Jenkkejä maailmalla I. Марк Твен

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ aivan samaan malliin. Kaikki he ovat siihen määrään toistensa näköisiä, että melkein luulisi heidän kaikkien kuuluvan samaan perheeseen. Heidän naisensa ovat pyöreähköt ja somat, ja hymyilevät kristitylle tavalla, joka on mitä suurimmassa määrässä lohdullinen.

      Mikä hullunkurinen vanha kaupunki! Tuntuu melkein pyhyyden häväisyltä, kun nauraa, laskee leikkiä ja pitää meidän aikanamme tavallista kevytmielistä suukopua sen ajasta harmaitten jäännösten keskellä. Vain profeetan poikien juhlallinen puheenparsi ja täsmälliset sanat soveltuvat tämmöiseen kunnianarvoiseen vanhuuteen. Täällä on hajoava muuri, joka oli vanha Columbuksen löytäessä Amerikan; oli vanha, kun Pietari erakko nostatti aseihin keskiajan ritarillisia miehiä ensimmäiselle ristiretkelle; oli vanha Kaarle Suuren sankariensa keralla piirittäessä lumottuja linnoja ja taistellessa jättiläisiä ja haltioita vastaan muinaisina taruaikoina; oli vanha, kun Kristus opetuslapsineen vaelsi maan päällä; seisoi siinä missä se seisoo tänä päivänäkin Memnonin huulien sanoja lausuessa ja ihmisten ostaessa ja myydessä hävinneen Babylonin kaduilla!

      Foinikialaiset, karthagolaiset, englantilaiset, maurit, roomalaiset, kaikki ovat Tangerista taistelleet – kaikki ovat sen valloittaneet ja menettäneet. Tuossa on repaleinen, itämaisen näköinen neekeri jostain Afrikan sisäosain erämaan paikasta ja täyttää vuohennahkaansa tahraantuneesta ja ränstyneestä kaivosta, jonka roomalaiset rakensivat tuhatkaksisataa vuotta takaperin. Tuolla on hajonneen sillan raunioiksi raukeava kaari, jonka Julius Caesar rakennutti tuhatyhdeksänsataa vuotta takaperin. Sillä ehkä on seisonut ihmisiä, jotka olivat nähneet Jeesus-lapsen Neitsyen käsivarrella.

      Lähellä on sen telakan raunioita, jolla Caesar korjautti laivansa ja otti niihin viljaa purjehtiessaan Britanniaa valloittamaan viisikymmentä vuotta ennen kristittyä ajanlaskua.

      Täällä rauhallisten tähtien alla tuntuu siltä kuin vilisisi näillä vanhoilla kaduilla unhotettujen aikain haamuja. Siinä paikassa, johon katseeni nyt on kiintynyt, seisoi kerran muistomerkki, jonka roomalaiset historiankirjoittajat näkivät ja kuvasivat lähes kaksituhatta vuotta takaperin ja johon oli kirjoitettu:

       "ME OLEMME KANAANILAISIA. ME OLEMME NIITÄ, JOTKA JUUTALAINEN ROSVO JOOSUA KARKOITTI KANAANIN MAASTA."

      Joosua ajoi heidät maasta ja he tulivat tänne. Ei ole monta penikulmaa täältä juutalaisheimon luo, jonka esivanhemmat pakenivat tänne tehtyään epäonnistuneen kapinan kuningas Davidia vastaan, ja heidän jälkeläisensä ovat vielä kirouksen alaisia ja elävät erikseen.

      Tangeria on mainittu historiassa kolmetuhatta vuotta. Jo se oli kaupunki, vaikkapa kummanlainen, kun Herkules neljätuhatta vuotta takaperin astui tässä maihin, leijonan nahka hartioillaan. Näillä kaduilla hän tapasi maan kuninkaan Anitoksen ja löi hänen aivokoppansa nuijallaan hajalle, kuten hienojen miesten kesken oli niihin aikoihin tapana. Tangerin asukkaat (siihen aikaan paikkaa sanottiin Tingikseksi) asuivat mitä yksinkertaisimmissa majoissa, heillä oli nahasta vaatteet ja nuijat aseinaan, ja yhtä villejä he olivat kuin ne villieläimetkin, joiden kanssa heidän täytyi käydä ainaisia sotia. Mutta he olivat herraskaista rotua, eivätkä tehneet työtä. He elivät maansa luonnollisista tuotteista. Maan kuningas asui tuossa kuulussa Hesperidien puistossa, jonne täältä on rantaa pitkin seitsemänkymmentä penikulmaa. Tämä puisto kultaomenineen (oranssineen) on hävinnyt – ei merkkiäkään siitä ole säilynyt. Muinaistutkijat ovat yksimieliset siitä, että Herkuleen kaltainen mies on muinaisuudessa ollut olemassa ja että hän oli yritteliäs ja ponteva mies, mutta eivät ota uskoakseen, että hän oli jumala, bona fide jumala.

      Kap Spartelin luona onkin täällä Herkuleen kuulu luola, johon sankari pakeni, kun hänet voitettiin ja ajettiin Tangerin maasta pois. Se on täynnään kirjoituksia, joissa on käytetty kuolleita kieliä, joka seikka panee ajattelemaan, ettei Herkules varmaankaan ole voinut paljon matkustaa, muutoin hän ei varmaankaan olisi pitänyt päiväkirjaa.

