Luvattu maa. Paul Bourget

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ ollut sanonut sulhaselleen, kuinka paljon hän itse, lapselliseen mystiikkaan taipuvan luonteensa tähden, uskoi tuohon sydämen salaperäiseen ennustuskykyyn. Epäilemättä tuo sama aavistus oli syynä Francis'n liikutukseen, hänen lukiessaan noita kirjeitä, joissa Henriette puhui onnestaan. Francis oli hänelle jotakin suurta surua ennustanut ja hän oli itkenyt. Mutta mikä suru voisi häntä kohdata muu kuin rakkaan sairaan heikkoneminen? Ja hän suuteli äänetönnä kreivittären laihtuneita käsiä, jotka lepäsivät punaisella, silkkinauhasolmuilla koristetulla peitolla, jonka Henriette oli neulonut heidän täällä kahden kesken viettäessään Palermossa-olonsa alkuviikkoja ja kuunnellessaan meren tuulien kiertelevän Continental-hotellin tornia valituksiansa laulellen. Mitä pelon- ja inhonsekaista hämmästystä puhdas lapsi olisi tuntenut, jos hän olisi voinut katseellansa lävistää ne seinät, jotka erottivat hänet Francis'sta, nähdä tämän, otsa käden nojassa, valmistautuvan kirjoittamaan – kenelle?.. Francis'kin kuuli tuulen kiihtyvän ja laimenevan, pakenevan ja palajavan. Hänkin näki mielessään lemmittynsä myrskyn valituksia kuuntelemassa, – lemmittynsä, niin, ja toisenkin naisen. Nyt kun hän oli ennättänyt tointua ensimäisestä hermotäristyksestä, jonka hänessä oli aikaansaanut odottamaton tieto Pauline Raffrayen täälläolosta, hän kykeni katsomaan tätä asiaa nykyisyyden kannalta, heidän yhteiseen menneisyyteensä kajoamatta. Todellisuus esiintyi hänelle vaativana, tarkkana ja selväpiirteisenä, ja hän koetteli mielessään luoda nykyisen rouva Raffrayen kuvaa, välittämättä siitä, minkälaiselta tämä sama rouva Raffraye oli hänestä näyttänyt yhdeksän vuotta sitten. Missä hotellin osastossa hän mahtoikaan asua, mitä hän tällä hetkellä teki, mitä aikeita hän mielessään hautoi? Francis pohti mielessään näitä kysymyksiä, vastausta löytämättä. Hän oli melkein kokonaan vapautunut silmittömästä kauhusta, joka oli kaiken hänen ajatuskykynsä lamauttanut, ja palattuaan huoneeseensa hän tunsi kykenevänsä asiaa punnitsemaan sillä kylmällä tarkkanäköisyydellä, joka auttaa meitä selvittämään mitä vaikeimpiakin pulmia. Hänen järkensä oli sen verran selvinnyt, että hän jo uskalsi katsoa Paulinen tuloa Palermoon ja Continentaliin satunnaiseksikin. Sellaisia yhtymiä sattuu harvoin, mutta niitä sattuu, ja oudompiakin vielä kuin tämä. Asia oli siis kolmelta kannalta tutkittava: joko Pauline oli tullut vartavasten häntä vahingoittaakseen, – siinä ensimäinen. Taikka hän oli tullut sattumalta, mutta saatuansa tiedon Francis'n täällä olosta hän vihan ja kostonhimon johtamana ryhtyisi johonkin kamalaan tekoon, – siinä toinen. Taikka lopuksi, Pauline ei tästä tiedosta vähääkään välittänyt, koskahan oli todellakin Francis'n unhottanut. Joka tapauksessa Francis'n oli otettava ensimäinen askel ja päästävä selville siitä, halusiko Pauline riitaa vaiko sovintoa. Siten hän voisi torjua iskun, jos Paulinella oli mielessä iskeä hänen lemmittyynsä toimittamalla tälle nimettömän ilmiannon tai entisiä Francis'n hänelle kirjoittamia kirjeitä. Jos päinvastoin tuo pelottava läheisyys osoittautui täydellisesti vaarattomaksi, ei hänen enää tarvinnut sitä ajatellakaan. Koska siis lopullinen suoritus Paulinen kanssa ei Francis'n mielestä ollut vältettävissä, hän päätti ryhtyä keinoon, joka kyllä tuntui sangen oudolta, mutta joka kykeni asettamaan hänet varmalle kannalle rouva Raffrayen ja hänen aikeittensa suhteen. Hän päätti kirjoittaa hänelle. Minkä vaaran alaiseksi tämä kirje voisi hänet panna? Eihän hän voinut mitenkään karttaa yhtymistä Paulinen kanssa ja siitä johtuvaa tuskallista mielenliikutusta. Ennemmin tai myöhemmin se oli kestettävä. Jos hän sitävastoin vapaaehtoisesti lähestyisi Paulinea, olisi hänellä siitä se etu, että hän heti pääsisi tämän aikeista selville, mutta sitäpaitsi hän voisi myöskin Paulinelle näyttää, että tämän vaikutusvalta häneen nyt oli lopussa, jos Pauline vielä luulisi jotakin voivansa. Hänen tässä osoittamaansa kuumeentapaiseen toimintahaluun oli vielä toinenkin vaikutin, jota hän ei uskaltanut itselleen myöntää, siksi salainen ja hämärä se oli: hän halusi vakuutusta siitä, ettei hänellä enää ollut syytä tuohon levottomuuteen, joka häntä ennen oli vaivannut rouva Raffrayen pienen tyttären takia. Hän otti siis paperinsa ja kynänsä esille. Mutta kuinka vaikeata olikaan tuon kirjeen sepittäminen!

