Rikas eno: Laulunsekainen huvinäytelmä kahdessa näytöksessä. Blanche Fisher Wright

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ Kummellund. Se roisto!

       Tuomas. Silloin sanoin minä, ett'ei hänen tarvitse kutsua minun herraani käeksi, olkoon hän millainen tahansa.

       Kummellund. Onko nyt kummia kuultu?

       Tuomas. Ja minä sanoin, että minun isäntäni on yhtä hyvä kuin hänenkin. Minun isäntäni on samalla majuri ja ritari, ja hänellä on kunniamerkkiä ja nauhoja, sanoin minä.

       Kummellund. Se oli hyvin sanottu, poikani; – No mitä hän siihen vastasi?

       Tuomas. Eikö ole liikaa, sanoi hän, että tuonlaiselle sillinkuristajalle annetaan kunniamerkkejä ja nauhoja, sanoi hän.

       Kummellund (ottaa Tuomasta kauluksesta). Kyllä minä sinut kuristan! – No, mitä sanoit sinä siihen?

       Tuomas. Enhän minä siihen mitään sanonut, mutta hän hyökkäsi kuin tiikeri kimppuuni ja repi silmät päästäni, jotta näytän sellaiselta että saan ihan hävetä silmät päästäni. Minä olen niin harmissani … sanon itseni irti paikastani … minulla on liian pieni palkka, sanon minä.

       Kummellund. Minä sanon että sinulla on parempi palkka kuin olet toivonutkaan.

       Tuomas. Ei ole sanottu, että minun pitää saada selkääni samaan 50 riksiin vuodessa.

       Kummellund. No, kiiruhda nyt siistimään itseäsi vaan – vieraani ovat pian täällä – äläkä unhoita, että sinun tulee palvella ruokapöydässä, ja muista että asetat hyvän viinin minun ja hienoimpien vieraitteni eteen ja sitä huonompaa niille toisille. Ja katso, ettei minun konttoristini syö kaikkia mitä pöydällä on. He syövät kun haikalat; sinä laitat niin, että he saavat ruoka-astiat vasta sitte, kun ne ovat melkein tyhjät. Minä en tunne mitään ikävämpiä kuin kaupanhoitajat, joilla on suuret vatsat ja ovat lihavia ja paisuvat kuin maapapit.

       Tuomas Niin mutta he syövät minut sensijaan.

       Kummellund. Hyvää ruokahalua vaan! Luuletko, että sinua muuten olisi pehmeäksi naputettu? No, mitä siinä vielä seisot ja töllistelet! Lähde tiehesi nyt! Jos lankoni, se merimies, tulee, niin käsket hänen mennä hiiteen, samaten kuin kirjuri Vesterkvistinkin, ymmärrätkö? Mutta ole sentään heitä kohtaan niin kohtelias kuin suinkin voit. No, nyt mentiin. (Ajaa Tuomaan ulos).

      NELJÄS KOHTAUS

      EDELLISET paitsi TUOMAS.

       Kummellund. Niinkuin jo sanoin, hyvä neiti, täytyy rakkaustarinoiden lukemisen loppua. Lasken sen omalletunnollenne, neitiseni!

       Rosennase. Minä olen aivan samaa mielipidettä herra majurin kanssa. Tyttöjen ei pidä milloinkaan ajatella avioliittoa, ennenkuin ovat ehtineet kypsyneeseen ikään.

       Kummellund. Neidillä on oikein. Ja minä luulen myös, ettei neiti itsekään ole vielä tuollaisia hullutellut, vaikka onkin jo ehtinyt samaan ikään kuin meidän painovapautemme.

       Rosennase. Herra majuri, minä pyydän…

       Kummellund. (itsekseen). Ai, piru kuitenkin! (Ääneensä). No no, neitiseni, ei ole mitään vaaraa – kun kantaa ikänsä niin kunniakkaasti kuin neitikin, niin…

       Rosennase. Pyydän anteeksi herra majuri, mutta olkaa hyvä ja säästäkää minua pilapuheiltanne!

