Kaksi kaupunkia. Dickens Charles

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ He kutsuivat ajurin, ja isä ja tytär ajoivat pois.

      Herra Stryver oli jättänyt heidät käytävään tuppautuakseen pukuhuoneeseen. Eräs toinen henkilö, joka ei liittynyt ryhmään, eikä vaihtanut sanaakaan muitten kanssa, vaan nojautui seinään pimeimmällä kohdalla, oli hiljaa seurannut toisia ulos, katsellen poisajavia kunnes olivat näkymättömissä.

      Hän meni nyt herra Lorryn ja herra Darnayn luo kadulle.

      "Vai niin, herra Lorry, liikemiesten soveltuu nyt puhua herra Darnayn kanssa?"

      Ei kukaan ollut osottanut kiitollisuutta herra Cartonille hänen osanotostaan päivän tapahtumiin; ei kukaan ollut siitä tiennyt. Hän oli riisunut kaapunsa, mutta se ei parantanut hänen ulkomuotoaan.

      "Teillä olisi aika hauska, herra Darnay, jos tietäisitte mikä taistelu tapahtuu liikemiehen sielussa, sen horjuessa ystävyyden ja liikeharrastuksen välillä."

      Herra Lorry punastui ja sanoi kiihkeästi: "Te olette jo sanonut tämän ennen, sir. Me liikemiehet, jotka olemme jonkun toiminimen palveluksessa, emme ole omia herrojamme. Meidän tulee ajatella enemmän toiminimeä kuin itseämme."

      "Tiedän, tiedän", sanoi herra Carton huolimattomasti. "Älkää loukkaantuko, herra Lorry. Te ette ole muita huonompi, sitä en luule, ehkäpä vielä parempikin."

      "Sitä paitsi", jatkoi Lorry, välittämättä hänen puheistaan, "en todellakaan käsitä, mitä teillä on tämän kanssa tekemistä. Saatte suoda anteeksi, että minä, joka olen teitä vanhempi, näin puhun, mutta en todellakaan käsitä, että tämä olisi teidän asianne."

      "Asia, siunatkoon, minulla ei ole asioita", sanoi herra Carton.

      "Vahinko, ettei teillä ole, sir."

      "Niin minustakin."

      "Jos teillä niitä olisi", jatkoi herra Lorry, "ehkäpä tekin hoitaisitte niitä."

      "Ei, Jumala paratkoon, – sitä en tekisi", sanoi herra Carton.

      "Niin, sir", huudahti herra Lorry, aivan kiihoittuneena hänen välinpitämättömyydestään, "asiat ovat hyvät olemassa ja niitä tulee arvossa pitää. Joskin asiat velvoittavat vaikenemaan ja itseään hillitsemään ja aikaansaavat vaikeuksia, niin herra Darnay ylevänä gentlemannina antaa sen anteeksi. Hyvää yötä, herra Darnay, Jumala siunatkoon teitä, sir! Toivon että tänään olette pelastunut kuolemasta viettääksenne hyötyisää ja onnellista elämää. – Kantotuoli hoi!"

      Ehkäpä hieman suuttuneena itseensäkin eikä vain asianajajaan kapusi herra Lorry kantotuoliin ja kannatutti itseään Tellsoniin. Carton, joka löyhkäsi portviinille, eikä tuntunut oikein selvältä, naurahti ja sanoi, kääntyen Darnayn puoleen:

      "Omituinen sattumus, joka vie meidät kaksi yhteen. Teistä mahtaa tuntua omituiselta seistä tänä iltana yksin näillä katukivillä oman kuvanne kanssa."

      "Minusta tuntuu kuin tuskin vielä kuuluisin tähän maailmaan", vastasi

      Charles Darnay.

      "Se ei minua kummastuta. Vähän aikaa sitten olitte aika kyytiä menossa toiseen maailmaan. Puhutte niin raukeasti."

      "Alanpa uskoa, että olen raukea."

      "Miksi, piru vie, ette sitten mene päivällistä syömään. Söin itse päivällistä noitten pölkkypäitten neuvotellessa mihin maailmaan teidän tulisi kuulua – tähänkö vai toiseen. Antakaas, niin vien teidät lähimpään ravintolaan, jossa saatte kunnon ruokaa."

