Maria Stuart Skotlannissa. Bjørnstjerne Bjørnson

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ Te olette Guisien sukua, – loistava kuin timantti, vaan kovakin kuin se.

      KUNINGATAR. Antonius sulatti timantin, jonka Kleopatra joi.

      DARNLEY. Vaan se maksoi hänelle monta miljonaa.

      KUNINGATAR. Siitä tahdoinkin teitä muistuttaa.

      DARNLEY. Mutta minä olen köyhä; sillä teille olen antanut kaikki, – jopa omantunnon rauhankin.

      KUNINGATAR. Mitä teille korvaukseksi annoin, senkin olette tuhlanneet.

      DARNLEY. Oi, Maria, avioliittomme ensimäisinä kuukausina luulin teidän lempivän minua.

      KUNINGATAR. Kautta Jumalan, sen minäkin luulin.

      DARNLEY. Mutta nyt joku on tullut meidän välillemme.

      KUNINGATAR. Mylord! (tahtoo mennä).

      DARNLEY. Ei, kuulkaa minua, muuten voi pian olla myöhäistä!

      KUNINGATAR (seisahtuu). Uhkaatteko?

      DARNLEY. Maria, et tiedä mihin lempi voi ihmistä saattaa!

      KUNINGATAR. Tiedän, – raakuuteen se voi saattaa!

      DARNLEY (kiivaasti). Vielä muuhunkin! Minä voisin kylmällä mielellä … ei, älä minua pakoita siihen, Maria!

      KUNINGATAR. Pakoittaa, juuri sitä minä en voi.

      DARNLEY. Vaan sinä päivänä kun sen voit, olet sitä katuva!

      KUNINGATAR (enenevällä kiivaudella). Ei, osoita että olet mies! Kautta Jumalan, minä olen nainen!

      DARNLEY. Oi, ainoastaan tuo loiste silmissä, tuo liikunto, ja minä lemmin sinua taas raivokkaasti!

      KUNINGATAR. Lempiä sinä osaat, Henrik!

      DARNLEY. Vaan sinä et sitä osaa, Maria!

      KUNINGATAR (hymyilee).

      DARNLEY. Tuo hymy sekä myöntää että kieltää, vaan myönnytyksiä ja kieltoja on tuhansittain, enkä voi niitä lukea.

      KUNINGATAR. Ainoastaan hovipojat lukevat hallitsijattarensa hymyjä.

      DARNLEY. Jos tietäisin ken sitä uskaltaa, niin tappaisin sen!

      KUNINGATAR. Luulevaisuus on hovipoikain vikoja sekin.

      DARNLEY. Teitä lempiä ilman luulevaisuutta on mahdotointa.

      KUNINGATAR. Silloinkin kun minä vasta-rakkautta annan?

      DARNLEY. Silloinkin; sillä te aina annatte vaan sen verran, että jotain jälellekin jää.

      KUNINGATAR. Darnley parka!

      DARNLEY. Jos voisit tuntea sääliä, niin poistaisit luulevaisuuden syyt – poistaisit mitä mulle pahaksi on.

      KUNINGATAR. Silloin saisin poistaa koko hovini.

      DARNLEY. Et, ainoastaan yhden!

      KUNINGATAR. Mylord!

      DARNLEY. Yksi löytyy, jolle osoitatte enemmän luottamusta, kuin meille kaikille yhteensä.

      KUNINGATAR. Tämä yksi sitä siis ansaitsee.

      DARNLEY. Suosimalla erästä onnen-onkijaa ärsytätte te koko Skotlannin ylpeää aatelistoa, ettekä ainoastaan minua.

      KUNINGATAR. Mitä muuta nuo toiset ovat?

      DARNLEY. Aatelismiehiä.

      KUNINGATAR. Se mies, jolle minä osoitan luottamusta, on aatelismies.

      DARNLEY. Mutta muut ansaitsevat paremmin teidän luottamustanne.

      KUNINGATAR. Joka paraiten edistää minun hankkeitani, hän ansaitsee sitä paraiten.

      DARNLEY. Muut teitä lempivät enemmin.

      KUNINGATAR. Kautta Jumalan, minä olen tullut Skotlantiin muutakin tekemään kuin – lempimään.

      DARNLEY. Soisin että tämä olisi totta – Rizzionkin suhteen!

      KUNINGATAR; Mylord!

      DARNLEY. Sillä mitä huhu kertoo, se minulta karkoittaa unen pois.

      KUNINGATAR. Valitkaa itsellenne parempi pään-alus, kuin Edinburghin tyhjät huhut!

      DARNLEY. Olkoot vaan tyhjiä kuin unelmat, ne kuitenkin aina takaisin tulevat … olkoonpa että luulevaisuuteni on pohjaa vailla, kuin lintu lennossaan, se on kuitenkin nyt mun olemukseni, ja sentähden täytyy teidän osoittaa minulle sitä hellyyttä, että kunnioitatte sitä.

      KUNINGATAR. Ja lähettää Rizzio pois? Ei koskaan!

      DARNLEY. Onko tämä viimeinen sananne?

      KUNINGATAR. Mun viimeinen.

      DARNLEY. Hyvä. Jos ette te pidä väliä minusta, en pidä minäkään teistä.

      KUNINGATAR, Te vaivaatte minua, mylord.

      DARNLEY. Nyt en siitä enää puhu; – nyt toimeen käyn.

      KUNINGATAR. Tuota olette niin usein sanoneet, että se väsyttää minua.

      DARNLEY. Että pilkkaatte lempeä, jota itse olette kasvattaneet, ei minua kummastuta liioin; sillä tiedän että voitte kerran saattaa sen mestaus-lavallekin.

      KUNINGATAR (on ääneti).

      DARNLEY. Chatelard parka, hän sai sen hengellänsä maksaa; mutta ennustettu onkin, että jokainen, ken teitä lempii, saa sen hengellänsä maksaa.

      KUNINGATAR (on ääneti).

      DARNLEY. Oi Maria! – Ei, käärme naisen haamussa, paholaisen houkutteleva sävel virran kuohuvassa pyörteessä, joka vedät ihmisiä surmansuuhun ja sitten ilkeästi hymyilet, – minä olen keksivä sen pyydyksen, joka sinut kiinni saa, sen kauhistuksen, joka sinut voittaa; olen näkevä sen päivän, jona saan sinut itkemään, Skotlannin ihana sfinksi, – itkemään verta!

      KUNINGATAR. Se ei tule olemaan ensimäinen kerta!

      (Hän purskahtaa itkuun).

      DARNLEY. Oi, suo anteeksi, Maria, en ole paha; siitä päivästä alkain, kun sinut näin, ovat semmoiset aatokset nousseet sielussani; mutta sinulla onkin voima ottaa ne pois jälleen. Oi, ole lempeä!

      KUNINGATAR. Nyt menen Rizzion luo!

      (Hän menee).

      KOLMAS KOHTAUS

      DARNLEY (yksinänsä). Rizzion luo? Rizzion luo! Minä seuraan! Minä Rizzion murhaan suuressa salissa kaikkein Skotlannin lordien edessä!.. Ei, se kohtaisi ainoastaan tuota miestä, vaan ei häntä. Häneen täytyy kostoni sattua, hänen täytyy oppia pelkäämään; sillä ainoastaan sitä hän lempii, jota pelkää. Itse hän sanoi: osoita että olet mies! sanoi hän. Sen olen osoittava, ja se teko, joka minut mieheksi СКАЧАТЬ