Säätynsä uhri. Edith Wharton

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ – no ei sitä varten! Mutta siellä tapaatte paljon tuttavianne – Gwen Van Osburgh, Wetherall'it, Lady Cressida Raith – ja George Dorsetin herrasväen."

      Miss Bart pysähtyi viimeisen nimen edellä ja katsoi kysyvästi silmäripsiensä läpi; mutta Selden pysyi hämmentymättömänä.

      "Rouva Trenor kutsui minua, mutta en voi lähteä ennenkuin viikon lopulla – ja sitäpaitsi nuo suuret kutsut ikävystyttävät minua."

      "Niin minuakin", huudahti Miss Bart.

      "Miksi sitten käytte niissä?"

      "Se kuuluu asiaan – unohdatte sen! Ja sitäpaitsi, jollen kävisi, niin siitä vasta elämä nousisi Richfield Springsin tädin kanssa."

      "Se on ehkä yhtä pahaa kuin naimisiinmeno Dillworthin kanssa", lausui Selden, ja molemmat nauroivat puhtaasta mielihyvästä päästyään äkkiä näin tuttavallisiin suhteisiin.

      Miss Bart katsoi kelloa.

      "Hyvänen aika! Minun täytyy lähteä. Kello on yli viiden."

      Hän seisahtui peilin eteen ja tarkasteli itseään suoriessaan harsoaan. Tuo asento toi oikein näkyviin hänen solakkuutensa, joka antoi hänelle jonkinlaisen metsänpuun sulon – ikäänkuin hän olisi vangittu metsänneitonen, joka on saatettu sovinnaiseen salonkielämään, ja Selden mietti, että sama metsien vapauden piirre hänen luonnossaan se pani sellaisen tuoreuden hänen teennäisyyteensäkin.

      Hän seurasi häntä huoneen yli eteiseen, mutta kynnyksellä Miss Bart ojensi kätensä hyvästiksi.

      "On ollut erittäin hauskaa. Mutta teidän on tultava vastavierailulle."

      "Mutta ettekö tahdo, että saatan teitä asemalle?"

      "En. Hyvästi vain täällä!"

      Hän antoi kätensä levätä hetken Seldenin kädessä, hymyillen hänelle ihailevasti.

      "Hyvästi sitten – ja onnea Bellomontiin!" sanoi Selden avaten hänelle ovea.

      Porraskäänteessä Miss Bart pysähtyi katsomaan ylös. Oli tuhat mahdollisuutta yhtä vastaan, ettei hän kohtaisi ketään, mutta siitähän ei saattanut koskaan olla varma, ja harvat tahdittomuutensa hän peitti aina ankaralla varovaisuudella. Täällä ei ollut kuitenkaan ketään näkyvissä, paitsi siivoojamuijaa, joka hankasi portaita. Tämän oma pyylevä olemus ja työaseet hänen ympärillään ottivat niin paljon tilaa, että Lilyn täytyi, päästäkseen hänen ohitseen, kietaista hameen helmansa kokoon ja kulkea aivan seinän viertä. Silloin muija keskeytti työnsä ja katsahti häneen uteliaana. Hänellä oli leveät kellahtavat kasvot ja ohut oljenvärinen tukka, jonka läpi hänen päälakensa kuumotti epämiellyttävästi.

      "Suokaa anteeksi", sanoi Lily haluten kohteliaisuudellaan arvostella tuon toisen käytöstä.

      Muija, vastaamatta mitään, työnsi harjansa syrjään ja tuijotti yhä edelleen, kun Miss Bart liihoitteli ohi, niin että kuului silkin kahinaa. Lily tunsi punastuvansa. Mitähän tuo ihminen mahtaa ajatella? Eikö koskaan saisi tehdä viattomintakaan tekoa joutumatta ilkeiden otaksumisten alaiseksi? Ensimmäisen porrasvälin puolitiessä hän hymähti ajatellessaan, että siivoojamuija voi saattaa hänet niin hämilleen. Muijaparka oli luultavasti ymmällä sellaisesta oudosta ilmestyksestä. Mutta oliko sellainen ilmestys outo Seldenin portaissa? Miss Bart ei tuntenut poikamiesasuntojen siveellistä ohjesääntöä, ja veri nousi jälleen hänen kasvoilleen, kun hänen mieleensä johtui, että tuon muijan itsepintaiseen tuijotukseen sisältyi taka-ajatuksia. Mutta tuon ajatuksen hän karkoitti hymyillen omaa pelästymistään ja kiiruhti alas ajatellen, löytäisikö hän ajurin Viidenneltä avenueltä.

