Marcus O'Brienin kohtalo. Джек Лондон

Чтение книги онлайн.

      MARCUS O'BRIENIN KOHTALO

      "Tuomio-istuin on määrännyt, että teidän on poistuttava leiripaikalta … vakiintuneella tavalla, herra, vakiintuneella tavalla."

      Tuomari Marcus O'Brien oli hajamielinen ja Mucluc Charley antoi hänelle kyynärpäillään pienen nykäyksen kylkeen. Marcus O'Brien selvitti kurkkunsa ja jatkoi:

      "Ottaen huomioon rikoksen suuruuden ja lieventävät asianhaarat on tuomio-istuin nähnyt kohtuulliseksi päättää, että Teille annetaan kolmen päivän muona. Se riittää, arvelen."

      Arizona Jack heitti avuttoman silmäyksen Yukonille. Suklaanruskea joki oli tulvillaan, leveys oli mailin seuduilla ja syvyyttä ei kukaan tuntenut. Rantaäyräs, jolla mies seisoi, oli tavallisesti toistakymmentä jalkaa vedenpinnan yläpuolella, mutta nyt kuohahtelivat joen aallot aivan äyrään reunalla tuon tuostakin temmaten irti kappaleen maata, joka hävisi lukemattomiin ruskeisiin pyörteisiin. Vielä muutamia tuumia ja tulva peittäisi Red Cow'n.

      "Se ei ole tarpeeksi", sanoi Arizona Jack katkerasti. "Kolmen päivän muona ei riitä."

      "Mutta eihän Manchester", vastasi Marcus O'Brien vakavasti, "saanut muonaa ensinkään."

      "Ja hänestä löytyivätkin tähteet joen alajuoksun varrelta intiaani-koirien kalvamina", huomautti Arizona Jack. "Ja kun hän tappoi miehen, ei häntä oltu ärsytetty. Joe Deeves ei milloinkaan kiusoitellut ketään, ja vain sentähden, että hänen vatsansa ei ollut kunnossa, teki Manchester hänestä lopun. Ette ole käsitellyt asiaani tasapuolisesti, O'Brien, sanon sen suoraan. Antakaa minulle viikon muona ja minä yritän selviytyä. Kolmen päivän muonalla on ponnistelu turhaa."

      "Minkätähden Te tapoitte Fergusonin?" kysyi O'Brien. "Minä en voi sietää tällaista aiheetonta surmaamista. Siitä on tehtävä loppu. Red Cow'ssa ei ole liiaksi väkeä. Tämä on hyvä paikka eikä täällä ennen tapahtunut murhia. Nyt ne ovat kulkutautina. Minua surettaa, Jack, mutta Teidän tuomionne täytyy olla varoittavana esimerkkinä. Ei Ferguson esiintynyt niin ärsyttävästi, että se selittäisi tappamisen."

      "Eikö ärsyttävästi!" kivahti Arizona Jack. "Punanpa Teille, O'Brien, sillä Te ette tunne asioita. Teillä ei ole taiteilijan tunne-elämää. Minkätähden muka tapoin Fergusonin? No, minkätähden Ferguson lauloi: 'Jos voisin lentää kuin lintu voi?' Kas, senpä minä tahtoisin tietää. Vastatkaapa se. Miksi lauleli hän: 'lintu, lintu?' Yhdessäkin lintusessa oli tarpeeksi. Yhden linnun jaksoin sietää. Mutta eläpäs, hän lauloi linnun kahdesti. Enkähän sittenkään ilman muuta käynyt hänen kimppuunsa. Menin hänen luokseen mitä kohteliaimmin ja pyysin häntä hyväntahtoisesti antamaan toiselle linnulle matkapassin. Keskustelin hänen kanssaan vakavasti. Siitä oli silminnäkijöitä todistajiksi."

      "Eikä Ferguson ollut mikään kunnon laulaja," heitti väliin joku kuulijajoukosta.

      O'Brien näytti joutuvan kahdelle päälle.

      "Eikö ihmisellä saa olla taiteellisia tunteita?" kysyi Arizona Jack. "Varoitin Fergusonia. Se, että kuuntelin hänen lintusiaan, oli oman luonteeni loukkaamista. Kyllä niitä on siksi herkkiä ja hienotunteisia musiikkimiehiä, jotka tappaisivat paljoa vähemmästäkin loukkauksesta kuin minä. Olen valmis maksamaan sakon siitä, että minulla on taideaistia. Nielasen lääkkeen ja nuolen lusikan. Mutta kolmen päivän muona on liian vähän, siinä kaikki. Silloin saadaan minut merkitä kuolleiden kirjoihin. Ryhtykää samalla valmistamaan hautajaisiani!"

      O'Brien horjui edelleen. Hän heitti kysyvän katseen Mucluc

      Charley'iin.

      "Minusta tuntuisi, että määräys kolmen päivän muonasta on vähän liian ankara," huomautti viimemainittu. "Mutta Teidänhän se on ratkaistava. Kun valitsimme Teidät tämän tuomioistuimen tuomariksi, suostuimme noudattamaan Teidän päätöksiänne. Ja sen olemme tehneet, totisesti, ja sen teemme edelleenkin."

