Suomalaisen teatterin historia II. Aspelin-Haapkylä Eliel

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ roolia ja ohjannut musikaalista harjotusta. Kumpikin tehtävä on ollut vaikea, varsinkin kun hän on nuori näyttämöllä. Menestyminen edellyttää, eritotenkin olevissa oloissa, suurta rakkautta asiaan ja lannistumatonta uutteruutta. – Toden totta hra Achtén ansiot ovat suuret, joskin muutamia puutteellisuuksia olisi voitu tasottaa, jos olisi ollut kokemusta enemmän. – Yleiseen näkyy kumminkin että hänellä on sekä musikaalista aistia että oivallinen soitannollinen sivistys. Hra Achtélla on suuri, metallisointuinen ääni. Kuitenkin hän laulaa naturalistisesti, käyttää usein soinnultaan liian valoisia säveleitä, vokaalisoi hieman epäselvästi ja jouduttaa tempoa. – Hän laulaa ylipäätään hyvin voimakkaasti, hänen crescendonsa aina täyteläisimpään fortissimoon on kiitettävä ja leveä legatonsa sangen hyvä hitaassa säveljaksossa. Mainitsemme vain esim. sulavan aarian n: o 10, jossa hra Achtén laulu esittäytyy varsin edullisesti. Näytteleminenkin on paljo edistynyt syksystä 1870."

      Mitä Ericssoniin ja Bergholmiin tulee arvostelu ei sisällä mitään uutta. Köörejä kiitetään, joskin mustalais- ja miserere-köörit olisivat voineet olla hienommin vivahdutetut. Erityinen kiitos annetaan Richard Faltinille siitä erinomaisesta tavasta millä hän oli suorittanut tehtävänsä. Hänen oli näet onnistunut lyhyessä ajassa kovin erilaatuisista aineksista kokoonpanna ja harjottaa orkesteri, niin että se täytti paikkansa. Totta on että hän jo syksyllä 1870 oli tehnyt saman asian, mutta tuskin se silti oli paljonkaan helpompi, semminkin kun vaatimukset olivat melkoisesti kohonneet. Ainoastaan puhdas innostus saa semmoista aikaan, ja sentähden tulee suuri osa ansiota kokonaisuuden menestyksestä Faltinille.

      Seuraavat Trubaduri-näytännöt olivat alati yhtä menestyksellisiä. Viides oli 22/3, kuudes oli ilmoitettu 25 p: ksi mutta lykättiin Ericssonin sairauden tähden ja annettiin 29/3 – viimeisenä näytäntönä ennen pääsiäisjuhlaa. Väliin pistettiin herrasväki Lundahlin hyväksi annettu näytäntö 26/3, jossa esitettiin: Gringoire (ensi kerran); Noita-ampuja (II. 1); aaria Ernanista ja suomalainen kansanlaulu Bergholmin laulamina; sekä Kihlaus. Toisena pääsiäispäivänä 6/4 oli myös puhenäytäntö, Kavaluus ja rakkaus; mutta 7/4 annettiin Trubaduri seitsemännen kerran – ja sinäkin iltana olivat piletit loppuun myydyt. Vasta kahdeksantena kertana 9/4 oli huone "sangen hyvä" – siis ei täysi – ja määrättiin kai sentähden yhdeksäs näytäntö 12/4 viimeiseksi. Olihan jo aika ajatella Lucian vuoroa.

      Pääsiäisviikolla kävi Otto Florell Helsingissä ja kuuli Trubadurin. Palattuaan hiljaiseen Haminaan hän kirjoitti kälylleen, Ida Basilierille, Tukholmaan kirjeen, joka kenties paremmin kuin mitkään sanomalehtien arvostelut ilmituo näytäntöjen laadun ja tunnelman. Siitä otamme seuraavat rivit:

