Perth'in kaupungin kaunotar. Вальтер Скотт

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ varustettuna nuijilla, tuurilla, Lochaber'in kirveillä sekä kahdenkätisillä miekoilla, huutaen: 'Lyö' ja 'Hakkaa päälle!' toinen toistansa kovemmin. Eivätpä he vielä tyyntyneet silloinkaan, koska meidän porttivahtimme heille ilmoitti, että heidän vaivansa alaiset olivat saaneet turvapaikan meidän kirkkomme Galileassa,19 vaan huusivat sekä kolkuttelivat pientä porttiamme vielä yhä edelleen vähän aikaa, vaatien rikollisten antamista heidän käsiinsä. Pelkäsinpä pahoin, että heidän raaka melunsa oli herättänyt teidätkin unestanne, herra kuningas, ja teitä kummastuttanut."

      "Unestani se melu kyllä olisi voinut herättää minut", virkkoi kuningas, "vaan mitä kummastusta väkivallanteon melu olisi voinut nostaa? – Voi, arvoisa isä, täällä Skotlannissa on vaan yksi ainoa paikka, mihin sorretun parku ja sortajan uhkaukset eivät voi kuulua – se paikka, hyvä isä – on hauta."

      Abotti seisoi siinä kunnioittavaisessa äänettömyydessä, surkutellen tätä hallitsijaa, jonka sydämen hellyys niin vähän sopi yhteen hänen kansansa tilan ja tapain kanssa.

      "Ja mitä tuli sitten noista pakolaisista?" kysyi Robert, hetkisen vaiti oltuansa.

      "Tietysti, herra kuningas", vastasi abotti, "ne päästettiin, niinkuin itsekin pyysivät, pois ennen päivän valkenemista. Me olimme tiedustelleet, ettei kukaan heidän vihollisistaan ollut väijyksissä likiseuduilla, ja niin he läksivät täydessä turvassa tiehensä."

      "Te ette ollenkaan", kysyi vielä kuningas, "tiedä kutka ne miehet olivat, ettekä syytä miksi ne teidän turviinne pakenivat?"

      "Syynä", vastasi abotti, "oli ollut kahakka porvarein kanssa; mutta miten se syntyi, sitä emme tiedä. Meidän luostarimme tapana on suoda vuorokauden-aikuinen suoja Pyhän Dominikon pyhässä huoneessa, ilman mitään kysymättä niiltä onnettomilta, jotka sinne ovat turvansa ottaneet. Jos he meillä tahtovat kauemman aikaa viipyä, silloin on syy, miksi he tähän pyhään paikkaan ovat paenneet, kirjoitettava luostarimme päiväkirjaan. Ja – ylistetty olkoon meidän hurskas suojeluspyhämme! – tämän lyhyt-aikuisen suojeluksen kautta pelastuu lain kynsistä moni semmoinenkin mies, joka, jos hänen rikoksensa olisi ollut meille tietty, meidän kenties olisi ollut pakko antaa ulos hänen perään-ajajiensa ja vainoojiensa käsihin."

      Abotin tätä puhuessa, rupesi kuninkaan mielessä se ajatus häämöittämään, että tämä suojelemisen oikeus, näin ilman mitään ehdotta harjoitettuna, mahtoi olla pahana kammitsana oikeudenkäynnille hänen valtakunnassaan. Mutta hän kohta kukisti sen ajatuksen, ikään kuin se olisi saatanan viekoitusta, ja piti tarkasti vaaria, ettei yksikään sana hänen suustansa pääsisi, joka olisi voinut kirkkoylimykselle ilmaista, että semmoinen jumalaton ajatus koskaan oli vilahtanut hänen mielensä läpi. Siksi hän kohta poikkesi toiseen aineesen.

      "Aurinko edistyy hitaasti tässä päiväkellossa", sanoi hän. "Tämmöisen sanoman kuultuani, jonka te toitte, olisin luullut herrojen valtaneuvoskuntani jäsenien aikaisemmin tulevan tänne kokoon, tuon onnettoman meteli-asian sekavaa vyyhtiä selvittämään. Kovapa tosiaan oli onneni, joka asetti minut hallitsijaksi kansalle, jossa, niin luulen, olen ihan ainoa rauhaa ja tyyntä haluava mies!"

      "Kirkko aina haluaa rauhaa ja tyyntä", sanoi abotti, joka ei sallinut näinkään yleisen lauseen puhjeta ilmi kuningas-paran raskautetusta sydämestä, ilman lisäämättä poikkeusta, joka puolusti kirkon kunniaa.

      "Mitään muuta en minäkään tarkoittanut", sanoi Robert. "Mutta myöntänettehän te, isä abotti, kuitenkin, että kirkko, riitoja asetellessaan, niinkuin tietysti on tarkoituksena, usein on hääriväisen emännän kaltainen, joka juuri lennättää liikkeelle tomut, joita hän tahtoo pois lakaista."

      Tähän muistutukseen olisi abotti vastannut; mutta samassa salin ovi avattiin, ja eräs kammaripalvelija ilmoitti Albanyn herttuan tuloa.

      KYMMENES LUKU

          Älä moiti, jos hän nyt riemuinen on!

          Viel' eilen itki se onneton,

          Kenties taas huomenna itkee.