      "Kenties olen ollut hieman liian ankara, Jack", sanoi O'Brien puolustellen. "Minua on tämä surmaaminen vaivannut siksi paljon. Suostun siihen, että Te saatte viikon muonan." Taaskin hän yski selventäen kurkkuaan ja jatkoi katsahtaen reippaasti tuomittuun: "Ja nyt lienee meidän parasta käydä toimeen ja päättää koko juttu. Vene on valmiina. Leclaire, menkää noutamaan muona! Järjestämme suorituksen myöhemmin."

      Arizona Jack katsahti häneen kiittäen ja mutisten jotain "polucuksen pikkulinnuista" astui avonaiseen veneeseen, joka nytkähdellen hankautui rantaäyrästä vasten. Höyläämättömistä laudoista kyhätty vene oli verrattain suuri. Laudat oli käsin sahattu seisovista rungoista Lake Lindermanilla muutamia satoja maileja ylempänä joen varrella Chilcootin juurella. Veneessä oli airopari ja Arizona Jackin vuodehuovat. Leclair toi jauhosäkkiin sullotun muonan heittäen sen veneeseen samalla kuiskaten:

      "Panin runsaat mitat, Jack. Sinä teit sen ärsytettynä."

      "Työntäkää vene irti!" huudahti Arizona Jack.

      Joku miehistä irroitti kiinnitysnuoran ja heitti sen veneeseen. Virta tarttui veneeseen ja pyörähdellen se loittoni rannasta. Murhamies ei koskenut airoihin, vaan istui rauhallisesti perätuhdolla kiertäen paperossin ja pian vetäen maukkaita sauhuja. Rannallaolijat katselivat venettä, kunnes se katosi puolisen mailia alempana olevan mutkan taakse. Oikeutta oli jaettu.

      Red Cow'n asukkaat säätivät lait ja panivat tuomiot täytäntöön ilman sellaisia viivyttelyjä, jotka ovat hempeämielisen sivistyksen merkkejä. Yukonilla ei ollut minkäänlaisia lakeja, paitsi mitä he itselleen laativat. Heidän oli pakko se tehdä. Tämä kaikki tapahtui niinä varhaisina aikoina, jolloin Red Cow oli kukoistavammillaan, v. 1887, jolloin Klondike ja sen väkeä houkuttelevat kultalöydöt vielä olivat tuntemattoman tulevaisuuden peitossa. Eivät Red Cow'n asukkaat edes tietäneet, olivatko he Alaskassa vaiko luoteisella territoriolla, viiruisen tähtilipun vaiko brittiläisen lipun alueella. Ei milloinkaan ollut maanmittari sattunut heidän kohdalleen mittaamaan paikan pituus- ja leveysastetta. Red Cow oli jossain Yukonin varrella ja se heille riitti. Lippuihin nähden he olivat kaikkien määräysten ulkopuolella. Ja lait taas, niin, tänne ei minkään hallituksen eikä oikeuslaitoksen valta ulottunut.

      Itse he hoitivat lainsäädäntönsä ja varsin yksinkertainen se olikin. Yukon oli tuomioiden toimeenpanija. Parisen tuhatta mailia Red Cow'n alapuolella laski Yukon Beringin mereen sata mailia laajan suistomaan halki. Jokaikinen noista kahdestatuhannesta mailista oli alkuperäisen villiä luontoa. Olihan tosin siinä kohdassa, missä Porcupine napapiirin pohjoispuolella laskee Yukoniin, Hudson-yhtiön kauppa-asema. Mutta sinne oli monta sataa mailia. Myöskin kertoi huhu, että vielä monta sataa mailia kauempana oli lähetysasemia. Mutta se kuitenkin oli pelkkää huhua, ei kukaan Red Cow'n asukkaista ollut milloinkaan ollut siellä. Kaikki he olivat tulleet tähän yksinäiseen seutuun Chilcootin yli ja pitkin Yukonin yläjuoksua.

      Red Cow'n asukkaat eivät välittäneet vähäisistä rikkomuksista. Humalassa räyhäämistä ja sopimattomia, raakoja puheita pidettiin luonnollisina eittämättöminä oikeuksina. Red Cow'n asukkaat olivat individualisteja ja pyhiksi he tunnustivat vain kaksi seikkaa, omaisuuden ja hengen. Ainoatakaan naista ei heidän mukanaan ollut sotkemassa heidän yksinkertaisia siveyskäsitteitään. Siellä oli vain kolme hirsistä rakennettua majaa. Suurin osa Red Cow'n neljästäkymmenestä miehestä asui teltoissa tahi oksista kyhätyissä suojuksissa. Ja vankilaa ei ollut, missä pahantekijöitä olisi voitu säilyttää, sillä asukkailla oli tarpeeksi puuhaa kullan kaivamisessa ja etsimisessä jäädäkseen muutamaksi päiväksi vankilaa rakentamaan. Ja lisäksi esti kaikkivaltias muonakysymys sellaisen menetelmän täydelleen. Kun joku senvuoksi loukkasi omaisuuden tahi hengen koskemattomuutta, pistettiin hänet avoimeen veneeseen ja jätettiin Yukonin kuljetettavaksi. Rikoksen suuruuden mukaan määrättiin hänelle annettava muonamäärä. Tavallinen varas sai kokonaista kahden viikon annoksen. Tavallista pahemmalle varkaalle annettiin vain puolet siitä. Murhamiehelle ei annettu muonaa laisinkaan. Jos ken havaittiin syypääksi miestappoon, sai hän muonaa kolmen päivän ja aina viikonkin varalle. Marcus O'Brien СКАЧАТЬ