Maria Stuart Skotlannissa. Bjørnstjerne Bjørnson

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ täydellisesti halveksittuna itseltäni. Hän saastuttaa kunniaani ja antaa oikeuteni toiselle. Hän näkee sieluni tuskat ja kurjuuden, ja antaa minun elää niissä!

      (Soitantoa kuuluu toisista huoneista).

      Tämä soitanto minua kuusi kuukautta sitten lennätti hääjuhlan huimaavassa tanssissa, nyt se löytää minut yksinäni pahojen aatosten synkeässä vallassa. Mutta hän on jäänyt valoisaan juhlasaliin – nojautuen toisen miehen käsivarteen! Oi, kuinka pian syksy tuli! Autiota, autiota on kaikki! Kukkasia näin täällä kerran, vaan en saanut hedelmiä nähdä. (Soitanto vilkastuu). Mutta tuolla sisällä – valoa ja liekkumaa! Odota, odota … jonakin iltana syöksen sisään minä ja seurassani sata teräkseen puettua miestä; silloin on siellä oleva loiste, niinkuin sinisestä jäästä, ja punertava väri on vuotava yhteen sen kanssa. Siinä on Lethington. – Onko ajatuksillakin kaikua?

      NELJÄS KOHTAUS

      DARNLEY ja LETHINGTON.

      LETHINGTON. Tulen suuresta salista eräästä kohtauksesta, joka on kaikkia kummastuttanut. Kuningatar…

      DARNLEY. … Kuningatar!

      LETHINGTON. … Tuli sisään, meni suoraan Rizzion luo, kuiskaili hänen kanssansa, nojautui sitten hänen käsivarteensa ja vei hänet sisä-huoneisin.

      DARNLEY. Hyvä Jumala, armahda järkeäni!

      LETHINGTON. Seisoin ranskalaisen lähettilään vieressä. Hän sanoi:

      Mihinkä huoneesen nyt mahtanevat mennä?

      DARNLEY. Hän valehtelee!

      LETHINGTON. Minä vastasin kohta: Niin korkean naisen käytöstä ei sovi epäillä.

      DARNLEY. Sopii kyllä, Lethington, Jumala paratkoon!

      LETHINGTON. Ranskalainen lähettiläs huomautti: Eilen nähtiin herra David'in ottavan vieraita vastaan sinisessä yötakissa; niiden joukossa, jotka laskettiin sisään, oli myöskin kuningatar.

      DARNLEY. Se on helvetin valhe, hän ei koskaan ole käynyt Rizzion luona.

      LETHINGTON. Juuri niin minäkin vastasin, teidän puolestanne. Samassa tuli Englannin lähettiläs ja vastusti ankarasti koko juttua; hän oli varmuudella tietävinänsä että päinvastoin Rizzio oli ollut kuningattaren luona – sinisessä yö-takissa.

      DARNLEY. Ha, ha, ha!

      LETHINGTON. Niin, koko asia on naurettava.

      DARNLEY. Ha, ha, ha! Kunniani, elämäni on vaan naurettava; ja samaten unetoin lempeni, äitini sorrettu onni ja isäni ääretöin ylpeys, naurettavat vaan! – Lethington, te olette kirottu konna! Te saatatte minut perikatoon, minä tunnen sen, enkä kuitenkaan voi vastustella. Ainoastaan hänen luonansa voin minä etsiä turvaa teitä vastaan; mutta hän syöksee minut pois luotansa teidän saaliiksenne.

      LETHINGTON. Toivon teidän armollenne onnellista parantumista.

      (Tahtoo mennä).

      DARNLEY. Lethington, älkää mua jättäkö. Lethington! Minä olen kipeä, en ole nukkunut moneen yöhön ja välistä minua peloittaa olla yksinäni, sillä pelkään kadottavani järkeni. Oi, Lethington, olenhan melkein lapsi vielä, yhdeksäntoista vuotias, en ole kylliksi voimakas kantamaan näin kovaa kohtaloa. Paitsi sitä lemmin häntä liian paljo. Oi, jos hän vaan sanoisi minulle ainoan ystävällisen sanan, vaikkapa sen, että hän on syyllinen; jos hän vaan pyytäisi minulta anteeksi, minä antaisin hänelle anteeksi, Lethington!

