Syteen taikka saveen. Alkio Santeri

Чтение книги онлайн.

      PERÄKORPI. Tuota, älä nyt huoli niistä veloista…

      KYLÄ-MAIJA. Niin, kyllähän minä sen tiedän, ettei te kärsi ämmäin juoruja, te kun olette niin kovin siivo ja rehti. Mutta sanon minä sen vaikka kenelle, että velkainen talo se on Rantalaurila ja komeita vaan ollaan, tyttäretkin niin ylöllisesti, etteivät enää nenäänsä niistä ollenkaan paljain käsin, ei toki! Nenäliinat ja nästyykit pitää olla niin tryykätyt ja stärkätyt jotta…

      PERÄKORPI. Tuota noin, niistäköön nyt nenänsä kuinka itse parhaaksi näkevät, mutta mulla oli aikomus sulle puhua…

      KYLÄ-MAIJA. Noo, noo niin, puhukaa vain, ei suinkaan teillä olekaan paljon ketään, jolle puhuisi sydämensä kipuja, kun Miinakin on niin nuori ja emännän Jumala korjasi pois. Ja vaikka mä sen itse sanon, niin kyllä mulle sopii puhua ja uskoa asiansa, ne ovat mulla niin kuin haudassa, niin jus-tiin kun haudassa! Vaikka minua juoruämmäksi sanotaan, niin kyllä yksi on joka tietää!

      PERÄKORPI (Itsekseen tuskaisena.) Perhana kun saisi suunvuoroa, että pääsis alkuun.

      KYLÄ-MAIJA. Mulla on paljon sydänystäviä parempain ihmisten joukossa, oikein pitäjään komeimpia emäntiä ja on isäntiäkin, vaikka mä sen itse sanon. Köyhä minä olen ja kulkevainen, mutta on mulla, Jumalan kiitos, oma mökki päälläni enkä ole ikänä saanut penniäkään vaivaishoidosta. Ja jos minä kaikki sanon, kun kerran näin sattuu puheeksi tulemaan, niin olisin minä sen jälkeen, kun Mikkivainajasta leskeksi jäin, saanut montakin miestä, mutta Maija ei huoli kaikista vedentuomista. Kissa! Minä elän kunniallisena leskenä niin kun pyhä Paavali. Minä sanoin tässä tuonaan yhdellekin…

      PERÄKORPI (Huutaen.) Ja minä sanon sinulle, jos kuulla maltat, että minäkin olen nyt aikonut ottaa akan.

      KYLÄ-MAIJA (Innokkaasti:) Tekö? Oikeinko itsellenne? No mikä on sen onnellisen valitun nimi, joka saa (viittaa kädellään ympäri huonetta) nämät kaikki ja päässee tähän emännäksi lyllyttelemään? Voi juutas, vai jo te nyt viimeinkin… No kylläpä sille ihmiselle, joka pääsee kaiken tämän tavaran ja komeuden päälle, kylläpä sille, mä sanon, Jumalan siunaus vuotaa kuin viina leilistä, ha ha haa. Kuka se on, rakas lautamies?

      PERÄKORPI (Myhäillen.) Enhän minä ole lautamies.

      KYLÄ-MAIJA. Noo, mitä sillä on väliä! Parempikin te olette kuin moni lautamies, paljonkin parempi kun esimerkiksi tuo Järvensivun lautamies, jolla on niin kauhea velka selässänsä. Kuinkahan ei teitä olekin pantu lautamieheksi? Eivät ne ole, raukat, ymmärtäneet (Käsiä yhteen lyöden.) Mutta taikkama! Teidän emäntä vainajan isä oli lautamies? Meikeinhän se on sama jos te olisitte: (Vakuuttavasti.) Minä sanon teitä lautamieheksi, vihastukaa jos tahdotte! Lautamies teistä kuitenkin tulee kun te olette niin viisas, ja rikas, ja pulska (Yhä enempi mielistellen:) Mutta mikä on sen kullannuppeloisen nimi, sen autuaan lapsen, joka pääsee näiden tavarain haltiaksi?

      PERÄKORPI. Minä meinasin sulle puhua…

      KYLÄ-MAIJA (Käsiä yhteen lyöden.) Mulle puhua!? Ettäkö minua? Eihän te leikkiä laske? Ei saa pilata köyhää! Meinaatteko oikein todella?

      PERÄKORPI. Eei, minä vaan ajattelin että sinä olisit sopiva —

      KYLÄ-MAIJA. Voi taivas! Oikeinko todella?

      PERÄKORPI. Niin tuota, älä nyt huuda, minä arvelin vaan että sinä olisit tottunut —

      KYLÄ-MAIJA. No niin! Kyllä minä sen sanon, vaikkapa kohta omalla, syntisellä suullani, että jos minä tulen teille emännäksi, niin heiluman täällä pitää joka paikka. Kamarin lattiankin minä pesen ja sen pitää kumaata niin kuin pukaali kun me molemmat yhdessä veisaamme sitä virttä, kuinka se nyt olikaan?.. Maa … maa…

      PERÄKORPI (Syrjään.) Nyt se vietävä luulee, että minä aijon emännäkseni häntä itseänsä! Mitähän lempoa tästä vielä tulee?

      KYLÄ-MAIJA. Niin niin, näinpä se olikin (veisaten) Maa-aha-ha su-huur jaa-ha-ha-havaraa, jaa ka-haik se-hen ta-havaraa… ["Maa suur' ja avara ja kaikk' sen tavara."] Niin se oli. Eikös mulla ole vielä korea äänikin kun mä taidan niin kauniisti lurajuttaa? Eivät ne tämän aikaiset enää moni niin osaa, huutavat vaan ja mylvivät niin kun härät. Mutta voi paikkaa jos meistä tulis vielä pari! Kukas sitä olisi uskonut vielä äsken, kun minä tulin pitkin kylänraittia kantaen selässäni tuollaista rumaa reppua! Mutta niin muuttuu maailma. Kuka, kuka olisi äsken uskonut että Maijasta tulee yht'äkkiä morsian ja että täällä ruvetaan kullaksumaan, ihan niin kun pyykkiä vain, hi hi hii!..