Suomalaisen teatterin historia II. Aspelin-Haapkylä Eliel

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ taidearpajaiset. Emilie kertoo että Z. Topeliuksen ja C. G. Estlanderin ehdotuksesta hänetkin pyydettiin johtokunnan jäseneksi. Arpajaisiltamassa Uudessa teatterissa 26 p. maalisk. piti arpojen myyjinä esiintyä nuoria naisia, joista kukin edusti yhtä Suomen maakuntaa. Kun siihen päätettiin pyytää muun muassa ruotsalaisia näyttelijättäriä, ehdotti Emilie Suomalaisen teatterin puolesta neidit Lydia Laguksen ja Selma Heermanin, ja nämä nähtiinkin iltamassa, edellinen Lapinmaana ja jälkimäinen Karjalana. Oli siis Suomen maakuntien edustajain joukossa joku suomeakin ymmärtävä; useimmat tietysti olivat siihen nähden mahdottomia (nti Tengmark Ruotsalaisesta teatterista oli esim. "Suloisen Savonmaan" haltiatar!). – Samaan aikaan annettiin Ruotsalaisessa teatterissa kotimainen alkuteos, E. Nervanderin murhenäytelmä Kuninkaanlapset. Teos teki täydellisen haaksirikon ja kertoo Emilie siitä seuraavaa:

      "Olimme ensi iltana teatterissa, enkä ole koskaan nähnyt niin jääkylmää yleisöä. Oli kerrassaan mahdotonta saada yhtä ainoata apploodia aikaan. Kaarlo meni toisenakin iltana ja tahtoi minut mukaansa ja minä meninkin ja olen tyytyväinen että niin tein. Koko ensi rivillä oli 12 henkeä! kentiesi 20 permannolla ja kuitenkin oli vapaapilettejä annettu. Voiko kyllin ylenkatsoa Helsingin snobbiyleisöä? Juostaan kymmeniä kertoja katsomassa kaikenlaista roskaa ja sitte sillä lailla tuomitaan kotimainen kappale, tietämättä minkä arvoinen se on. Kaarlo sanoi usein tunteneensa jonkinlaista katkeruutta sentähden että hän niin täydellisesti oli rikkonut välinsä [ruotsalaisen] teatteriyleisön kanssa, mutta Kuninkaanlapset huutavat ääneen, että hän on tehnyt oikein. Kappale on tosin ikävänlainen, mutta se tuntuu paljo paremmalta kun sen näkee toistamiseen ja toiseksi on sanottava että se näyteltiin kurjasti. Seurue tahtoi rehellisesti kostaa Nervanderille hänen arvostelunsa." – Vihdoin on mainittava tapaus uhkaavinta laatua, tulipalon alku Arkadiassa:

      "Affissöörskan huolimattomuuden kautta oli kiristorstaina klo 7 aamulla valkea päässyt irti naisten pukemahuoneessa ja siellä riippuvat teatterin ja näyttelijättärien omat vaatteet paloivat tykkänään. Onneksi [vahtimestari] Wirman ja affissöörska saivat tulen sammutetuksi, ennen kuin se levisi sisempään huoneeseen, missä koko muu puvusto säilytetään. Teatterin vahinko nousee ainakin 1,000 markkaan ja lisäksi tulee näyttelijättärien, joilta paloi kenkiä, sukkia, kureliiviä, alushameita y.m. Teatterin hameita paloi yhdeksän, Lagus menetti paljo." – Tietääksemme tämä oli ainoa kerta, jolloin Suomalaisen teatterin aikana Arkadia, tuo vanha puuhökkeli, jonka tulenarkuus oli melkein sananlaskuksi tullut, todella oli joutua tulen uhriksi. – Samassa kirjeessä lausutaan teatterista:

      "Taloudellinen asema on jotenkin hyvä; yksi ainoa ilta on tuottanut tappiota. Keskimäärin on näytäntö antanut 580 mk (tietysti bruttoa), niin että meillä olisi voittoa, jollei orkesteri olisi niin kallis. Musiikki maksaa 100 mk illalta, jota paitse Göhdelle tulee 12, Moesselille 12 ja Lindgrenille 6 mk kerralta ja erityisesti harjotuksista. Huono orkesterimme maksaa siis 140 mk illalta! Eikö se ole kuulumatonta?"

      Loppulausunnoksi Suomalaisen teatterin ensi olosta Helsingissä sopii seuraava ote eräästä Yrjö Koskisen Kirjallisessa kuukauslehdessä julkaisemasta kirjotuksesta. Huomautettuaan siitä ahdistetusta asemasta, missä suomalaisuus silloin oli, hän jatkaa:

      "Näinä sumeina aikoina17 katse mielellään kääntyy johonkin valopaikkaan, joka näyttää lupaavan onnellista päivän koittoa nykyisten hämäräin perästä. Semmoinen toivorikas ilmiö on mielestämme uusi Suomenkielinen teatteri. Se tosin vielä on vast'alkuinen heikko taimi, jonka kasvaminen riippuu yhden ainoan miehen lempivästä, alttiiksi antavaisesta hoidosta. Mutta semmoisenakin se on puolen vuosikauden kuluessa varttunut niin kauniilla menestyksellä, että meidän on syytä kreikkalaisten tavalla 'pelätä jumalien kateutta', ellemme perustaisi toiveitamme kansallisuutemme edistyksestä korkeamman johdatuksen nojaan kuin olympolaisten suosioon."