      Hän suunnitteli sitä senkin seitsemällä tavalla, sellaisten ristiriitaisten tunnelmien vallassa, että ne häntä muistuttivat niistä tunneista, jotka hän oli niin monta vuotta sitten Marseillessa käyttänyt toisen kirjeen kirjoittamiseen, sen, joka oli lopullisesti hänen ja rouva Raffrayen välit rikkonut. Kello oli yksi, kun hän vihdoinkin tyytyi seuraavaan sepitykseen, jonka jokapäiväisyys hänestä tuntui samalla kertaa yksinkertaiselta, arvokkaalta ja taitavalta:

      Arvoisa Rouva! Olen vastikään saanut kuulla, että olette saapunut Palermoon. Jos mahdollisesti voisin täälläolonne ensi päivinä helpottaa perehtymistänne vieraaseen kaupunkiin, niin arvaattehan tietysti, että olen valmis tarjoamaan apuni sille, joka oli Julie-sisareni paras ystävä. Olisin Teille suuresti kiitollinen, jos tahtoisitte minulle määrätä ajan, jolloin voisin käydä Teitä tapaamassa, Teitä liioin vaivaamatta.

      Ennenkuin hän pani nimensä alle, hän hiukan epäröi lisätessään siihen tuon pienen kohteliaisuusvalheen: "Kunnioittaen Teidän…" Kuinka olikaan hän kärsinyt tämän naisen takia, kun hänen vihansa vieläkin, tämän pitkän ajan kuluttua, niin kipeästi kirveli! Tämän kirjelipun tarkoituksena ei ollut ainoastaan vaatia Paulinea heti ratkaisevaan loppusuoritukseen. Se vastasi toistakin tarvetta, joka Francis'n mielestä oli melkein yhtä kiireellinen: hän näet huomasi tärkeäksi ilmoittaa rouva Scilly'lle ja Henriettelle, että hän tunsi vastatulleen, ja siinäkin suhteessa oli hänen jouduttava ennen Paulinea. Hän siis päätti heti kirjeensä lähetettyään puhua heille Paulinesta, sanoa häntä sisarensa entiseksi ystäväksi, joka odottamattomasti oli saapunut Palermoon. Seuraavana aamuna, kun hän verraten rauhallisesti oli levännyt tuon niin monessa suhteessa rauhattoman päivän jälkeen, hänen voimansa riittivät toteuttamaan hänen ohjelmansa ensimäisen puolen, ja yhdeksän aikaan hän jo toimitti kirjeensä rouva Raffrayelle. Mutta kellon lyötyä kaksitoista hän ei ollut vielä lausunut sitä sanaa, joka auttamattomasti oli liittävä hänen nykyisyytensä menneisyyteen mitä pyhimmän muiston, sisar vainajan muiston nimessä. Hän tiesi hienotunteisen ja hellän rakkauden Henriettessä vaikuttaneen melkeinpä jumaloitsevaa kiitollisuutta kaikkia niitä kohtaan, jotka jollakin tavalla olivat hänen lemmitylleen hyvää osoittaneet, ja tiesi myöskin, että tämä hartauden tunne kohdistui varsinkin tuohon sisareen. Vainajan ystävä tulisi siis pakostakin osalliseksi tästä Henrietten hellyydestä. Tuo kauhea ajatus iski äkkiä Francis'n mieleen. Ja sitten, eikö muutamien nimien lausuminen eräiden henkilöiden edessä ole kerrassaan pyhyyden herjaamista. Hän peräytyi siis, päättäen puhua myöhemmin, saatuansa Paulinen vastauksen, jonka hän luuli saapuvan jo ennen aamiaista, kun hän jo yhdeksän aikaan oli oman kirjeensä lähettänyt. Mutta aamiainen oli syöty, eikä kirjettä vielä kuulunut. Sitten hän lähti ajelemaan rouva Scilly'n ja Henrietten kanssa, jotka halusivat nauttia aurinkoa ja ilmaa, ja tapansa mukaan he suuntasivat matkansa Favorite nimiseen kuninkaalliseen puistoon, aina Mondellon hiekkarannikolle saakka, noin peninkulman matkan päähän kaupungista. Kello kävi jo viittä, kun he palasivat Continentaliin, eikä vieläkään vastausta. Päivälliskello soi, ja Francis yhä kirjettään odotti. Eilispäivän kauhu ei ollut vielä niin täydellisesti hänen mielestään haihtunut, ettei tuo vaitiolo olisi hänessä herättänyt hiukan levottomuutta. Luonnottomissa oloissa kaikki, mikä on tuntematonta, näyttää uhkaavalta. Mitä siis tämä äänettömyys saattoi merkitä? Täydellistä välinpitämättömyyttä vaiko edeltäpäin harkittua vihamielisyyttä? – He istuivat taas kaikki kolme päivällispöydässä tuossa ympyrähuoneessa, jossa koko heidän elämänsä nykyään kului. Silloin äkkiä eräs kreivittären sana sai nuoren miehen sydämen sykkimään melkein yhtä rajusti kuin edellisenä iltana, kun hän luki ilmoitustaulusta rouva Raffrayen nimen:

      – "Sanotaan", virkkoi rouva Scilly aavistamatta, että jokainen hänen sanansa sattui suoraan nuoren miehen sydämeen, "että tänne hotelliin on saapunut eräs ranskalainen rouva, joka on niin sairas, että häntä käy sääli katsella. Hän on täällä pienen tyttärensä kanssa. Heillä on asunto kolmannessa kerroksessa, aivan meidän yläpuolellamme…"

      – "Heidät СКАЧАТЬ