Jenkkejä maailmalla II. Марк Твен

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ ovat Efesolle erinomaisen suosiolliset. Uhkaus on ehdonalainen. Ei ole mitään historiallista todistusta, etteikö se olisi katunut. Mutta meidän aikamme viisaitten julma tapa on se, että he kylmästi ja mielivaltaisesti pukevat profeetanpaidan väärän miehen päälle. He tekevät sen välittämättä vähääkään siitä, mikä on järjellistä. Molemmat vast'ikään mainitsemani tapaukset ovat siitä esimerkkejä. Nuo "ennustukset" selvään tarkoittavat "Efeson, Smyrnan y.m. kirkkoja", mutta siitä huolimatta pyhiinvaeltajat aina ja alati kohdistavat ne itse kaupunkeihin. Ei mitään elämän kruunua luvattu Smyrnan kaupungille eikä sen kaupalle, vaan sille kouralliselle kristittyjä, joka muodosti "kirkon". Jos he pysyisivät "uskollisina hamaan kuolemaan", niin heillä nyt on kruununsa – mutta ei mikään määrä uskollisuutta eikä lakiin perustavaa kekseliäisyyttä yhteisvoiminkaan voi kohtuudella sekoittaa kaupunkia osalliseksi ennustuksen lupauksista. Piplian juhlalliset sanat tarkoittavat elämän kruunua, jonka loisto heijastaa iankaikkisuuden loppumattomain aikain päivänsäteitä eikä ihmiskäsin rakennetun kaupungin perhoslyhyttä elämää, sillä tämän täytyy rakentajineen hajota tomuksi ja unohtua senkin vuosisatakourallisen kuluessa, joka kiinteälle maailmallemme itselleen on suotu aikaa kehdosta hautaan.

      Tuo tapa leipoa ennustusten täyttymyksiä tapauksissa, joissa ennustukset ovat täynnään "jos'ia", lähentelee jo luonnottomuutta. Otaksukaamme, että tuhannen vuoden kuluttua Smyrnan matala satama on vilutaudin saastuttama suo taikka että kaupunki jostain muusta syystä kuolee. Ja otaksukaamme myös, että saman ajan kuluessa suo, joka on täyttänyt Efeson kuulun sataman ja saanut aikaan, että vanha kaupunki tappavan ilmanalansa vuoksi nykyään on asumaton, muuttuu kovaksi ja terveelliseksi maaksi. Otaksukaamme, että tästä on luonnolliset seuraukset: Smyrnasta tulee surullinen rauniokaupunki, Efeso rakennetaan uudelleen. Mitä ennustusten selittäjämme silloin sanoisivat? He kylmäverisesti hyppäisivät meidän maailmanaikamme yli ja sanoisivat: "Smyrna ei ollut uskollinen hamaan kuolemaansa ja sen vuoksi siltä kiellettiin elämän kruunu. Efeso katui ja katso! sen kynttilänjalkaa ei otettu pois. Katsokaa näitä todistuksia! Kuinka ihmeteltävä on ennustus!"

      Smyrna on kuudesti perinpohjin hävitetty. Jos sen elämänkruunu olisi ollut vakuutuskirja, olisi sillä ollut tilaisuus kantaa vakuutusmaksu ensi kerran kukistuessaan. Mutta se on sillä ehdonalaisena ja selittelyn varassa, joka ei oikeastaan koske sitä. Kuusi eri kertaa luulen kuitenkin omahyväisten ennustusintoilijain pahoin hairahtuneen ja Smyrnan ja smyrnalaisten sanomattomaksi harmiksi sanoneen: "Totisesti, tässä on ennustus ihmeteltävästi toteutunut! Smyrna ei ole ollut uskollinen hamaan kuolemaansa ja katso, sen elämänkruunu on sen päästä otettu. Totisesti, nämä ovat ihmeellisiä asioita!"

      Semmoisilla asioilla on paha vaikutus. Ne yllyttävät maailmallisia ihmisiä puhumaan kevytmielisesti pyhistä asioista. Paksupäiset raamatunselittäjät, tyhmät saarnamiehet ja opettajat tuottavat uskonnolle enemmän vahinkoa kuin järkevät, kiihkotta arvostelevat papit voivat perata pois, vaikka miten ponnistelisivat. Ei ole tervettä harkintaa elämän kruunun omistamisessa kaupungille, joka on kuudesti hävitetty. Ne päinvastaisen suunnan viisastelijat, jotka vääntelevät ennustukset sillä tavalla, että ne päinvastoin uhkaavat samaa kaupunkia hävityksellä ja autioksi jäämisellä, harkitsevat asioita yhtä epäonnistuneesti, sillä onhan kaupunki, heidän onnettomuudekseen, nyt sangen kukoistavassa tilassa. Näistä asioista saa uskottomuus aseita.