      Pujottaen kätensä hänen käsivarteensa, kuljetti hän Darnayta pitkin Ludgate-hilliä Fleet-kadulle ja sitten katettua käytävää pitkin erääseen ravintolaan. Täällä heidät osotettiin pieneen huoneeseen, jossa Charles Darnay pian pääsi entisiin voimiinsa hyvän, yksinkertaisen aterian ja kelpo viinin ääressä; Carton istui saman pöydän ääressä, vastapäätä häntä, aika julkeana, ja portviinipullo edessään.

      "Joko tunnette taas kuuluvanne tähän maalliseen järjestelmään, herra

      Darnay?"

      "Tunnen kyllä, olen kauhean sekapäinen, aivan ymmällä, mitä aikaan ja paikkaan tulee; mutta olen kumminkin niin voimissani että sen tunnen."

      "Se mahtaa olla ääretön nautinto!"

      Hän sanoi tämän katkerasti ja täytti jälleen lasinsa, joka oli aikamoinen.

      "Minun hartahin toivoni taas on unohtaa että siihen kuulun. Sillä ei ole minulle muuta antaa kuin tätä viiniä eikä minulla mitään sille. Siis siinä suhteessa emme ole yhtäläisiä. Rupean todellakin luulemaan, että me kaksi emme missään suhteessa ole yhtäläisiä."

      Huumaantuneena kaikista päivän mielenliikutuksista oli Darnaysta tämä seurustelu säädyttömän kaksoisensa kanssa kuin unennäköä. Hän ei tiennyt mitä vastata, viimein oli hän aivan ääneti.

      "Nyt kun päivällisenne on päättynyt", sanoi Carton äkkiä, "miksi ette juo kenenkään terveydeksi; miksi ette ehdota kenenkään maljaa?"

      "Kenenkä terveydeksi? Kenenkä maljaa?"

      "Kuinka, eikö se ole kielenne kärjellä. Sen täytyy olla, sen tulee olla, voin vannoa sen olevan siinä."

      "Siis, neiti Manetten!"

      "Niin, neiti Manetten!"

      Katsellen seurakumppaniaan vasten silmiä tätä maljaa juodessaan, singahutti Carton lasinsa olkansa yli seinään, jossa se särkyi pirstaleiksi, soitti kelloa ja pyysi toisen.

      "Kyllä kelpasi auttaa niin kaunista, nuorta ladyä vaunuihin pimeässä,

      Darnay!" sanoi hän uudestaan täyttäessään maljansa.

      Hienoinen rypistys kulmissa ja lakooninen, "niin", oli ainoana vastauksena.

      "Mikä kaunis, nuori lady teitä sääli ja itki! Miltäs tuntuu. Kannattaako olla hengenvaarassa joutuakseen sellaisen osanoton alaiseksi, herra Darnay?"

      Ei nytkään Darnay vastannut.

      "Hän ilostui suunnattomasti saadessaan teiltä terveiset, jotka hänelle vein. Hän ei tosin näyttänyt ihastustaan, mutta minä arvelen, että hän oli ihastunut."

      Tämä viittaus muistutti herra Darnayta, että tämä ikävä kumppani oli häntä vapaasta tahdostaan auttanut päivän vaikeuksissa. Hän käänsi keskustelun tähän ja kiitti häntä.

      "En välitä kiitoksista, enkä niitä ansaitse", kuului penseä vastaus. "Ensiksikään ei ollut muuta tekemistä ja toiseksi, en tiedä, miksi sen tein. Herra Darnay, antakaas kun teen teille kysymyksen."

      "Mielelläni, se on vähänen palkinto hyvistä töistänne."

      "Luuletteko minun erityisesti pitävän teistä!"

      "Todellakin, herra Carton", vastasi toinen hämillään, "sitä kysymystä en ole tehnyt itsellenikään."

      "Tehkää siis se kysymys itsellenne nyt."

      "Te olette menetellyt kuin pitäisitte minusta, mutta en luule teidän sitä tekevän."

      "Minä СКАЧАТЬ