kuvaustapaa, eivät mielestämme ole voineet esittää mitään suurempia periaatteellisia lisiä tahi kumoavia muutoksia edeltäjiensä määritelmille.

      Kaikki kirjallisuushistorioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että Ranskan uusiaikainen, realistinen novelli eli uutelo alkaa Prosper Mériméen (1803-1870) mestarillisista kertomuksista, joista parhaat ovat jo suomeksikin saatavissa, nim. kokoelma nimeltä "Helmiä" (Otavan kustantama), "Pariisin verihäät" (Otto Andersinin kustantama) ja etevimpinä pidetyt, laajahkot novellit "Colomba" ja "Carmen" (ilmestyneet tässä sarjassa 5-6 ja 11 numeroina). Hänen kyvystänsä ja kertomistavastansa voi siis suomenkielinenkin lukija jo näiden nojalla saada jokseenkin täydellisen käsityksen.

      Realistisen romaanin suurmestarina on täydellä syyllä pidetty Honoré de Balzacia (1799-1850), jonka tarkka ja luotettava havainnollisuus, älykäs sydänten tutkistelu ja oikea, suhteellinen luonnekuvaus tekevät hänen parhaat romaaninsa tosi-ansiokkaiksi ja vielä tänäkin päivänä arvoltansa pysyviksi. Läheisessä tulevaisuudessa saanee suomenkielinenkin kirjallinen yleisö ja nuoriso vihdoin tilaisuuden omalla kielellänsä tutustua tämänkin maailmankirjailijan etevimpiin romaaneihin.

      Balzacin lahjakkaampana seuraajana realistisen romaanin alalla pidetään yleisesti Gustave Flaubert'ia (1821-80), jonka tunnetuimmatkin ja ehdottomasti maailmankirjallisuuteen luettavat romaanit "Rouva Bovary" ja "Salambo", sen pahempi, vielä ovat suomeksi kääntämättä. Historiallisia romaaneja löytyy tosin jo paljo ja näiden joukossa useita eteviäkin. Myöskin vanhanajan historian alalta on maailmankirjallisuudessa muutamia tarkkoihin tutkimuksiin perustuvia ja rikkaalla mielikuvituksella hienotuntoisesti ja älykkäästi täydennettyjä kuvauksia, kuten esim. Ebersin "Homo sum" ja Rydbergin "Viimeinen ateenalainen" (molemmat suomeksi saatavissa). Mutta löytyy meilläkin luettuja kirjallisuushistorioitsijoita, joiden mielestä Flaubert'in romaani "Salambo" on nerokkain kaikista vanhempaa historiaa käsittelevistä kertomuksista, olletikin kun se sitä paitsi perustuu mitä laajaperäisimpiin ja tarkimpiin tutkimuksiin.

      Realistisen suunnan hienontajina ja melkeinpä naturalistisen Emile Zolan vastakohtana on meidän pidettävä sellaisia kirjailijoita kuin Daudet, veljekset Goncourt, Bourget y.m., joista ainoastaan Daudet on suomalaiselle yleisölle tuttu teosten kautta, joita täydellä syyllä voidaan pitää maailmankirjallisuuteen luettavina nerontuotteina, nim. "Fromont nuorempi ja Risler vanhempi", "Tarasconin Tartarin", "Kirjeitä myllyltäni", "Kuvaelmia ja kertomuksia" ja "Seine-virran laivuri".

      Flaubertin oppilaita oli alkuansa se novellikirjailija, jonka runsaasta ja kuumeellisesta tuotannosta tässä tarjoamme ensimäisen valikoiman suomenkielisessä asussa. Flaubert oli näet Maupassantin kummisetänä ja perheen vanhana tuttavana joutunut läheisimpiin suhteisiin kirjallisia taipumuksia osoittavan nuorukaisen kanssa, jonka aikaisempia, epäkypsiä sommitelmia hän arvosteli ja hylkäsi, johtaen kirjailijan alkua vapaaseen, itsenäiseen luomiseen.