      – "Trubaduri – mitä sanonkaan siitä? Kun esirippu oli laskenut ensimäisen näytöksen jälkeen, istuin hetken aivan hämmästyksen valtaamana, semmoista en todellakaan ollut odottanut. Sanomalehdet ja sen lisäksi suulliset ja kirjalliset tiedonannot olivat puhuneet Strömerin oivallisuudesta Leonorana. Se on totta, hän on lämmin, sielukas ja draamallinen ja viehättää kohta. Se mikä kumminkin enemmän hämmästytti minua oli yhteisesitys. Kohta ensi näytöksestä käytiin asiaan käsiksi riemulla ja eloisuudella, joka sai minut pelkäämään että nousu olisi vaikea jollei mahdoton. Pelkoni oli turha. Tämä esitys olisi kelvannut missä tahansa. Ja kuulla suomalaisten taiteilijain laulavan tätä sävelmikästä mutta hurjaa Verdi-musiikkia hehkulla, niin, suoraan sanoen, italialaisella vimmalla, jota se vaatii, – non, je ne reviens pas de mon étonnement.34 Siitä dilettanttimaisesta, jota vähän olin peljännyt, ei näkynyt jälkeäkään. Sanalla sanoen: suomalainen ooppera on olemassa ja hyvä. Luulen vain, päättäen siitä mitä olen nähnyt, että vakava ooppera on sopivampi suomalaiselle taiteilijaluonteelle kuin koomillinen ja buffa. Sinä olet vastaiseksi poikkeus. Tule ja luo henkeä koomilliseen oopperaan, suurin tehtäväsi taiteilijattarena on tehdä se mahdolliseksi, luoda se, mutta jos sinusta niinkuin von Konowista 'halpaa se kunnia ois', niin on se sinun asiasi. Jos tahdot ihastuttaa veltostunutta, kosmopoliittista pääkaupunki-yleisöämme, joka maksaa kolmemarkkasensa, saa saatavansa ja syö illallista sen jälkeen ennen kuin panee maata, niin laula Uudessa teatterissa. Näen hengessäni ukko Trappin loikahtelevan nojatuolissaan ja hänen vanhan armonsa Mellinin esiinpuhaltavan äänekkään charmant! Rouva X. ei ole jättävä hiuskarvaakaan tukkalaitteestasi ihailematta ja neiti Z. on joutuva tyydytyksen huumaukseen nähdessään sinulla dentelles et chaussure de Paris.35 On kai siellä niitäkin, jotka sydämellisesti sanovat sinut tervetulleeksi, mutta minä kiitän tätä yleisöä Arkadiassa, joka liikuttavalla uskollisuudella rientää Truhaduria kuulemaan ja joka lapsen uteliaisuudella odottaa Luciaa hajottaakseen koko teatterihökkelin. Siellä osataan kaikki ulkoa, alkaen sanoista 'Herätkää! herätkää! jo salot koittaen herättää kirkas valo' Azucenan viimeiseen huutoon asti: 'Nyt koston saat sä äiti'; siellä säteillään ilosta, vaikkei liverrys olisikaan niin loistava taikka säveljuoksut niin tasaisia ja siellä ollaan niin naivisia että sinä hetkenä iloitaan sen ajan tulosta, joka vihdoin on koittanut. Riemuitaan nykyisyydestä sentähden että uskotaan tulevaisuuteen. Taikka mistä johtuu tämä tulviva eloisuus, tämä virkeys ja lämpö, joka on vallalla suomalaisella näyttämöllä. Semmoista vuorovaikutusta näyttämön ja salongin välillä kuin täällä en ole koskaan nähnyt, enkä saa koskaan nähdä. Tämän kaiken tiedät toki paremmin kuin minä, mutta kenties et ole käsittänyt että yhteisesitys nyt on pääasia; 1870 se oli Leonora, – kumminkin tunnustan, ettei se nytkään ilman Strömeriä olisi mitä se on. Mutta minä huomaan olleeni lämpenemäisilläni, jota kunnioitettavan perheenisän mieluummin tulee karttaa." – Tämä paikottain humoristinen kuvaus on siksi oikea, siksi sattuva, että siihen on tuskin mitään lisättävää. Jos voidaankin hymyillä semmoisille musiikki-intoilijoille, jotka eivät laiminlyöneet ainoatakaan Trubaduri-näytäntöä, jotka ihailuksensa huumauksessa vain puhuivat "meidän Emmystä" ja "meidän Idasta" tarkoittaen oopperan primadonnia, ylioppilaille, jotka yhtäkkiä muuttuivat italialaisen musiikin yltiöpäisiksi harrastajiksi, niin että heidän seurapiireissään Bellmanin y.m. perinnäisten laulujen oli väistyminen mustalaisköörin y.m. Trubaduri-sävelmäin tieltä ja että he lemmen liikuttamina eivät enää purkaneet tunteitaan kansanlaulujen avulla vaan turvausivat aariaan: "Katkera nyt on kuolemain" j.n.e. – jos voidaankin kaikelle tälle hymyillä, niin oli kaiken tämän pohjana kuitenkin puhdas ilo siitä, että uusi kauneusmaailma oli auennut suomalaisille, ja tunto siitä, mitä ymmärtävät arvostelijat todistivat, että se mitä näyttämöltä tarjottiin, huolimatta yksityiskohtaisista puutteista, oli tositaidetta. Vuorovaikutus näyttämön ja salongin välillä, josta Florell puhuu, oli todella yksinäinen laatuaan. Sen myöntänee epäilemättä jokainen mukana ollut, ja se joka ennen tai myöhemmin on ulkomailla kuullut maailman mainioimpia oopperataiteilijoita, tietää että siellä suurimmaltakin taiteelliselta nautinnolta on puuttunut jotakin erikoista, jotakin sanomattoman lämmittävää, jota hän ainoastaan täällä kotona on kokenut.

      Sillä aikaa kun oopperaa viimeisteltiin, annettiin puhe- taikka oikeammin sekanäytäntöjä. Siten esitettiin 15/4 K. S. Suomalaisen kääntämä A. Wilbrandtin 1-näytöksinen huvinäytelmä Ensi lempi (nti Aura Avellan pääroolissa) sekä Remusen kotiripitykset ja niiden välillä Noita-ampuja (II. 1), jossa Strömer-sisarukset lauloivat erittäin kauniisti; 16/4 Lapsuuden ystävät, joka oli uusi Helsingissä ja joka hyvin näyteltynä, huolimatta tarkoitusperäisyydestään, koomillisten piirteittensä ja onnistuneen juonen tähden vastaanotettiin suosiollisesti, Lemmenjuoma, jossa nti Avellan menestyi oivallisesti, ja Suuria vieraita, josta taas Vilho, Aspegren ja Kallio saivat kiitoksia; sekä 19/4 Viuluniekka.

      Lucia ilmoitettiin annettavaksi 21/4, mutta sairaussattuman tähden oli ensi näytäntö vasta 24/4 ja se muodostui "uudeksi riemuhetkeksi Suomalaiselle teatterille". Ooppera onnistui, pikku epätasaisuuksia lukuunottamatta, erinomaisesti, kiitos olkoon Emmy Strömerin, joka nerokkaasti tulkitsi pääroolin. Sydäntä kouristava, ylevä sekstetti ja mielipuolisuuskohtaus vastaanotettiin myrskyisellä suosiolla. Ericsson (Edgardo) lauloi lämpimästi ja eloisasti. Achté (Ashton) oli voimallinen laulussaan ja näyttelemisessään СКАЧАТЬ