Lajien synty. Darwin Charles

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ riippuvainen kissojen lukuisuudesta. Kenraali Newman sanookin: "Kylien ja pienten kaupunkien lähistöllä olen tavannut kimalaisten pesiä runsaammin kuin muualla, minkä luen hiiriä hävittävien kissojen ansioksi". On siis vallan uskottavaa, että jos kissansukuisia eläimiä on runsaasti jollakin seudulla, tämä seikka voi määrätä, vaikuttamalla ensin hiirien ja näiden kautta mehiläisten lukuisuuteen, eräiden kukkien lukuisuuden tällä seudulla!

      Jokaisen lajin lisääntymistä ehkäisevät todennäköisesti monet eri ikäkausina ja eri vuodenaikoina vaikuttavat seikat. Joku tai jotkut näistä esteistä ovat tavallisesti voimakkaimmat, mutta kaikki ne yhdessä määräävät lajin keskilukuisuuden, jopa sen olemassa-olonkin. Muutamissa tapauksissa voidaan osottaa aivan erilaisten esteiden vaikuttavan samaan lajiin eri seuduilla. Kun katselemme tiheäkasvuista piennarta peittäviä ruohoja ja pensaita, olemme taipuvaiset pitämään niiden suhteellista lukuisuutta ja lajeja n.k. sattuman aiheuttamana. Mutta kuinka väärä onkaan tämä arvelu! Jokainen lienee kuullut kerrottavan, että kun Amerikassa on kaadettu metsää, nousee paikalle aivan uusi kasvullisuus. Mutta onpa huomattu, että eteläisissä Yhdysvalloissa muinaisten intiaanikaupunkien raunioilla, joiden on ennen täytynyt olla vapaina puista, taas ilmenee sama kaunis lajien moninaisuus ja samat keskinäiset suhteet, kuin ympäröivässä koskemattomassa metsässä. Mitä taisteluita onkaan käyty vuosisatojen kuluessa eri puulajien välillä, joista jokainen vuosittain varistaa tuhansittain siemeniä! Mitä sotaa tämän ja tuon hyönteisen välillä, hyönteisten, nilviäisten ja muiden eläinten sekä toisaalta petolintujen ja – eläinten välillä – kaikkien pyrkiessä lisääntymään, kaikkien eläessä toinen toisistaan tai puista, niiden siemenistä ja taimista, taikkapa muista kasveista, jotka alussa peittivät maan ja estivät puiden kasvun! Heitä ilmaan pivollinen höyheniä, niin kaikki putoavat maahan määrättyjen lakien mukaan. Kuinka yksinkertainen onkaan tämä problemi verrattuna siihen, jonka muodostaa niiden lukemattomien kasvien ja eläinten vaikutus ja vastavaikutus, jotka ovat vuosisatojen kuluessa määränneet vanhoilla intiaanikaupunkien raunioilla nykyään kasvavien puiden suhteellisen lukumäärän ja lajit!

      Toisen elimellisen olennon riippuvaisuus toisesta, kuten esim. loisen riippuvaisuus elättäjästään, liittää tavallisesti toisiinsa olennolta, jotka ovat etäällä toisistaan luonnon asteikossa. Toisinaan on näin myöskin sellaisten olentojen laita, joiden voidaan todella sanoa taistelevan keskenänsä olemassa-olosta, kuten esim. heinäsirkkojen ja ruoholla elävien nelijalkaisten. Mutta taistelu on miltei aina ankarin samaan lajiin kuuluvien yksilöiden välillä, sillä ne asustavat samoilla seuduilla, elävät samalla ravinnolla ja ovat alttiina samoille vaaroille. Saman lajin muunnosten välillä on taistelu tavallisesti miltei yhtä ankara ja me näemme sen toisinaan pian saavan ratkaisunsa. Jos esim. kylvetään eri vehnämuunnoksia sekaisin ja täten saatu sekavilja kylvetään uudelleen, niin jotkut muunnoksista, jotka paraiten soveltuvat maaperään tai ilmanalaan tai ovat luonnostaan hedelmällisempiä, voittavat muut, antaen enemmän siemeniä, ja siten muutamassa vuodessa kokonaan syrjäyttävät muut muunnokset. Voidakseen viljellä sekaisin niin peräti läheisiä muunnoksia kuin erivärisiä hajuherneitä, on pakko korjata ne joka vuosi erikseen ja sitten sekottaa siemenet sopivassa suhteessa, muuten heikommat lajit yhä vähenevät ja lopuksi häviävät. Samoin on lammasmuunnosten laita. Väitetään, että muutamat vuoristomuunnokset tappavat toiset vuoristomuunnokset nälkään, joten niitä ei voi pitää yhdessä. Seuraus on ollut sama, kun on pidetty yhdessä eri verijuotikas-muunnoksia. Saattaa myöskin epäillä, ovatko jonkun viljelyskasvimme tai kotieläimemme muunnokset niin täsmälleen yhtä voimakkaita ja elintavoiltaan ja elimistönlaadultaan niin samanlaisia, että sekotetun kannan alkuperäiset suhteet (olettaen, että risteytyminen olisi estetty) pysyisivät samanlaisina viiden tai kuuden sukupolvenkaan ajan, jos muunnosten sallittaisiin taistella keskenään, samoinkuin olennot luonnontilassa taistelevat, ja jollei siemeniä tai poikasia vuosittain pysytettäisi sopivassa suhteessa.