Johanna Baillie.

      Albanyn herttuan ristimänimi oli Robert, samoin kuin hänen kuninkaallisen veljensäkin. Jälkimmäinen oli kyllä alkuaan ollut ristitty Juhanaksi, jolla nimellä häntä sanottiinkin, siksi kun hän kruunun peri. Silloin taika-uskoisille ihmisille johtui mieleen, että sitä nimeä oli kova onni seuraillut, Englannissa Juhana Maattoman, Franskassa Juhana Pyhän, Skotlannissa Juhana Balliol'in elämässä. Tämän pahan enteen välttämiseksi oli siis päätetty, että nuori kuningas ottaisi nimen Robert, jonka Robert Prucen muisto teki Skotlannille rakkaaksi. Me mainitsemme sen, selitteeksi kuinka näin kahdella veljellä tässä perheessä oli sama nimi, joka seikka tietysti ei ollut silloinkaan tavallisempi kuin meidän aikoina.

      Albanyn herttua, myös jo ijäkäs mies, ei juuri tainnut olla paljoa halukkaampi sotaisiin töihin kuin itse kuningaskaan. Mutta jos hänessä ei liene ollutkaan liioin urhoutta, niin oli hänessä kuitenkin kyllin viisautta peittämään ja salaamaan mainitun avun puutetta, joka, jos kerta vihjauskin siitä pääsi leviämään, olisi tehnyt peräti lopun kaikista hänen kunnianhimoisista toivoistaan. Hänessä oli paitsi sitä ylpeyttäkin sen verran, että se hätätilassa saattoi täyttää todellisen urhouden sijan ja pitää hänen hermonsa niin tiukassa kurissa, ettei niiden väriseminen päässyt näkyviin. Muuten oli hän kokenut hovimies, hätäilemätön, pikastumaton ja kavala; niitä kohtia, joihin hän pyrki, piti hän tarkkaan silmällä, vaikka vielä olivatkin kaukana, eikä koskaan unohtanut jos kohta hänen monimutkaiset polkunsa joskus näkyivätkin käyvän aivan toiseen suuntaan. Ulkomuodossaan hän oli kuninkaan kaltainen, ollen hänkin ylevä ja majesteetillinen niin hyvin vartaloltaan kuin myös kasvoiltaan. Se etu oli hänellä vielä vanhempaan veljeen verraten, ettei häntä mikään raajarikkoisuus vaivannut, ja että hän kaikin puolin oli kepeämpi, liikkuvampi. Pukunsa oli kallis, vaan koreilematon, niinkuin hänen arvolleen ja ijälleen sopi, ja samoin kuin kuninkaallinen veljensä ei hän pitänyt minkäänlaisia aseita; ainoasti tuppi, sisältävä pari pikku veistä, riippui hänen vyöltään siinä paikassa, missä oli miekat, taikka, kun se oli pois riisuttu, väkipuukon tavallinen sija.

      Herttuan sisään-astuessa, abotti, kumarrettuansa, nöyrästi vetäytyi syrjäiseen komeroon, poikemmaksi kuninkaan istuimesta, ettei vieraanmiehen läsnä-olo olisi esteeksi veljesten vapaalle keskustelulle. Tarpeellista lienee mainita, että tämä komero oli ikkuna-komero, ja että sen paikka oli luostarin pihanpuolisessa seinässä, siinä rakennusten osassa, jota nimitettiin palatsiksi siitä että se niin usein oli Skotlannin kuninkaitten majapaikkana – muulloin se oli abotin asuntona, Tämä ikkuna oli juuri kuninkaallisten huoneitten pää-oven yli, ja sinne näkyi luostarin sisäpiha. Pihan koko oikean sivun täytti pituudellaan luostarin komea kirkko; vasemmalla oli rakennus, joka sisälsi kellarit, ruokasalin, kokoushuoneen sekä ylikerrassaan muita luostarin tarpeihin käytettyjä huoneita; sillä semmoisia oli vielä paitsi niitäkin, joissa Robert kuningas seuroineen majaeli. Neljännessä huonerivissä, jonka jalonnäköinen ulkoseinä antoi nousevaan aurinkoon päin, oli avara hospitium eli vierasmaja toivioretkeläisiä sekä muita käypiä vieraita varten; siinä samassa oli myös suuri joukko halvempia kyökki- ja makasiini-huoneita, missä ne runsaat muona-aineet olivat tallella, joista Dominokolais-isien kannatti niin tuhlaavaisesti vieraanvaroja suoda. Korkean kaariportin kautta päästiin tältä itäpäädyltä pihaan, ja se portti oli juuri vastapäätä ikkunaa, jonka ääressä Anselm isä seisoi. Hän saattoi siis nähdä vähän matkaa pimeän kaariportin alitse; tuikahtelipa hänen silmiinsä myös hiukka sitä valoa, joka portin läpi tunki. Mutta hän seisoi kuitenkin niin korkealla ja portin holvi oli niin pitkä, että portin ulkopuolinen reuna ainoasti epäselvästi häämöitti hänelle. Näitä paikkasuhteita on tarpeellista pitää mielessä. Me palajamme prinssi-veljesten keskusteluun.

СКАЧАТЬ