Tavallinen juttu II. Goncharov Ivan Aleksandrovich

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ setä? Se olisi kunnottomuutta, sanoi hän.

      – Siinä missä tosiaan on kunnottomuutta, niin sinä et sitä huomaa, mutta missä on asia hyvin yksinkertainen ja luonnollinen… se on sinun mielestäsi kunnottomuuksia. Mitä siinä olisi kunnotonta? Tarkasta, miten itse rakkaus on kunnoton, veren ja itserakkauden leikkiä… Mutta maksaako sinun kanssasi puhua, uskothan sinä vielä sallimuksen, määräykseen, jota ei voi välttää rakastumisen suhteen sielujen sopusointuun!

      – Suokaa anteeksi: tällä haavaa en usko mitään. Mutta voinko rakastaa ja rakastua noin vain käskystä.

      – Voi kyllä, mutta et vaan sinä. Älä pelkää: en minä anna sinulle niin viisasta tehtävää. Teepäs vaan tämä asia. Mielistele Tafajewnaa, ole hänelle kohtelias, älä anna Surkowille tilaisuutta olla hänen kanssaan kahden kesken… no yksinkertaisesti, saata hänet raivoon. Hämmennä häntä: kun hän sanoo sanan, sano sinä kaksi, hän kun sanoo mielipiteesi sano sinä vastaan. Saata hänet aina pois suunnilta, alenna häntä joka askeleelta…

      – Miksi?

      – Etkö vieläkään ymmärrä! Sentähden ystäväni, että hän tulee alussa hassuksi mustasukkaisuudesta ja harmista, mutta sitten kylmenee. Pian hänelle tämä tapahtuu. Hän on typeryyteen asti mustasukkainen. Silloin hän ei tarvitse kortteeria, rahat jäävät koskematta ja tehtaan asiat menevät omaa menoaan. Ymmärrätkö nyt? Tämä on jo viides kerta, kun teen hänelle tämmöisen kepposen: muinoin, kun olin naimaton ja nuorempi, tein itse niitä, tahi lähetin jonkun ystävistäni.

      – Mutta enhän minä ole tuttava hänen kanssaan.

      – Senpätähden minä vienkin sinut hänet luokseen keskiviikkona.

      Keskiviikkoina kokoontuvat hänen luokseen muutamat vanhat tuttavat.

      – Mutta jos hän vastaa Surkowin rakkauteen, niin Teidän täytyy myöntää, että minun mieltymysosoitukseni ja kohteliaisuuteni saattavat ei ainoastaan hänet vimmaan…

      – Oh, ole tuossa! Kunnon nainen, eroittaa hupsun, jättää huvittelemisen sen kanssa, erittäinkin vieraiden miesten läsnäollessa. Itserakkaus ei näet sitä salli, kun lähellä on toinen, viisaampi ja järkevämpi: häntä alkaa hävettää ja hän jättää sen oman onnensa nojaan. Sentähden olen juuri sinut valinnut.

      Aleksander kumarsi.

      – Surkow ei ole vaarallinen, jatkoi setä, mutta Tafajewna ottaa hyvin harvoja vastaan, noin pienessä salongissa voi hän tulla niin kuuluisaksi, että on salonki leijona ja nerokas. Naisiin vaikuttaa paljon ulkonaisuus. Hän on mestari tekemään mieliksi, sentähden häntä juuri kärsitään. Tafajewna saattaa teeskennellä hänen edessään, silloin hän… Viisaatkin naiset rakastavat, kun niille tehdään tyhmyyksiä, etenkin kalliita. Suuremmaksi osaksi eivät he silloin rakasta sitä, joka niitä tekee, vaan toista… Monet eivät tahdo sitä käsittää, Surkowkin on niiden luvussa – senpä vuoksi saata sinä hänet ymmärtämään.

      – Surkow oleskelee siellä muinakin päivinä eikä ainoastaan keskiviikkoina: Keskiviikkoina voin minä hämmentää häntä, mutta kuinkas on laita muina päivinä?

      – Aina sinua täytyy neuvoa. Valehtele hänelle, ole olevinas rakastunut – toisella kerralla ei hän kutsu sinua enää keskiviikkona, vaan torstaina tahi perjantaina; lisää silloin kahdenkertaisesi kohteliaisuuttasi, minä saatan hänet sitten liikutukseen, viittaan, että sinä olet muka tosiaan – sitä laatua… Tafajewna näytti olevan… niin paljon kuin minä voin huomata… hyvin tunteellinen… hän on varmaan heikkohermoinen… luulen, että hänelläkään ei ole mitään sopusointua… sydämmen vuodatuksia vastaan.

