Nuori luotsi. Yrjö Weijola

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ mennyt ulos, koska häntä ei näy täällä. Kerrassaan mainio malli! Hänet maalaan aivan ensimmäiseksi. Ajattele, jos sinulla lainkaan on mielikuvitusta: maalaan hänet, kun hän istuu meren rannalla, auringon laskussa, joka kultaa hänen kutrinsa. Valkoiset laineet huuhtovat hänen alastomia jalkojaan ja tuuli kietoo vaatteet tiukalle hänen ihanan vartalonsa ympärille. Nimeksi panen minä: Odotus. Eikö se ole mainiota?

      KANERVO. Onpa kyllä, vaikka aihe tuntuu minusta hyvin vanhalta.

      VIKLUND. Tietysti se tuntuu vanhalta. Kaikki aiheet ovat vanhoja, mutta taiteilijan tulee niihin luoda uusi henki. Eikö muuten ole omituista ajatella, että me suomalaiset asumme meren ympäröiminä, mutta meidän maalarimme eivät osaa kuvata merta eivätkä meidän runoilijamme laulaa siitä. – Mutta minne se tyttö katosi?

      EERO (On herrojen huomaamatta noussut maasta.) Anteeksi. Hän tulee kohta.

      (Herrat säpsähtävät.)

      Olen Eero Luotola.

      VIKLUND (Kuiskaa Kanervolle.) Toinen mainio malli. Minulle tulee täällä paljon tekemistä.

      (Ääneen.)

      Kiitoksia, Luotola, ilmoituksestanne. Kanervo, menemmekö kamariin?

      (Poistuvat.)

      LEENA ja ANNIKKI (tulevat.)

      EERO. Hauskoja herroja. Iskivät heti silmänsä sinuun, Annikki. Tästähän tulee oikein hupaista.

      (Katkerasti.)

      Äiti ei tiedä, mitä hän on tehnyt!

      LEENA. Malta mieltäsi poika! Olet yhä vaan niin lapsellinen kuin paitaressu. Jos olet mies, niin pidä puoliasi.

      ANNIKKI (nauraa.) Samaa sanon minäkin!

      EERO. Annikki, kuulehan minua. Älä rupea mihinkään tekemisiin noiden herrojen kanssa. Tietäähän ne mokomat. Tulevat vaan tänne saareen huvittelemaan eikä heistä ole takeita, mitä tekevät. Etkö kuule, mitä sanon? Vastaahan toki.

      ANNIKKI. En viitsi kuunnella hullutuksiasi. Olethan kuin mikäkin härkäpää mustine silminesi.

      (Eero säpsähtää harmista. Hillitsee tunteitaan ja menee pois.) (Luotsikapteeni, Viklund ja Kanervo tulevat tuvasta.)

      LUOTSIKAPTEENI. Nyt olen minä teille hankkinut kesäasunnon ja jätän teidät rauhaan. Jos kansa ei ole kylliksi kohteliasta, niin älkää olko millännekään. Sen kanssa ei helposti tule ystäväksi. En tahdo sentään väittää, ettei olisi poikkeuksia, mutta ne ovat harvassa. Luotsivanhin on hyvin ystävällinen mies, sillä hän on matkustanut paljon. Onhan hän sitäpaitsi merikapteeni ja osaa käyttäytyä ihmisten parissa. Hänen kanssaan voit lyöttäytyä ystäväksi, mutta koeta välttää muita. Heistä sinä et kuitenkaan pääse selville.

      VIKLUND. Ole huoletta, setä. Minä kyllä osaan tulla toimeen ihmisten kanssa. Ja mitäpä minä heistä. Eihän minulla ole täällä aikaa muuhun kuin maalaamiseen. Minun täytyy nyt hiukan korjata vanhoja syntejä. Pariisin matkani meni melkein hukkaan. En ole sitä ennen tunnustanut kenellekään, mutta nyt tunnen mieleni niin keveäksi ja sellaisen työinnon suonissani, että rohkenen sen suoraan tunnustaa. Tulenhan täälläolollani korvaamaan kaikki. Minä tahdon kuvata merta niin, ettei sitä kukaan ennen ole samoin ymmärtänyt. Minä tahdon näyttää kaikille, jotka eivät usko minuun, että minulla sittenkin on lahjoja. Älä hymyile, setä, saatpa nähdä syysnäyttelyssä! Saatpa nähdä!

