Nigelin vaiheet. Вальтер Скотт

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ sopimattomalla tuttavallisuudella; kykeni ahkeraan uurastukseen yleisissä asioissa ja kuitenkin löi ne usein laimin mitättömän huvituksen takia; hän oli sukkelus, vaikka lukutoukka, ja hyvän koulutuksen saanut, vaikka piti tietämättömien ja sivistymättömien seurasta. Hänen arkaluontoisuutensakaan ei ollut yhtenäinen, ja hänen elämässään oli hetkiä, arveluttavia käänteitä, jolloin hän osoitti esi-isiensä miehuutta. Hän oli työteliäs joutavissa pikkuseikoissa ja joutavoitsija siinä, missä vaadittiin vakavaa työtä; harras tunteiltaan ja kuitenkin liian usein törkeä puheissaan; oikeudentuntoinen ja avulias luonnostaan, mutta taipui kuitenkin vääryyden tekoihin ja muiden sortamiseen. Hän oli itara rahalle, jota hänen oli annettava omasta kädestään, mutta ajattelematon ja hillitön tuhlari sen suhteen, jota hän ei nähnyt. Sanalla sanoen, ne hyvät ominaisuudet, jotka ilmenivät erityisissä tapauksissa ja tilanteissa, eivät olleet luonnostaan riittävän lujia ja vaikuttavia vallitsemaan hänen yleistä käyttäytymistään, ja satunnaisesti esiintymällä ne vain saivat Jaakon ansaitsemaan määritelmän, jonka hänestä lausui Sully – että hän oli kristikunnan viisain hupsu.

      Tämän hallitsijan vaiheet osoittivat samaa yhtenäisyyden puutetta kuin hänen luonteensakin. Varmasti kyvyttömimpänä Stuartina hän sai rauhallisesti haltuunsa sen kuningaskunnan, jonka vallalta hänen edeltäjänsä olivat työläästi varjelleet omaa kuninkuuttaan; mutta vaikka hänen hallituksensa näytti olevan omiaan takaamaan Suur-Britannialle sen pysyväisen rauhan ja sisäisen onnen, joka niin suuresti soveltui kuninkaan mielialaan, kylväytyivät kuitenkin juuri tuon hallituksen aikana ne eripuraisuuden siemenet, jotka sadun lohikäärmeenhampaiden tavoin tuottivat sadokseen verisen ja yleisen kansalaissodan.

      Sellainen oli hallitsija, joka nyt tervehti Heriotia Kilkku-Geordien nimellä, sillä hänen tunnettuna tapanaan oli antaa omia nimityksiään kaikille, joiden kanssa hän oli tuttavallisissa väleissä. Hän kysyi heti, mitä uusia kalistimia toinen oli tuonut mukanaan, puijatakseen lailliselta ja omassa maassaan syntyneeltä ruhtinaaltansa rahoja.

      "Jumala varjelkoon, armollinen valtiaani", alotti porvari, "minua liikkumasta niin vilpillisissä aikeissa. Toinhan vain teidän korkean majesteettinne nähtäväksi astian, jota sekä aiheensa että tekotapansa takia en haluaisi panna ainoankaan alamaisen käsiin, ennen kuin tiedän teidän majesteettinne mielipiteen siinä kohden."

      "Älä helkkarissa, mies, annas nähdä, Heriot – vaikka, kautta sieluni. Steenien pöytäkalusto oli niin kallis kauppa, että olin kunniallisen kuninkaan sanalla melkein vannonut pitäväni vastedes oman kultani ja hopeani ja antavani sinun, Geordie, pitää omasi."

      "Mitä Buckinghamin herttuan pöytäkaluihin tulee", selitti kultaseppä, "niin teidän majesteettinne suvaitsi määrätä, ettei mitään kulunkia säästettäisi, ja – "

      "Vähät siitä, mitä minä sanoin; kun mies on narrien ja lasten parissa, niin hänen on heitettävä nappikuoppaa. Mutta sinulla olisi pitänyt olla enemmän järkeä ja tajua kuin että annoit Charles-lapsosen ja Steenien saada tahtonsa toteen; he voisivat haluta lattiatkin lasketuiksi hopeasta, ja kumma, etteivät sitä tehneet."

      George Heriot kumarsi eikä virkkanut enempää. Hän tunsi herransa liian hyvin, puhdistautuakseen muutoin kuin etäisellä viittauksella hänen määräykseensä, ja Jaakko, jonka säästäväisyys aina oli vain hetkellinen omantunnon vihlaus, kävi heti jälkeenpäin halukkaaksi näkemään kultasepän mainitsemaa loistoteosta, lähettäen Maxwellin sitä hakemaan. Sillaikaa hän tiedusti porvarilta, mistä tämä oli sen hankkinut.

      "Italiasta, teidän majesteettinne", vastasi Heriot.

      "Eihän siinä liene mitään paavilaisuuteen vivahtavaa?" sanoi kuningas, näyttäen tavallista totisemmalta.