      Osa kaupungista on melkein kokonaan turkkilainen. Juutalaisilla on oma kortteerinsa; frankeilla niinikään kortteerinsa, samoin kuin armenialaisillakin. Armenialaiset tietysti ovat kristittyjä. Heidän talonsa ovat suuret, puhtaat, ilmavat, somasti permannoidut mustilla ja valkoisilla marmoriruuduilla ja monen talon keskellä on neliskulmainen piha, pihassa rehevä kukkatarha ja kimalteleva suihkulähde. Kaikkien huoneitten ovet antavat siihen. Sangen leveä halli kulkee katuovelle ja siinä naiset istuvat suurimman osan päivää. Illan viileässä he pukeutuvat parhaisiin vaatteisiinsa ja ilmestyvät ovelle. Kaikki he ovat kasvoiltaan hyvän näköisiä ja erinomaisen siroja ja puhtaita; näyttävät siltä, kuin olisi heidät juuri otettu liinakauppiaan pahvirasiasta. Jotkut nuorista neidoista – suuri osa heistä, voinen sanoa – ovat sangen kauniitakin. He ovat keskimäärin hiukkasta paremman näköiset kuin amerikkalaiset tytöt – jotka puolueettomat sanat pyydän antamaan minulle anteeksi. He ovat erittäin seuranrakkaita ja nauravat takaisin, jos muukalainen heille hymyilee, kumartavat takaisin, jos hän kumartaa, ja vastaavat puheeseen, jos hän puhuu heille. Esittelyä ei tarvita. Tunnin juttelu ovella soman tytön kanssa, jota ei ole koskaan ennen nähnyt, on helppo saada ja sangen miellyttävä. Olen itse koettanut. En osannut mitään muuta kuin englantia, eikä tyttö osannut mitään muuta kuin kreikkaa tai armeniaa tai jotain muuta sen tapaista barbaarikieltä, mutta juttuun me tulimme sangen hyvin. Olen huomannut, ettei tämänkaltaisissa tapauksissa se seikka, ettette voi toisianne käsittää, tuota suurtakaan haittaa. Tuossa venäläisessä Jaltan kaupungissa tanssin tuntikauden sangen ihmeellistä tanssia ja tanssia, josta en ollut ennen kuullutkaan, tanssin sen sangen soman tytön kanssa ja me puhuimme yhtämittaa ja nauroimme vallan uuvuksiin saakka, eikä kumpikaan vähääkään tiennyt siitä, mitä toinen tarkoitti. Mutta se oli mainiota. Lattialla oli kaksikymmentä henkeä, ja tanssi oli sangen vilkasta ja monimutkaista. Se oli kylläkin mutkikasta ilman minua – minun kanssani vielä sitäkin mutkikkaampaa. Silloin tällöin pistin sekaan jonkun tarkoituksettoman tempun, joka oli meille kaikille yllätys. Mutta minä en ole koskaan lakannut ajattelemasta sitä samaista venäläistä tyttöä. Olen kirjoittanut hänelle, mutta en saa kirjeisiini osoitetta, hänen nimensä kun on semmoinen yhdeksänliitoksinen venäläinen juttu eikä meidän aakkosissamme ole niin paljon kirjaimia, että ne koko nimeen riittäisivät. En ole niin varomaton, että hereilläni koettaisin sitä lausua, mutta unissani minä olen yrittänyt. Mutta se ei koskaan pääse suustani repäisemättä mukaansa vanhaa torahammasta. Ja silloin leukaloukkuni loksahtaa kiinni ja puraisee poikki pari viimeistä tavua, mutta ne maistavat hyviltä.

      Dardanellien läpi laskiessamme näimme kaukoputkillamme rannalla kameelijonoja, mutta läheltä emme saaneet nähdä niitä, ennenkuin tulimme Smyrnaan. Nämä kameelit ovat paljon suurempia kuin ne hontelot yksilöt, joita näkee eläintarhoissa. Ne kulkevat näillä kaduilla yksinkertaisessa jonossa, toistakymmentä peräkkäin, selässään raskaat taakat ja naamiaismainen neekeri turkkilaisen puvussa tai arabialainen edellä ratsastaen pienellä aasilla, valtavain kuormaeläinten rinnalla aivan mitättömän näköisenä. Kameelijono kuormineen, jossa ovat Arabian mausteet ja Persian harvinaiset kankaat, marssiessaan basaarin kapeilla käytävillä kuormia kantavain ihmisten, rahanvaihtajain, lamppukauppiaitten, lasitavaraa kaupustelevain alnaskarien, pyyleväin, jalat allaan ristissä istuvain ja kuulua nargiliaan polttavain turkkilaisten keskellä, keskitse idän kirjaviin pukuihin puettu, edestakaisin sahailevan rahvaan, on todella itämainen ilmestys. Taulusta ei puutu mitään. Se oikopäätä heittää teidät takaisin unhotettuun poikaikäänne ja alatte uudelleen uneksia "Tuhannen ja yhden yön" ihmeistä. Jälleen ovat tovereinanne prinssit, herrananne kalifi Harun Al Rashid ja palvelijoinanne hirmuisia jättiläisiä ja henkiä, jotka tulevat savussa, salamoissa ja ukkosen jyrinällä ja lähtiessään lähtevät kuin myrsky!

      VIII LUKU

      Smyrnan "leijonat" – Marttyyri Polykarpos – Ne "seitsemän kirkkoa" – Mennyttä suuruutta – Salaperäiset osterisuonet – Osterit matkailijoina – Maailmanloppu, jota ei tullutkaan – Joutilas rautatie.

      Kyselimme ja saimme tietää, että Smyrnan "leijonat" olivat ensinnäkin vanhan linnan rauniot, joiden mahtavat sortuneet muurit uhkaavana katselevat kaupunkia sen vieressä olevalta korkealta kukkulalta (pyhän sanan Pagus vuorelta, niin sanottiin). Toiseksi erään kirkon paikka, joka kirkko oli yksi ilmestyskirjan mainitsemista Aasian seitsemästä kirkosta, sen mukaan mitä jo ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla uskottiin. Ja vihdoin se paikka, jossa arvoisa Polykarpos kahdeksantoista vuosisataa takaperin Smyrnassa kärsi uskonsa vuoksi marttyyrikuoleman, ja hänen hautansa.

      Конец ознакомительного фрагмента.

СКАЧАТЬ