      H.R. Albert Guy de Maupassant syntyi 5 päivänä elokuuta 1850 Miromesnilin linnakartanossa Normandiassa (Ali-Seinen dep.); hänen isänsä oli vanhaa lotringilaista aatelissukua. Koulua kävi hän ensin Yvetot'issa ja tuli ylioppilaaksi Rouenista. Alussa hän aikoi virkauralle, mutta kun ranskalais-saksalainen sota syttyi 1870, keskeytti hän opintonsa ja astui vapaaehtoisena sotaväkeen. Sodan päätyttyä hänen tarkoituksensa oli jatkaa opintojansa, mutta runoilija Bouilhet ja talonystävä Flaubert saivat hänet taivutetuksi antautumaan kirjailijaksi.

      Jo v. 1873 ovat eräät tietävinään hänen kyhäilleen kertomuksia ja runoja, vaikka hän vasta seitsemän vuotta myöhemmin julkaisi ensimäisen kokoelmansa runoja, joita kehutaan muodoltansa kauneiksi ja sisällykseltänsä alkuperäisiksi: Runoja ei hän kuitenkaan sen koommin kirjoittanut, vaan antautui kerrassaan kertomusten alalle sen jälkeen kuin hän Zolan julkaisemissa, ranskalais-saksalaisen sodan tapahtumia kuvaavissa "Médanin iltamissa" olleen "Talipallo" nimisen kertomuksen johdosta oli huudettu nuoren Ranskan etevimmäksi novellikirjailijaksi.

      Maupassantin tavattoman runsas tuotanto tapahtui v. 1881-91; vuosikymmenen kuluessa julkaisi hän 27 nidosta novelleja, romaaneja ja näytelmiä, joita viimemainittuja kuitenkin on ainoastaan kaksi. Novellikokoelmia on häneltä kaikkiansa ilmestynyt parikymmentä; muutamina vuosina kolmekin nidosta à 300 sivua vuodessa.

      [Nämä kokoelmat ilmestyivät seuraavassa järjestyksessä: Runoelmia (1880), Tellier'in kahvila (novelleja, 1881), Neiti Fifi (nov.) Suokurpan tarinoita ja Kuutamolla (nov. 1883), Päivän paisteessa (matkakuvia Algeriasta ja Saharasta), Sisarukset Rondoli (nov.) ja Neiti Harriet (nov. 1884); Naisten suosikki (romaani), Yvette (nov.), Päivän ja yön tarinoita, Kertomuksia ja novelleja (1885); Pikku Roque (nov.), Herra sukulainen (rom.), Toine (rom.) ja Valittuja kertomuksia (1886); Mont-Oriol (rom.) ja Horla (nov. 1887); Pierre ja Jean (rom.), Vetten päällä (tunnelmakuvia merimatkoilta) ja Rva Hussonin ruusupensas (nov., 1888); Vasen käsi (nov.) ja Kova kuin kuolema (nov., 1889); Hyödytön kauneus (nov.), Sydän (rom.) ja Vaeltaja-elämää (matkakuvia, 1890); Musotte (3-näyt. näyt, kirjoitettu Jacques Normandin kanssa yhdessä 1891); Avioliiton rauha (2-näyt. näytelmä, 1893); Isä Milon (1898); Kolporttööri (1900) ja Erään porvarin sunnuntaipäivä (1900).]

      Tällainen tavattoman kiihkoinen työskentely ei tietystikään voinut olla vaikuttamatta muuten ruumiiltaan kookkaan ja voimakkaan miehen terveyteen. Jo 1880-luvun lopulla huomataan hänen romaaneissansa "Kova kuin kuolema" ja "Sydän" omituinen raskasmielisyyden tunne, joka tammikuulla 1892 kehittyi aivotulehdukseksi ja teki ainoastaan 40-vuotisen kirjailijaneron mielenvikaiseksi. Tästä onnettomasta tilasta pelasti hänet kuolema sentään jo heinäkuun 6 p. 1893. Kirjailijan kuoltua СКАЧАТЬ