      Georgian portin alla hän taas pysähtyi tähystellen ajuria. Ei yhtään ainoaa ollut näkyvissä, mutta päästyään sivuseinämälle hän törmäsi erästä pientä siloisennäköistä miestä vastaan, jolla oli kukka napinlävessä ja joka nosti hattuaan hämmästyksestä huudahtaen.

      "Miss Bart? Eikö olekin! Tämäpä on onnellinen sattuma", selitti mies. Ja Miss Bart huomasi mielihyvän ja ihmettelyn vilahduksen hänen silmissään.

      "Aha, Mister Rosedale – miten te voitte?" sanoi hän havaitessaan, että voittamaton kiusaantumisenilme hänen kasvoillaan vaimensi Rosedalen hymyilyn äkillistä tuttavallisuutta.

      Mr. Rosedale seisoi tarkastellen häntä mielenkiinnolla ja mielihyvällä. Hän oli tanakka, verevä mies, vaaleaa juutalaistyyppiä, puettuna Lontoon kuosiin. Hänellä oli pienet soikeat silmät, jotka antoivat hänelle harkitsevan ulkomuodon. Hän tähysteli kysyvän näköisenä Benedick-porttiin päin.

      "Olette arvattavasti olleet kaupungilla pienillä ostoksilla?" hän sanoi tuttavallisuuden vivahdus äänessä.

      Miss Bart hätkähti hieman, mutta sitten hän äkkiä rupesi selittelemään.

      "Niin olen, minulla oli asiaa ompelijattarelleni. Olen juuri menossa junalle ja Trenorien luo."

      "Aha – ompelijattarenne luota; niinpä niin", sanoi hän hyväilevästi.

      "En tiennyt löytyvän ompeluliikkeitä Benedickissä."

      "Benedickissä?" Miss Bart oli hämillään. "Onko se tämän rakennuksen nimi?"

      "Niin on. Se on luullakseni vanha poikamiesten pesä, eikö olekin? Satun olemaan rakennuksen omistaja – siis tuttua seutua." Hänen suunsa vetäytyi yhä leveämpään hymyyn, kun hän lisäsi yhä vakuuttavammin: "Mutta teidän täytyy sallia että saatan teitä asemalle. Trenorit ovat Bellomontissa, tietenkin? Te tuskin kerkeätte enää 5.40 lähtevälle junalle. Ompelijatar luullakseni antoi teidän odottaa."

      Lily jäykistyi tuosta leikinlaskusta.

      "Oh kiitos!" soperteli hän; ja samassa hänen silmänsä keksivät ajurin Madison avenuella ja hän viittaili sille epätoivoisin liikkein.

      "Olette kovin ystävällinen. Mutta en tahdo häiritä teitä", sanoi Miss Bart, ojentaen kätensä Mr. Rosedalelle. Ja huolimatta tämän vastaväitteistä hän juoksi pelastaviin ajoneuvoihin ja ilmoitti ajurille hätäisesti, mihin oli ajettava.

      II

      Ajoneuvoissa hän nojasi taaksepäin huokaisten.

      Miksi naisen on kalliisti maksettava vähäisinkin poikkeuksensa tavallisesta elämäntavasta? Miksi ei voi toimittaa luonnollista asiaa ilman että täytyisi salata sitä? Hän oli totellut päähänpistoaan mennä sisälle Lawrence Seldenin asuntoon, ja niin harvoin kuin hän kuitenkin myöntyi noudattamaan päähänpistoa! Tämä oli hänelle joka tapauksessa tulla maksamaan koko joukon enemmän kuin mihin hän kykeni. Hänen oli surkeaa nähdä, että huolimatta siitä, että hän oli ollut niin monta vuotta täysi-ikäisenä, hän oli pahasti erehtynyt kaksi kertaa viiden minuutin kuluessa. Tuo typerä juttu hänen ompelijattarestaan oli jotenkin ilkeä – olisi ollut niin yksinkertaista sanoa Rosedalelle, että hän oli ollut teellä Seldenin luona! Asian pelkkä mainitseminen olisi tehnyt sen viattomaksi. Mutta annettuaan itsensä joutua kiinni valheesta oli kaksinkerroin typerää ruveta kaunistelemaan ilmeistä kiinnijoutumistaan. Jos hän olisi hoksannut antaa Rosedalen saattaa itsensä asemalle, niin tuo myönnytys olisi ehkä saattanut hänet pitämään suunsa kiinni. Rosedale oli rotunsa tavoin arka arvostaan, ja se, että hän olisi saanut näyttää itseään asemalla iltapäivällä, jolloin on paljon ihmisiä liikkeellä, Miss Lily Bartin seurassa, olisi ollut hänelle rahaa kukkarossa, kuten hän olisi sanonut. Hän tiesi СКАЧАТЬ