      LUOTSIKAPTEENI. Hyvähän se olisi! Voithan koettaa, olethan nuori. En tahdo toiveitasi ryöstää.

      VIKLUND. Saatpa nähdä, saatpa nähdä!

      LUOTSIKAPTEENI. Mutta mitenkä kävi Pariisissa?

      VIKLUND. Pariisissa oli vallan toista. Eihän se ollut oikeaa elämää. Viini ja naiset saivat minut vallan pyörälle päästä ja kahteen vuoteen en tehnyt muuta kuin tuhlasin perintöni. Täällä ei ole viiniä eikä – naisia.

      KANERVO. Niinkö luulet? Ehkä täällä on molempiakin.

      (Nauravat.)

      LUOTSIKAPTEENI. Sitä minäkin luulen. Ja onhan minullakin hiukan kokemusta nuoruudestani. Olen minäkin asunut saaristossa!

      VIKLUND. Ja vaikka täällä olisi tuhat impeä, niin ovat ne vaan minun mallejani. Tämä luonto, tämä kansa on kuvattava ja minä tulen sen tekemään. En ole todellakaan koskaan ennen tuntenut sellaista intoa, kuin nyt ja sen vuoksi uskallan toivoa, että minä tällä kertaa saan suuria aikaan.

      LUOTSIKAPTEENI. Minun alkaa jo olla kiire. Lähdetäänkö katsomaan, joko vene on palannut minua hakemaan?

      VIKLUND. Mene vaan setä Kanervon kanssa! Minä alan järjestellä huonettani.

      (Luotsikapteeni ja Kanervo menevät. Annikki tulee.)

      VIKLUND. Anteeksi, haetteko ketä?

      ANNIKKI. En. Poikkesin vaan tänne.

      VIK1UND. Oletteko talonväkeä.

      ANNIKKI. En, olen naapurista.

      VIKLUND. Mikä teidän nimenne on?

      ANNIKKI. Annikki.

      VIKLUND. Sointuva nimi. Sopii hyvin teille. – Minun nimeni on Viklund. Olen maalari. Olen tullut tänne merensaareen kuvaamaan ihmisiä ja luontoa. En ole ennen nähnyt näin suurenmoista luontoa, vaikka olenkin matkustanut halki Euroopan. Ette voi arvata, kuinka iloinen olen siitä, että olen tullut juuri tänne. Täällä ei minulta tule puuttumaan työtä.

      ANNIKKI. Vai niin. Ja mitä varten te sitte maalaatte niitä tauluja?

      VIKLUND. Mitäkö varten? Sepä omituinen kysymys. Mitäkö varten? Mitenkä siihen oikeastaan vastaisin.

      (Miettii.)

      Minä maalaan sitä varten kuin kaikki muutkin maalarit, että jokainen pieninkin piirre tulisi kuvatuksi, että jokainen luonnonilmiö tulisi värien kautta tulkituksi. Sitä varten maalaan. Kuulkaa, ettekö te tahtoisi ruveta minulle malliksi, että heti alusta pääsisin työhön käsiksi. Olisin teille siitä hyvin kiitollinen.

      ANNIKKI. Minäkö? Mitä hyötyä teillä olisi minun maalaamisestani. Onhan täällä saarella tärkeämpiäkin henkilöitä kuin minä.

      VIKLUND (Nauraa.) Te käsitätte minua väärin. Minä en maalaa ainoastaan tärkeitä asioita, vaan kaikkia, joissa on jotain muista eroavaa.

      ANNIKKI. Mitä minussa sitten olisi muista eroavaa?

      VIKLUND. Mitäkö teissä on muista eroavaa. Sanonko sen.

      (Lähenee Annikkia.)

      Mutta ehkä suututte. Ettekö? No te eroatte tuhansista muista sen vuoksi, että olette kaunis.

      ANNIKKI. Nyt puhutte tyhmyyksiä.

      VIKLUND. En, en. Se on vakava ajatukseni! Sen vuoksi tahdon teidät maalata. Lupaatteko ruveta mallikseni?

      ANNIKKI. Mutta jos siinä on jotain pahaa. Minä en ymmärrä näitä asioita.

      VIKLUND. Ei siinä mitään СКАЧАТЬ