Название: Kaksi kaupunkia
Автор: Dickens Charles
Издательство: Public Domain
Жанр: Зарубежная классика
isbn:
isbn:
Nuori herra Cruncher (joka oli paitasillaan) suuttui tästä pahanpäiväisesti ja kääntyen äitiinsä kieltäytyi kiivaasti kaikista hyökkäyksistä hänen ruokaansa vastaan.
"Ja minkäarvoisia, sinä ylvästelevä naasikka", sanoi herra Cruncher, huomaamatta ristiriitaa puheessaan, "luulet rukouksesi olevan? Sanoppas minkä hinnan määräät rukouksillesi!"
"Ne kohoovat sydämmestä, Jerry. Muuta arvoa niillä ei ole."
"Muuta arvoa niillä ei ole", toisti herra Cruncher. "Sepä ei ollut paljon. Olkoon kuinka tahansa, niin en tahdo olla rukouksiesi esineenä, sen sanon sinulle. En voi sitä kärsiä. En tahdo tulla onnettomaksi sinun matelemisesi tähden. Jos sinun välttämättömästi täytyy moksahtaa maahan, tee se miehesi ja lapsesi hyväksi, eläkä niille vahingoksi. Jos minulla ei olisi ollut luonnotonta vaimoa, eikä tällä poikaraukalla luonnotonta äitiä, olisin ansainnut vähän rahoja menneellä viikolla, enkä vastarukousten, ja vastanaamojen ja jumalisuuden kautta joutunut aivan hunningolle. Perr-hana vie!" sanoi herra Cruncher, joka kaiken aikaa oli pukenut päälleen, "eikös minua vaan hurskauden ja senkin lemmon vietävän tähden menneellä viikolla petkutettu niinkuin tällaista köyhää asiamiespaholaista suinkin petkuttaa saattaa. Nuori Jerry, pue yllesi, poikani, ja harjatessani saappaitani, pidä silloin tällöin silmällä äitiäsi, ja jos huomaat merkkiä uusiin maahanlankeemisiin, niin anna tieto minulle", hän kääntyi taas vaimoonsa, "minä en kärsi moista. Minä olen huojuva kuin ajurinrattaat, unelias kuin nukutuspulveri, jäseneni ovat niin jäykät, että ellei niitä niin pakottaisi, en, totta vie, tuntisi niitä omikseni, mutta taskuni on yhtä tyhjä siltä; ja minua epäilyttää että sinä olet puuhaillut aamusta iltaan estääksesi minua kokoamasta kolikoita ja sitä en siedä, senkin mustalainen. No, mitä sinulla nyt on sanottavana!"
Yhä muristen: "Niin, tietysti, tietysti olethan sinäkin jumalinen. Sinä et tahtoisi nousta miehesi ja lapsesi etua vastaan, ethän" ja sinkoillen yhä purevia kipunoita vihansa tupruavasta kovasimesta, herra Cruncher rupesi saappaitaan harjaamaan ja tekemään muita yleisiä valmistuksia päivän toimia varten. Sillä aikaa hänen poikansa, jonka päätä ympäröi hienommat piikit, ja jonka nuoret silmät olivat lähekkäin, aivan kuten isän, piti silmällä äitiä, kuten käsketty oli. Hän peloitti tuontuostakin suuresti vaimoparkaa, syöksymällä ulos makuukomerostaan, jossa hän pukeutui, huutaen: "Nyt aiot moksahtaa maahan, äiti. – Isä hoi", ja nostettuaan tämän tyhjän hälinän, syöksyi hän jälleen sisään nenäkkäästi virnistäen.
Herra Cruncherin viha ei ollenkaan ollut sulanut hänen ruvetessaan suurukselle. Hän raivostui julmasti rouva Cruncherin siunatessa ruokaansa.
"No niin, senkin mustalainen! Mitäs nyt teet? Joko sinä taas alotat?"
Hänen vaimonsa ilmoitti vain siunanneensa ruokaa.
"Elä tee sitä?" sanoi herra Cruncher, katsellen ympärilleen, kuin olisi hän odottanut leivän katoavan vaimon rukouksista. "Minä en tahdo, että minua siunataan pois kodistani. En tahdo että ruokani siunataan pois pöydältä. Suus kiinni!"
Sanomattoman punasilmäisenä ja äreänä, ikäänkuin olisi hän viettänyt koko yön seurassa, joka oli saanut ikävänlaisen lopun, Jerry Cruncher enemmän ahmi kuin söi suurustaan, ihan kuin mikä eläinnäyttelyn asukas. Kello yhdeksän tienoissa silitti hän ryppyistä naamaansa, ja esiintyi ulkonäöltään niin arvokkaana ja virallisena kuin hänen luonnollinen minuutensa antoi myöten ja lähti päivän töihin.