      Viiden päivämatkan – parin sadan mailin – päässä täältä on erään vanhan kaupungin rauniot, jonka historiasta ei ole kirjoitettua eikä muistotietoa säilynyt. Ja kuitenkin sen kaaret, pylväät, kuvapatsaat todistavat, että se oli valistuneen rodun rakentama.

      Myymälän suuruus Tangerissa on osapuilleen sama kuin tavallisen kotiryöppykomeron sivistyneessä maassa. Muhammedilainen kauppias, tinaaja, suutari tai rihkamakauppias istuu maassa sääret ristissä ja ulottuu kädellään joka esineeseen, mitä vain ostaa haluatte. Viidelläkymmenellä dollarilla kuussa voitte vuokrata kokonaisen kortteerin näitä lokeroita. Kansaa tunkeilee torilla, tuoden vasuissaan kaupaksi viikunoita, taateleita, melooneja, aprikooseja y.m. ja rahvaan kesken kulkee jonoittain aaseja, tuskin paljoakaan suurempia kuin Newfoundlandin koira, mutta selässään sitä enemmän kuormaa. Näky on vilkas, maalauksellinen ja haisee kuin poliisioikeus. Lähellä vieressä on juutalaisilla rahanvaihtajilla komeronsa; aamusta iltaan he laskevat pronssirahoja ja siirtävät niitä vakkavasusta toiseen. Ei näytä täällä nykyään lyötävän rahaa. En nähnyt ainoatakaan, joka ei olisi ollut neljää tai viittäsataa vuotta vanha ja pahoin kulunut ja kolhittu. Nämä rahat eivät ole kovin arvokkaita. Jack lähti vaihtamaan yhtä kulta-napoleonia (neljän dollarin arvoinen) saadakseen rahaa, joka soveltui kaiken yleiseen halpuuteen, ja takaisin tullessaan kertoi tyhjentäneensä koko pankin; ostaneensa yksitoista tuoppia vaskirahaa, minkä vuoksi pankin päätirehtöörin oli täytynyt lähteä kadulle lainaamaan, mitä häneltä puuttui summasta. Yhdellä killingillä minä itse ostin lähes puoli korttelia heidän rahaansa. Minä en kuitenkaan ole ylpeä siitä, että minulla on niin paljon rahaa. Rikkaudesta minä en suuria välitä.

      Maureilla on joitakuita pieniä hopearahojakin ja muutamia hopeapötköjäkin – dollarin arvoisia kappale. Nämä viimemainitut ovat tavattoman harvinaisia – jopa siihen määrään, että köyhät repaleiset arabialaiset pyytävät saada sitä suudella, kun sattuvat joskus näkemään.

      Ja on täällä pieni kultarahakin, jonka arvo on kaksi dollaria. Ja siitä johtuu mieleeni eräs asia. Kun Marokossa soditaan, kuljettavat arabialaiset postimiehet kirjeet paikasta toiseen ja ottavat vaivastaan runsaan postimaksun. Aina vähän väliä heitä joutuu rosvojoukkojen käsiin ja nämä ryöstävät heidät putipuhtaiksi. Kokemuksesta viisastuneina he sen vuoksi, paikalla kun ovat saaneet kokoon kahden dollarin verran rahaa, vaihtavat ne tämmöiseen kultarahaan ja rosvojen tavatessa nielevät sen. Tämä sotajuoni menestyi mainiosti, niin kauan kuin se pysyi salassa, mutta se tuli tunnetuksi, ja sen jälkeen rosvot vain antoivat Yhdysvaltain konsulin kekseliäälle postimiehelle ulostusainetta ja istuivat viereen odottamaan.

      Marokon keisari on sieluton hirmuhallitsija, ja hänen korkeimmat upseerinsa ovat hirmuhallitsijoita pienemmässä mittakaavassa. Säännöllistä verotusta ei ole, mutta kun keisari tai pasha tarvitsee rahaa, vippaavat he sitä joltain rikkaalta, jonka täytyy marssia tyrmään, ellei tahdo antaa. Harva Marokossa sen vuoksi uskaltaa olla rikas. Se on liian vaarallista ylellisyyttä. Turhamaisuus joskus saa ihmiset rikkauksillaan ylpeilemään, mutta ennemmin tai myöhemmin keisari keksii heitä vastaan syytä – minkälaista tahansa, kaikki kelpaa – ja panee sinetin rikkaan tavaroille. Valtakunnassa on tietenkin enemmänkin rikkaita, mutta he kaivavat rikkautensa maahan ja teeskentelevät köyhyyttä. Vähän väliä keisari pistää tyrmään miehen, jota epäillään siitä rikoksesta, että hän on rikas, ja ikävystyttää häntä siihen määrään, että hänen lopulta täytyy ilmaista, kuhun on rahansa kaivanut.

      Toisinaan maurit ja juutalaiset rupeavat ulkomaiden konsulien suojeluksen alaisiksi ja voivat silloin vaaratta näytellä rikkauksiaan keisarin nenän edessä.

      IX LUKU

      Pyhiinvaeltaja hengenvaarassa – Kuinka kello korjuutettiin – Maurilaisten rangaistuksia – Häätapoja – Erilaista sunnuntain viettoa – Muhammedilaisten pyhiinvaeltajain neuvokkuutta – Kunnioitus kissoja kohtaan – Mikä siunaus ylikonsulin virka on.

      Ensimmäiset СКАЧАТЬ