      Sen jälkeen huomautettuaan että teatteri vielä on pidettävä jonakin "teatterikouluna", kirjottaja lausuu: "Yksimielisesti luullaksemme kuitenkin myönnetään, että tämä yritys jo on osottanut kauniimpaa edistystä kuin olisi sopinut millään oikeudella toivoa. Kappaleita on näytelty, joissa näyttämisen sointuisuus on ollut moitteeton, ja vaikka näyttelijäin joukossa ei sovi ketään vielä taideniekaksi nimittää, ovat useatkin osottaneet varsin kiitettävää pyrkimystä taiteellisuuteen. – Se puoli, joka tätä nykyä epäilemättä on toimen heikoin, on näyttelijäin kieli ja lausunto. Tämä puoli tosin on luonnollinen seuraus suomenkielen nykyisestä tilasta maassamme; koska ainoastaan harvoilla sivistyneillä perheillä suomi on varsinaisena puhekielenä, ei ole kielen ääntämys yleisemmin saanut sitä puhtautta ja hienoutta, joka on sivistyneen puhekielen tunnusmerkki. Vaan toiselta puolen juuri teatterin pitäisi antaa tämmöisen jalostetun puhekielen malli." – Koska ohjelmisto oli loppuun näytelty ja kevät niin edistynyt, että yleisö tuskin olisi kauvemmin samassa määrässä kuin tähän saakka suonut huomiota näytännöille, lähti seurue kolmeksi viikoksi Hämeenlinnaan palatakseen Helsinkiin toukokuun loppuviikoksi, jolloin promotsionijuhla oli tapahtuva. Ensimäinen näytäntö Hämeenlinnassa annettiin 4/5. "Teatteri oli", sanoo Hämäläinen, "täpötäynnään väkeä, joka ihastuksella katseli Viuluniekkaa ja kättentaputuksilla ja näyttelijöitä esiinpyytämällä osotti mieltymystään. Katsojat kuuluivat suurimmaksi osaksi porvari- ja työkansan luokkaan, myös oli lähipitäjistä tullut sekä herras- että talonpoikaiskansaa, mutta vain harvoja kaupunkimme 'noblessista'."

      Paitse tätä ensimäistä näytäntöä annettiin vielä kahdeksan. Uutta ohjelmistossa oli Antti Jalavan kääntämä Laurencinin ja Lubizen 1-näytöksinen huvinäytelmä Ei ollenkaan mustasukkainen ja A. Korhosen Kosijat, kumpikin Helsingissä harjotettu. Kuukauden keskivaiheilla kävi Lydia Laguskin Hämeenlinnassa. Yhtenä iltana hän näytösten välillä lauloi Hellaan lapsi ja A. Conradin Aamu-akkunani ja toisena Nettchenin osan Laululintusessa. Viimeksi, 22/5, näyteltiin Päivölä. – Hämäläinen tunnustaa näytelmäin olleen "sitä laatua, etteivät loukkaa arkaluontoisimmankaan siveyden tunteita" ja letkauttaa hämeenlinnalaisia siitä etteivät he, niinkuin kaikissa muissa kaupungeissa oli tapahtunut, olleet kutsumalla seuruetta pitoihin osottaneet sille suosiotansa ja näyttäneet ymmärtävänsä antaa arvoa isänmaalliselle työlle.

      Niinä kolmena iltana, jolloin teatteri näytteli Helsingissä toukokuun lopulla, esitettiin seuraavat ohjelmat: 25/5 Bartholdus Simonis ja Lemun rannalla; 27/5 Sala-ampuja ja karjatyttö, Kukka kultain kuusistossa, Kihlaus ja Hääilta; 29/5 Suorin tie paras, Laululintunen, Kihlaus ja K. S. Suomalaisen kirjottama ja Aug. Tavaststjernan sävellyksillä varustama, alkuperäinen 1-näytöksinen laulunäytelmä Erehdykset eli promotsionimuistoja.18 Ensimäinen näytäntö annettiin Vilhon ja kolmas Lydia Laguksen hyväksi, joka jälkimäinen valmistautui opintomatkalle ja jolle juurikään oli valtionvaroista myönnetty 1,400 markan apuraha. Suositun laulajattaren resettinäytännössä oli "väkeä enemmän kuin koskaan ennen ja yleisö osotti mieltymystään vilkkailla kättentaputuksilla ja esiinhuudoilla", jota paitse nti Lagus palkittiin "suurella kukkakiehkuralla". Uutta laulukappaletta sanotaan "sieväksi ilveilyksi", joka vastaanotettiin mielihyvällä. Enimmän siinä miellytti eräs neliääninen laulu. Säveltäjä huudettiin esiin.

      Näin oli Suomalainen teatteri saapunut ensimäisen näytäntökauden loppuun. Tosin seurue ei nytkään hajaantunut lomalle, vaan jatkoi yhtämittaa työtänsä, mutta koska tilivuosi oli päätetty laskettavaksi kesäkuun alkuun, on kertomuksemmekin soveliaimmin jaettava saman perustuksen mukaan. Kun edellisessä on tehty selkoa teatterin julkisen toimen ensi jaksosta, on luku nyt täydennettävä huomioon ottamalla yrityksen taloudellinen puoli y.m. asiaan kuuluvaa.

      Teatterin kannatusyhdistyksen kokouksessa 10 p. kesäk. 1872 (kts. I. s. 279) valitun johtokunnan ensimäinen tehtävä oli ollut hankkia vahvistusta yhdistyksen säännöille, joiksi ehdotus hyväksyttiin samassa kokouksessa. Muodollisista syistä ei senaatti kumminkaan katsonut voivansa vahvistaa sääntöjä semmoisina kuin ne ensin esitettiin ja, vaikka niitä noudatettiin, ei vahvistusanomustaСКАЧАТЬ