Suomalaisen taiteen historia pääpiirteissään. Aspelin-Haapkylä Eliel

Чтение книги онлайн.

      Enin osa Suomessa tavattuja polykroomisia kuvateoksia on ulkomaalta, etupäässä Pohjois-Saksasta tuotu. Sen todistaa kuvien taideluonne, jota paitse tiedetään pohjoissaksalaisissa kaupungeissa ja eritoten Lyypekissä10 vilkkaan tuotteliaisuuden vallinneen tällä alalla. Samaan suuntaan viittaa pari historiallistakin tietoa. v. 1454 määräsi lyypekkiläinen Henrik Hovemann testamentissaan yhden Johannes von Hagenin tekemän alttarikaapin lahjaksi Naantalin luostarille ja toisen, jonka perillisten tuli tilata, Turun tuomiokirkolle. V. 1511 oli jälleen Naantaalin luostariin alttarikaappi tilattu Michel mestarilta Danzigista, mutta kun hän tuntemattomasta syystä oli myynyt tilatun teoksen muualle, tarjoutui eräs toinen mestari nimeltä Olof Biscop tekemään saman taulun halvemmasta hinnasta. Alankomailta on niinikään pari siipialttaria kotoisin. Edelleen on joku osa kuvateoksia Ruotsistakin tuotu. Sen todistaa muun muassa tieto, että ne rahat, jotka Äyräpään kirkkoherra Henrik Makerland oli pitäjään kirkolle lahjoittanut p. Johanneksen veistokuvan ostamiseksi, lähetettiin eräälle porvarille Tukholmaan. Kumminkin on mainitseminen, ettei puuleikkaus tiettävästi ollut itsenäisesti varttunut Ruotsissakaan, vaan tuotettiin sinnekin kuvia Saksasta. Vihdoin on jommoinenkin osa puukuvia kotimaassa tehtyjä. Tähän ryhmään luemme ensiksikin ne kuvat, joihin on käytetty kotimaista puuainetta, ja joiden törkeätekoisuus ilmaisee kätevän, mutta tämmöiseen tehtävään harjaantumattoman maanmiehen käsialaa. Toiseksi voidaan olettaa, että täällä työskenteli ulkomaaltakin tulleita mestareita, joiden teoksia tietysti ei voi eroittaa sisääntuoduista. Semmoinen nimestä päättäen ehkä Saksasta tullut oli kai piispa Hemmingin aikana mainittu Conrad pictor Turussa. Hän oli näet luultavasti myöskin puunleikkaaja, sillä useimmin sama mies sekä leikkasi että maalasi kuvia, ja mainesana "pictor" (maalaaja) käytettiin monesti yksistään semmoisesta taiteenharjoittajasta. Vähemmän syytä lienee arvata häntä al-secco maalaajaksi, koska 1300-luvulla kirkkojen maalaus oli verraten harvinainen.

      Niinkuin jo mainittiin ovat puuleikkauksissakin käsitellyt aiheet nuo koko kristikunnan kuvaamataiteille yhteiset. Samoin kuin ennen puheena olleissa maalauksissa ilmaantuu näissäkin ainoana Suomelle omituisena aiheena maan suojeluspyhä, Henrik piispa. Pyhimys esitettiin säännöllisesti puuhunkin leikatessa seisovana täydessä piispan asussa ja Lalli jalkojensa alla. Koska nämä pystykuvat, joita löytyy sekä yksityisinä että muitten kanssa alttarikaappeihin asetettuina, eivät tekotapansa puolesta ylimalkaan eroa toisista, niin on luultavaa, että niitäkin erityisestä tilauksesta tehtiin Saksassa. Mitään siipialttaria, jossa hänen tarinansa erityiskohtauksia olisi esitettynä, ei tiettävästi ole olemassa. Paitse Henrik piispaa löytyy suuri paljous erinäisiä pyhiä henkilöitä kuvattuna, mutta helposti näkee kumminkin, että suomalaiset erittäin rakastivat muutamia yksityisiä, joidenka kuvat sen tähden ovat varsin tavalliset. Puhumatta joka kirkossa tavattavista ristiinnaulitun ja Neitsyt Maarian kuvista olivat muita yleisempiä: p. Anna, esitettynä pyhä Neitsyt Jesuslapsen kanssa sylissä, pohjoismaiset kuninkaalliset pyhimykset p. Eerik ja p. Olavi sekä edelleen naispuoliset pyhät Katarina, Barbara ja Birgitta ja miehenpuoliset Sebastian, Tapani ja Yrjänä. Mitä taasen siipialttareissa nähtäviin ryhmäesityksiin tulee, niin ei niiden valinnassa huomaa suurempaa omituisuutta. Kuitenkin näyttävät Suomessa Neitsyt Maariaa ja Jesuksen lapsuutta tarkoittavat kuvaelmat olleen paljon tavallisempia kuin kärsimyshistorian kohtaukset. Tämäkin seikka todistaa Suomen kirkkojen kuvateosten enimmiten tulleen Saksasta, sillä juuri sama suunta aihevalintaan nähden vallitsi esim. Lyypekin koulun alalla.