      – Miten semmoista saattaa tehdä, sanoi Aleksander ajatuksissaan? Jos minä voisin rakastua – niin voisi olla kaikki mahdollista, mutta enhän minä voi… eikä ilman sitä tule menestystäkään olemaan.

      – Päinvastoin, nythän sitä tuleekin olemaan. Jos sinä rakastuisit, et voisikaan teeskennellä, hän huomaisi sen paikalla ja alkaisi leikitellä teidän molempien kanssa. Mutta nyt… saata sinä vaan Surkow raivoon: minä tunnen hänet kuin viisi sormeani. Kun hän huomaa, ettei hänen luonnistu, niin hän ei tuhlaakaan rahaa turhan vuoksi, sitä minä juuri tarvitsenkin… Kuule Aleksander, se olisi minulle hyvin tärkeätä: jos sinä sen teet – muistatko niitä kahta vaasua, jotka sinua miellyttivät siellä tehtaalla? Ne ovat sinun: osta vaan itse alus.

      – Mutta, setä, luuletteko tosiaan että minä…

      – Minkätähden sinä rupeaisit ilmaiseksi puhumaan, aikaasi kuluttamaan? Sepä olisi kaunista. Et huoli mitään: Vaasut ovat sangen kauniit. Meidän vuosisadalla ei tehdä mitään ilmaiseksi. Jos minä sinulle tekisin jotain, tarjoa minulle lahjaa: minä otan kyllä vastaan.

      – Kummallinen tehtävä! sanoi Aleksander epäillen.

      – Toivon, ettet kieltäy sitä täyttämästä. Minä olen sinulle valmis tekemään, mitä suinkin voin: kun tulet rahan puutteesen – käänny vaan puoleeni… Siis keskiviikkona! tämä histooria kestää kuukauden tahi korkeintaan kaksi. Minä sanon sitten sinulle, kun ei enää ole tarvis, silloin saat jättää sikseen.

      – Olkaa niin hyvä, setä, minä olen valmis; mutta tuntuu vaan kummalliselta… Onnistumista en mene takaamaan… jos minä voisin rakastua, silloin kyllä… mutta ei…

      – Sepä on juuri hyvä, ettet voi, sillä vastaisessa tapauksessa tärvelisit koko asian. Minä takaan itse onnistumisen. Hyvästi!

      Hän läksi pois, mutta Aleksander istui vielä kauvan aikaa kaminin vieressä kalliin tuhan edessä.

      Kun Piotr Ivanitsh palasi kotiinsa, kysyi hänen vaimonsa: kuinka Aleksanderin ja hänen novellinsa laita on, vieläkö hän aikoo kirjoittaa?

      – Ei, minä paransin hänet ainaiseksi.

      Adujew kertoi hänelle kirjeen sisällön, jonka hän oli novellin mukana saanut, sekä myöskin, miten he sen polttivat.

      – Sinä olet armoton, Piotr Ivanitsh! sanoi Lisaveta Aleksandrowna, tahi et taida mitään tehdä kunnollista, jos mihin ryhdyt.

      – Sinä teit hyvin, kun neuvoit häntä paperia tuhrimaan! Onko hänellä lahjoja?

      – Ei.

      Piotr Ivanitsh, katsoi kummastuksella häneen.

      – Miksi sinä sitten neuvoit?

      – Etkö sinä vieläkään ole käsittänyt, etkö ole arvannut?

      – Piotr Ivanitsh oli ääneti ja muisteli vastoin tahtoansa kohtausta, joka oli ollut Aleksanderin kanssa.

      – Mitä tässä on käsitettävää? Tämähän on hyvin selvää! sanoi hän katsoen vaimoansa silmät suurina.

      – Mikä on selvää, sano?

      – Mikä… mikä… sinä tahdoit antaa hänelle läksyn… mutta toisella lailla, hennommalla tavalla, armaalla tavallasi…

      – Et ymmärtänytkään, mutta olet kuitenkin olevinasi teräväpäinen mies. Minkä tähden hän oli koko tämän ajan iloinen, terve, melkein onnellinen? Sentähden, että hän toivoi. Minä pidin yllä tuota toivoa: no, oletko nyt selvillä.

      – Sinä СКАЧАТЬ