       Kummellund. Meillä on kaunis ilma tänään – oikein hauskaa vieraitteni tähden. Olen avannut ovet suureen saliin, missä vieraat otetaan vastaan – toivon, että neiti, niinkun ennenkin, on emännän sijaisena! (Menee sivuovesta).

      VIIDES KOHTAUS

       Rosennase (yksin). Emännän sijaisena – niin, sitä minun aina tulee olla. Mutta mitä minulla on siitä? Kymmenen vuotta olen ollut tyttärensä kotiopettajattarena ja ollut aivankuin äiti hänelle – mutta mitä hyötyä minulle on siitä? – Majuri on kylmä kuin jää – ei koskaan ole hän ymmärtänyt sydämeni liekkiä. Jos edes setäni, tuo vanha komissario, tahtoisi sulkea silmänsä – silloin minä varmaan tulisin rikkaaksi saadessani periä hänet ja silloin voin valita miehen oman mieleni mukaan. – Koko elämäni on kuin romaani, joka pitäisi tulla painetuksi. Voi, miten kotiopettajattarena olo on surkuteltavaa!

Laulu n: o 1

      Keväisnä lempi mun rinnassa ain'

      Vuos' vuodelta kasvaa ja paisuu vain,

      Mut missä mulla se miekkonen ois,

      Mi haavani lääkitä vois?

      Opettajattarena sitä saa

      Vain ranskankielt' yhä jankuttaa.

      Tietäkää,

      On mulla pää,

      Mi paljon muutakin sisältää!

      Olen suuri taituri maalarityös',

      Pianiinoa pelata osaan myös!

      Mut mistä, mistä sen miehen sais,

      Mi haavan parantais?

      Opettajattarena j. n. e.

      (Menee toisesta sivuovesta).

      KUUDES KOHTAUS

      TILDA. VESTERKVIST (heti jälestä).

       Tilda (peräovesta). Jumalani, mikä harmi! Jos isä tulee. Voi minua onnetonta! (heittäytyy tuolille).

       Vesterkvist (taistellen Tuomaan kanssa avatussa ovessa ja saa vihdoin sysätyksi Tuomaan syrjään). Mitä tämä tahtoo sanoa, miksi minua estetään tulemasta sisään?

       Tilda. Kaikki on kadotettu. Isä on käskenyt, että sinua ei pidä laskea sisään, ja jos hän nyt tulee, olemme me molemmat hukassa.

       Vesterkvist. Tulkoon vaan! Minä tahdon näyttää hänelle, että ei ole niinkään helppoa ajaa ulos tulevaa tuomaria!

       Tilda (nousee). Hyvä Alfred, älä viivy kauvemmin! Me saamme vieraita; isä antaa suuret illalliset tänä iltana.

       Vesterkvist. Sitä parempi! Ruokaa juuri tarvitsenkin, sillä en ole syönyt niin muruistakaan päivälliseksi.

       Tilda. Mutta oletko menettänyt järkesi? Sinähän et ole käsketty – sinut ajetaan ulos ja seuraa toinen toistaan suurempi harmi. Tahdotko vielä tuottaa minulle enemmän ikävyyksiä? Enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt sinun tähtesi?

       Vesterkvist. En tahdo Tildaseni, että sinun pitää kärsiä; mutta minä en tahdo mennä tieheni – en voi mennä – olen väsynyt – olen juossut koko aamupäivän ikäänkuin hätyytetty peura. Minä en välitä sinun isäsi vihasta – en välitä koko porvariston vihasta – en ratsu- enkä jalkaväen! (Heittäytyy tuolille).

       Tilda. Hiljaa, isä tulee! (tarttuu Alfredin käteen) Ellet tahdo nähdä minun kuolevan suruun, niin kiiruhda pois! Taivaan nimessä, Alfred, älä viivy enää! (Rientää pois).

      SEITSEMÄS KOHTAUS

       Vesterkvist (yksin). Sanovat löytyvän monta lajia ihmisiä, liberaalisia, radikaalisia ja niin edespäin. Mutta minä tunnen vaan kahdenlaisia: niitä, jotka karhuavat, ja niitä joita karhutaan. Ja se ensimäinen ihmislaji СКАЧАТЬ