Hänen työtään taisi tuskin kutsua ammatiksi, vaikka hän mielellään puhui itsestään "kunniallisena asiamiehenä". Hänen varastonsa oli puujakkara, joka oli tehty tuolista ilman selkänojaa ja jonka nuori Jerry, kulkien isänsä vieressä aamusin kantoi sille ikkunalle joka oli lähinnä Temple Baria. Siinä se ynnä kourallinen olkia, jota nyhtäistiin ohikulkevista ajopeleistä suojelemaan Cruncherin jalkoja kylmältä ja kostealta, oli päivän leirinä. Tällä paikallaan oli herra Cruncher yhtä tuttu Fleetkadulla ja Templessä, kuin itse Bar – ja melkeinpä yhtä inhoittava.
Saatuaan leirinsä kuntoon neljänneksen yli yhdeksän, hyvään aikaan ehtiäkseen kohottaa kolmikulmaista hattuaan ikivanhoille ukkopahoille heidän astuessaan Tellsoniin, asettui Jerry paikalleen tänä tuulisena maaliskuunaamuna, nuori Jerry vieressään, milloin hän ei tehnyt partioretkiä läpi Barin, jakaakseen ohimeneville pojille, jotka olivat sopivan pienet näitä rakastettavia aikeita varten, ruumiillisia ja henkisiä loukkauksia, jotenkin tuimaluontoisia. Isän ja pojan, (sanomattoman yhdennäköisinä), ääneti katsellessa aamuliikettä Fleetkadulle päät yhtä lähellä toisiaan kuin silmät, muistuttivat he ihmeisesti kahta apinaa. Yhdennäköisyys ei vähentynyt siitä tilapäisestä seikasta, että kypsynyt Jerry puri ja sylki suustaan oljenkorsia, nuoren Jerryn räpäyttävien silmien seuratessa häntä yhtä väsymättömästi kuin kaikkia muita Fleetkadulla.
Muuan Tellsonin pankin vakinaisista sisävahtimestareista pisti päänsä ovesta sanoen:
"Kantajaa tarvitaan."
"Hurraa, isä! Työtä jo näin aikaisin aamulla!"
Onniteltuaan siten isäänsä, istuutui nuori Jerry itse jakkaralle, otti haltuunsa oljet, joita isä tähän asti oli pureskellut, ja mietiskeli.
"Aina vaan ruostetta! Hänen sormensa ovat aina ruosteessa", mutisi nuori Jerry. "Mistähän isäni saa kaiken tuon rautaruosteen? Täältä hän ei sitä saa."
TOINEN LUKU
Muuan näytelmä.
"Tunnettehan hyvin Old Baileyn, eikö niin?" sanoi eräs vanhimpia kirjanpitäjiä Jerry sananviejälle.
"Ky-yllä, sir", vastasi Jerry, vähän jurosti. "Kyllä tunnen
Baileyn".
"Niin tietysti. Ja tunnettehan herra Lorryn."
"Tunnen herra Lorryn paljon paremmin kuin Baileyn. Paljon paremmin", sanoi Jerry äänellä, joka jotenkin paljon muistutti vastahakoista todistajaa äskenmainitussa laitoksessa, "kuin mitä rehellisenä asiamiehenä välitän Baileyta tuntea."
"Hyvä on. Etsikää ovi, josta todistajat menevät sisään, ja näyttäkää tämä herra Lorrylle tuleva kirjelippu ovenvartijalle. Silloin päästää hän teidät sisään."
"Oikeussaliinko, sir?"
"Oikeussaliin."
Herra Cruncherin silmät näyttivät hiukan lähentelevän toisiaan ja vaihtavan kysymyksen: "Mitäs tästä mietit?"
"Odotanko oikeussalissa, sir?" kysyi hän tämän neuvottelun jälkeen.
"Sen sanon kohta. Ovenvartija jättää kirjelipun herra Lorrylle, silloin teette liikkeen, joka herättää herra Lorryn huomiota, ja näytätte paikan, jossa seisotte. Sitten seisotte siinä kunnes hän tarvitsee teitä."
"Siinäkö kaikki, sir?"
"Siinä kaikki. Hän tahtoo, että hänellä on sananviejä käytettävänään.
Tämä kirjelippu ilmoittaa teidän olevanne läsnä."
Vanhan kirjanpitäjän miettiväisenä taittaessa kirjettä ja kirjoittaessa päällekirjoitusta, tarkasteli herra Cruncher häntä ääneti kunnes hän tuli imupaperiasteelle, ja sanoi sitten:
"Se on kai väärennysjuttu, СКАЧАТЬ