      TAISTELU OLEMASSA-OLOSTA ON ANKARIN SAMAN LAJIN YKSILÖIDEN JA MUUNNOSTEN VÄLILLÄ

      Koska saman suvun lajeilla tavallisesti, vaikkei suinkaan poikkeuksetta, on paljon yhtäläisyyttä elintavoissa ja elimistön laadussa sekä aina rakenteessa, on taistelu niiden välillä yleensä ankarampi, jos ne joutuvat kilpailemaan keskenään, kuin eri sukuihin kuuluvien lajien välillä. Me näemme tämän siitä, että erään pääskyslajin hiljattain tapahtunut leviäminen eräihin Yhdysvaltojen osiin on aikaansaanut toisen pääskyslajin vähenemisen. Rosorastaan viimeaikainen lisääntyminen eräissä Skotlannin osissa on aikaansaanut laulurastaan vähenemisen. Kuinka usein kuulemmekaan, että jokin rottalaji on anastanut toisen lajin paikan mitä erilaisimmassa ilmanalassa. Venäjällä on pieni aasialainen russakka kaikkialla karkottanut tieltään suuren sukulaisensa. Australiassa on maahantuotu mehiläinen nopeasti sukupuuttoon hävittämässä pienen pistimettömän kotimaisen mehiläisen. Erään peltosenappi-lajin tiedetään syrjäyttävän kaikki muut lajit; ja niin edelleen. Me voimme hämärästi käsittää, miksi kilpailun täytyy olla ankarin sukulaismuotojen välillä, jotka täyttävät miltei saman sijan luonnon taloudessa. Mutta me emme kenties ainoassakaan tapauksessa voisi tarkalleen sanoa, miksi tämä laji on saanut voiton tuosta toisesta elämän suuressa taistelussa.

      Siitä, mitä edellisessä on huomautettu, voidaan vetää se tärkeä johtopäätös, että mitä läheisin, joskin usein näkymätön suhde vallitsee jokaisen elollisen olennon rakenteen ja muiden elollisten olentojen välillä, joiden kanssa sen on taisteltava ruo'asta tai asuinpaikasta, joiden saaliiksi joutumista sen on vältettävä tai joita se itse pyytää saaliikseen. Tämä käy selvästi ilmi tiikerin hampaista ja kynsistä, samoinkuin tiikerin karvoihin tarrautuvan loiseläimen jaloista ja kynsistä. Voikukan haivenilla varustetussa hedelmässä ja vesikuoriaisen litteissä, ripsillä varustetuissa jaloissa näyttää tämä suhde ensi katsannolla rajottuvan ilman ja veden elementteihin. Mutta haivenella varustetusta hedelmästä johtuva hyöty on epäilemättä mitä läheisimmässä suhteessa maahan, jonka muut kasvit jo ennestään tiheästi peittävät, sillä tällaiset hedelmät voivat levitä kauas ja pudota ennestään valtaamattomaan maahan. Ja vesikuoriaisen jalkojen rakenne, joka niin mainiosti soveltuu sukeltamiseen, auttaa sitä taistelemaan muita vesihyönteisiä vastaan, pyydystämään saalistaan ja välttämään muiden eläinten saaliiksi joutumisen.

      Useiden kasvien siemenissä oleva ravintovarasto ei ensi katsannolla näytä olevan missään suhteessa muihin kasveihin. Mutta tällaisista siemenistä syntyneiden nuorten kasvien, esim. pitkän ruohon sekaan kylvettyjen herneiden ja papujen voimakkaasta kasvusta voi päättää, että siemenravinnon päätarkotuksena on edistää taimien kasvua näiden taistellessa muita kasveja vastaan, jotka rehevinä kasvavat ympärillä.

      Tarkasta jotakin kasvia levenemisalueellaan – miksi ei se kartuta lukuaan kaksin- tai nelinkertaiseksi? Me tiedämme, että se voi varsin hyvin kestää vähän enemmän kuumuutta tai kylmyyttä, kosteutta tai kuivuutta, sillä muualla se kasvaa hiukan kuumemmilla tai kylmemmillä, kosteammilla tai kuivemmilla seuduilla. Tällaisessa tapauksessa on meille selvää, että jos mielikuvituksessamme haluaisimme antaa kasville enemmän lisääntymisvoimaa, niin meidän täytyisi suoda sille jokin etu kilpailijoittensa ja sitä ahdistavien eläinten rinnalla. Kasvin maantieteellisen levenemisalueen rajoilla olisi sille eduksi, jos sen elimistö mukautuisi seudun ilmastoon. Mutta meillä on syytä uskoa, että vain harvoilla kasveilla tai eläimillä on niin laaja levenemisalue, että pelkkä ilmaston ankaruus ne hävittäisi. Vasta saavuttuamme elämän äärimäisille rajamaille, napaseutuihin tai kaikkein autioimpiin erämaihin, lakkaa kilpailu. Huolimatta siitä, että jokin maa saattaa olla äärettömän kylmä tai kuiva, vallitsee siellä kilpailu muutamien lajien tai muutamien samanlajisten yksilöiden välillä lämpöisimmistä tai kosteimmista paikoista.

      Tästä näemme, että kasvin tai eläimen joutuessa uuteen maahan ja uusien kilpailijain keskuuteen, sen elinehdot yleensä oleellisesti muuttuvat, vaikka ilmasto olisikin aivan sama kuin sen entisessä kotiseudussa. Jos haluaisimme sen keskimääräluvun kasvavan uudessa kotiseudussa, täytyisi meidän antaa sen toisintua eri tavalla, kuin mikä oli СКАЧАТЬ