      LETHINGTON. Sitä estäköön Jumala ja teidän kunnianne!

      DARNLEY. To olette oikeassa; mutta minulla ei ole muuta Jumalaa eikä muuta kunniata, kuin hänen lempensä. Jos hän kyynelsilmin palajaisi luokseni, nostaisin hänet syliini, kantaisin hänet Europan ylpeimmän hovin eteen ja tunnustaisin autuaallisna sen häpeän, että olen maailman onnellisin mies!

      Oi, se olen ollut, Lethington! Aviomme kahtena ensimäisenä kuukautena, silloin tahtoi hän ainoastaan olla missä minä olin. Tämä nainen, Europan ihanin, nerokkain, suloisin, hän oli mun; rohkein unelma, mitä nuorukainen ikinä on uneksinut, se oli jokapäiväinen elämäni, ja minä olin vaan kahdeksantoista vuotias!

      Mutta se onni päättyi niin pian…

      (Hän itkee).

      LETHINGTON. Mies kostaa semmoista, eikä itke.

      DARNLEY. Se on lapsellista, – sen kyllä tiedän; mutta nyt on yön tyhjyys valloittanut päiväni ja päivän levottomuus astunut alas yöhön. Jos en välistä saisi itkeä, niin pääni räjähtäisi rikki synkkien aatosten kuohunnasta.

      LETHINGTON. On siis paras jättää koko tuuma siksensä.

      DARNLEY. Mikä tuuma, Lethington?

      LETHINGTON. Ehk' ette soisi sitäkään, että joku meistä vaatii tuota hävytöintä kahden-miekkasille.

      DARNLEY. Vai kahden-miekkasilleko? Antaa David Rizziolle yhtä pitkää teräskappaletta käteen, yhtä paljon ilmaa, yhtä paljon maata! Ei, selkään on hän pistettävä kaksikymmentä kertaa, ja vielä muutamia lisäksi kun hän on kuollut. Vetäkää sitten vaatteet hänen päältänsä ja pankaa hänet riippumaan koko maailman häpeäksi ja pilkaksi. Joka salaa on onneni murhannut, se kuolkoon niinkuin myrkyllinen itikka ainakin. Lethington, ei maailmassa ole hirveämpää rikosta, kuin houkutella vaimomme puolellensa ja sitten vietellä häntä.

      LETHINGTON. Ettekö koskaan ole sitä tehneet, Henrik Darnley.

      DARNLEY. En ole ennen tietänyt mitä se on.

      LETHINGTON. Mutta – oletteko nyt niin varma asiasta? Näyttää kyllä aivan pahalta, vaan kenties ainoastaan näyttää siltä. Jos hän nyt vakuuttaisi olevansa viatoin?

      DARNLEY. Hän hymyilee kun minä siitä puhun, niin, hän melkein vakuuttaa minulle vastakohtaa.

      LETHINGTON. Hän pilkkaa teitä.

      DARNLEY. Niin, niin, hän meni suoraan Rizzion luo.

      LETHINGTON. Ehkä sentähden että hän tunsi itseänsä voimakkaaksi viattomuudessaan?

      DARNLEY. Mutta miksi hän ei minulle vakuuta että hän on viatoin? Hän näkee kuitenkin tuskani?

      LETHINGTON. Hän ei teitä lemmi.

      DARNLEY. Ei!

      LETHINGTON. Eikä pelkää.

      DARNLEY. Siinä juuri onnettomuus!

      LETHINGTON. Hänen ylpeä luontonsa lempii ainoastaan sitä, jota hän pelkää.

      DARNLEY. Niin on; juuri niin!

      LETHINGTON. Jos siis teidän armonne saattaisitte hänen pelkäämään…

      DARNLEY. Sitäpä juuri tahdon, Lethington!

      LETHINGTON. Mutta siihen tarvitaan rohkeutta.

      DARNLEY. Tahdon koettaa, sillä koko tulevaisuuteni riippuu siitä.

      LETHINGTON. Entäs jos hän pyhästi vannoisi että СКАЧАТЬ