      "Ei toki, teidän majesteettinne", kielsi Heriot. "Minun ei olisi viisasta tuoda nähtäväksenne mitään pedon merkillä varustettua."

      "Itse olisit enemmän peto, jos sen tekisit", puheli kuningas. "On hyvin tunnettua, että minä kilvoittelin Dagonin kanssa nuoruudessani ja kellistin hänet oman temppelinsä kynnykselle; se on hyvänä todistuksena siitä, että minua pitäisi tulevaisina aikoina sanoa uskon puoltajaksi, jos arvottomaksikin. Mutta tässä tulee Maxwell, köyristyneenä taakkansa alle kuin Apuleiuksen kulta-aasi."

      Heriot kiirehti kirvoittamaan johdemieheltä kantamuksen ja asettamaan kohokoristeisen tarjottimen – sillä sellainen se oli, ja tavattoman isokokoinen – suotuisaan valoon, jotta hänen majesteettinsa saisi parhaiten tarkastelluksi veistoksia.

      "Älä helkkarissa, mies", ihastui kuningas, "sehän on ihmeellinen kapine ja käsittääkseni omiaan kuninkaan huoneeseen. Ja aihe on, kuten sanot, mestari George, hyvin osuva ja sovelias, näkyen esittävän Salomon tuomiota – ruhtinaan, jonka polkuja kaikkien elävien hallitsijain hyvin sopii astua esimerkikseen."

      "Mutta jonka askeleita", tokaisi Maxwell, "vain yksi heistä – jos alamainen saa sen verran huomauttaa – on koskaan saavuttanut".

      "Lukitse kielesi, sinä väärä liehittelijä!" sanoi kuningas, mutta hänen kasvoillaan osoitti hymy imarruksen tehonneen. "Katso tätä uhkeata taituruuden näytettä ja ole kielastelematta. Ja kenen käsialaa tämä ollee, Geordie?"

      "Sen on muovannut, sir", kertoi kultaseppä, "mainehikas florensilainen Benvenuto Cellini, ja tarkoitettu oli se Frans I: lle Ranskaan. Mutta toivoakseni se tapaa sopivamman isännän."

      "Ranskan Fransille!" innostui kuningas; "Salomoko, juutalaisten kuningas, lähetettäisiin Ranskan Fransille! Älä helkkarissa, mies; se olisi osoittanut Cellinin järjettömäksi, vaikka hän ei olisi koskaan tehnyt mitään muuta päätöntä. Fransille! – ka, hänhän oli tappeleva hupsu, mies, – pelkkä hupsu tappelija, – laittausi pihtiin Paviassa, niinkuin oma Davidimme ammoin Durhamissa; jos olisivat voineet lähettää hänelle Salomon älyn ja rauhanrakkauden ja jumalisuuden, niin olisivat tehneet hänelle paremman palveluksen. Mutta Salomon tulisi istua toisenlaisessa seurassa kuin Ranskan Fransin."

      "Minä toivon, että se hyvä onni koituukin hänelle", suositti Heriot.

      "Se on ihmeellinen ja hyvin taidokas veistoteos", pitkitti kuningas. "Mutta kuitenkin tuntuu minusta carnifex eli teloittaja tuossa heiluttavan kalpaansa liian likellä kuninkaan kasvoja, koska hän on aseen ulottuvissa. Luullakseni olisi vähäisempikin viisaus kuin Salomon valaissut hänelle, että teräkaluissa on vaaraa, joten hän olisi käskenyt rutaleen joko pistää säilänsä huotraan tai peräytyä loitomma."

      George Heriot yritti lieventää tätä muistutusta vakuuttamalla kuninkaalle, että Salomon ja mestaajan naapuruus oli näköjään läheisempi kuin todellisuudessa ja että piti ottaa lukuun etenemäsuhde.

      "Mene hornaan eteneminesi, mies", kivahti kuningas. "Ei voi ajatella pahempaa etenemistä lailliselle kuninkaalle, joka haluaa hallita rakkaudessa ja kuolla rauhassa ja kunniassa, kuin lyöttäytyä paljastettujen miekkain välkkeeseen. Minua pidetään yhtä urheana kuin useimpia ihmisiä, ja kuitenkin vakuutan sinulle, etten ole kyennyt katselemaan paljasta terästä siristelemättä ja räpäyttelemättä silmiäni. Mutta onhan se sentään muhkea koru; ja mikä on sen hintana, mies?"

      Kultaseppä huomautti vastaukseksi, että se ei ollut hänen omansa, vaan kuului eräälle pulaan joutuneelle maanmiehelle.

      "Jolla verukkeella aiot pyytää kaksinkertaisen korvauksen, kaiketikin?" epäili kuningas. "Tunnen minä teidän kaupunkilaiskauppiasten metkut, mies."

      "Minulla ei ole toiveita teidän majesteettinne viisauden eksyttämisestä", vakuutti Heriot. "Esine on todella mitä sanoin, ja hinta on sataviisikymmentä Englannin puntaa, jos teidän majesteettinne näkee hyväksi maksaa käteisellä."

      "Sataviisikymmentä СКАЧАТЬ