      Yksityisistä teoksista puhuaksemme ansaitsee mainita, että meillä on säilynyt kolme puukuvateosta, jotka ovat myöhäisromanilaisia tahi välitystyylin ajoilta, nimittäin pienenläntä istuvan Neitsyt Maarian kuva Korpoon kirkossa (nyt Hist. museossa) ja kaksi alttarikaappia, toinen Kumlingen ja toinen Urjalan kirkossa. Pyhän Neitsyen valtaistuin on romanilaista muotoa ja sen sivulle on maalattu välitystyylin mukainen rakennusaiheinen koristus. Kädet ja lapsi ovat hävinneet, ja muutoinkin on kuva pahoin pidelty, mutta jäykkä asento, ruumiin laiha, litteä muotoilu ja jäseniin kiintyneen puvun maneerinomainen poimuttelu antavat hyvän näytteen veistotaiteen tyylistä 1200-luvulla ennenkuin gootilaisuus oli siihen koskenut. Kumlingen alttarikaapista ovat vaan ovet säilyneet, kummallakin 6 kuvansijaa kahdessa kerroksessa. Vaikka kuvat apilankaarisen kehyksensä kautta ovatkin toisistaan eroitettuja, yhtyvät ne kuitenkin merkitykseltään ryhmiksi ja muodostavat seuraavat Jesuksen syntymisen ja lapsuuden historian kohtaukset: Maarian ilmestyksen, Maarian käynnin Elisabetin luona, enkelin ilmoituksen paimenille, tietäjien kumarruksen ja lapsen tuomisen templiin. Hävinneessä kaapissa oli luultavasti Madonnan istuva kuva taikka p. Anna, niinkuin Urjalassa. Tämä jälkimäinen teos, p. Annan kaappi, on näet ovikuvien puolesta samanaiheinen kuin edellinen, vaikka muutamia yksityiskuvia on kadonnut. Kehykset ovat niin ikään 1200-luvulta. Näiden siipialttarein veistokuvat ovat samantyylisiä kuin Korpoon Madonna. Arvattavasti ovat nämä teokset Saksasta tuotuja, vaikka siellä kotimaassa ei enään näy tavatun ainoatakaan näin vanhaa näytettä siipialttarein alkuajalta.11

      Seuraavalta vuosisadalta, varsinaiselta gootilaiselta ajalta, on jo enemmän teoksia, ja niissä näkee veistotaiteen, vapautuneena entisestä jäykkyydestään, kehittyvän melkoiseen muodonsomuuteen, mutta samalla myöskin hentotuntoisuuteen, joka näissä toisen tahi kolmannen luokan taideluomissa ilmaantuu hyvinkin sovinnaisena (esim. Lemlannin alttarikaapissa: keskellä Pietà ryhmä Johanneksen ja Maaria Magdaleenan välillä, sivuilla neljä pyhimystä). Sittemmin 1300-luvun loppupuolelta lukien rupeaa esiintymään realistinen virtaus, joka 1400-luvulla kiihtymistään kiihtyy, vihdoin kääntyäkseen gootilaisia muotoja hävittävään naturalismiin. Useimmat puukuvat ovat juuri tältä viimeiseltä vuosisadalta ja 1500-luvun alulta. Somimpain teosten joukosta mainittakoon vaan p. Margareeta neitsyen pystykuva Wehmaan kirkossa, joka ehkä voisi olla saman mestarin käsialaa kuin muuan neitseellisen pyhimyksen hiekkakivestä veistetty kuva Lyypekin Katarinan kirkon kokoelmassa.12 Tämä arvelu saanee jonkunmoisen todistuksen siitä, että samassa kirkossa on hiekkakivinen (Madonnan?) torso, jonka kaunis puvunsuoritus viittaa samaan suuntaan. Molemmat teokset ovat 1400-luvun alkupuolelta. Saman vuosisadan keskivaiheilta on Naantaalin kirkossa lyypekkiläinen alttarikaappi, jonka keskiryhmänä on Neitsyt Maarian kruunaus ja joka mahdollisesti on tuo ennen mainittu Hovemannin lahja luostarille. Houtskärin kirkon Neitsyt Maarian kaappi on ainoa, jonka syntyaika ja tilaaja on kirjoituksella ilmoitettu. Ulkopuolella ovea on näet vuosiluku 1508. Ovimaalauksena nähdään p. Henrikin ynnä muiden pyhimysten ohella eräs maallinen kohtaus, jossa kuvataan miten iso – arvatenkin alttarikaapin sisältävä – laatikko laivasta lasketaan veneesen läheiseen rantaan kuljetettavaksi. Laivan purjeessa on kirjoitus "Olof Anderson vn Korpe soken" (Olavi Antinpoika Korpoon pitäjästä). Gootilaisen läpikoruston sijasta on kaapin yläreunassa naturalistinen kasviköynnös, ja suuressa Maarian pystykuvassa ilmaikse erinomaisen teknillisen taituriuden ohella barokkomainen luonnottomuus vaatteiden pöyhistyneissä laskoksissa ja liehakoitseva teeskentely tunteenilmauksessa. Se on siis oivallinen näyte tämän taidehaaran loppujaksosta. Samaa käsialaa näyttää eräs suuri p. Katarinan kuva Korpoon kirkossa olevan.