Sternsteinin kartano. Anzengruber Ludwig

Чтение книги онлайн.

      Hän kulki mietteisiinsä vajonneena, kunnes kohtasi Helenan, joka seisoi juuri samassa pensaikossa, missä kerran salavihkaa oli ollut tapaamassa Muckerlia.

      "Jumala antakoon", tervehti Toni tyttöä.

      "Samat sanat", vastasi Helena.

      "Minne matka?"

      "Muckerlia olen saattanut. Nyt menen jälleen kotiin".

      "Vai Muckerlia? Onko se sinun kultasi?"

      "En tiedä miksi eksyttäisin sinut siitä uskosta; kyllä kai hän jotain sinnepäin on."

      "Sepä kumma."

      "Että minulla on kulta?"

      "Ei se. Sinun laisesi voi saada vaikka kymmenen, jos tahtoo."

      "No, tiedä sitten, että vaikka se kuinka riippuisi tahdosta, niin ei kymmenen pysty yhden rinnalle; yksi on minulle kymmentä rakkaampi."

      "Niin, mutta ei kumminkaan Muckerl ole kymmenen vertainen!"

      "En minä sitä sanokkaan, mutta jätä minut jo rauhaan. Siinä sulle kylläksi kun sanon, että hän on minulle parempi kuin joku toinen – kuinka paljon parempi, se on sinulle sama."

      "Ei, se juuri ei olekaan mulle sama, sen tiedän, sinä olet kaunein – "

      "Älä sinä löpise kauneimmasta! Jo aikaa ennenkuin aloitte minua siksi mainita, on hän sen tiennyt. Ehkä ymmärrät, että hän sillä tapaa jo on muista edellä; tai kenties ei sentään olekkaan, – joka tapauksessa jätän selittelyn sikseen."

      "Ymmärtäisin ehkä, jos hän olisi tämmöinen meikäläinen eikä tuollainen poikanallikka, tai sinä sellainen, jonka olisi tyytyminen mihin tahansa; mutta asia ei ole niin, ja sinulle sopisi sievempi."

      "Oh, poika, siitä en lainkaan välitä. Kauneutta on minulla omistani kylliksi, ja toiselta sitä ei voikaan puraista."

      "Eipä kylläkään, mutta voisihan löytyä joku, jolla on enemmän kuin Muckerlilla, joka olisi paremmassa arvossa, ja haitaksi ei kumminkaan oisi, jos hän oisi hieman siedettävämmän näköinen."

      Tyttö katsoi sivuttain nuorukaiseen silmät rypyssä. "Se on tietty; tiedätkö sinä kans neuvoa minulle sellaisen?"

      "Ehkäpä", hymyili Toni, "eikä hän muuten ole kaukanakaan täältä."

      "Kun hänet tapaat, niin vie minulta terveisiä ja sano että hän minun puolestani vain saa pysyä siellä missä on."

      "Kyllä minä sanon, mutta en usko hänen siitä huolivan."

      "Se on hänen asiansa. Ja nyt Jumalan haltuun!"

      "No, älä nyt pidä kiirettä, oisin vielä mielelläni kanssasi. – "

      "Voithan sen tehdä, jos meillä on yksi tie."

      "Jotta puhuisimme asiat selviksi, – mutta tuon kautta. – "

      "Sinun mieliksesi en toki kiertoteitä kulje?! En ymmärrä mitä hyötyä siitä olisi. Mitä minulla on sinulta kuultavaa, sen voit kyllä julkisella tielläkin kertoa, vaikka ihmiset seisoisivatkin ovilla tai kurkistelisivat akkunoista."

      "Juuri ihmisten vuoksi, etteivät ne sinusta – "

      "Minustako? Mitä minun tarvitsee ihmisiä arastella, kun kuljen heidän nähtensä? Mutta sinä kai pelkäät tulevan isäsi kuuluville, että sinun on nähty seurustelevan erään meikäläisen kanssa."

      "Ohhoh!" nauroi poika. "Sittepä huonosti tunnet isä-ukon; hän puuttuu kyllä joka tilaisuudessa asianmukaisesti juttuun, mutta lopulta pistän kuitenkin hänet pussiin, niin suuri kuin hän onkin."

      "Pidä vaan silloin varalla, ettei säkki repeä."

      "Ole huoleti, isäni saan taipumaan mihin tahansa:"

      "Kaikkeenko?"

      "Kaikkeen!"

      "No, tähän saakka ei sitte ole tullut tehtyä mitään erikoista."

      Toni alkoi suurella innolla kertoa ajattelemattomista kujeistaan, mutta vaikeni, kun he saapuivat kylän ensimäisten asumuksien kohdalle.

      "Siinä se nyt nähdään", kuiskasi hän, "tuolla seisoo jo muutamia töllistelijöitä."

      "Anna heidän olla, kun heillä kerran on aikaa ja halua siihen", virkkoi tyttö ja alkoi äänekkäästi puhella ilmasta, vuodentulontoiveista, taloudestaan ja askareistaan, kunnes pääsivät sillalle, jossa hän toivotti nuorukaiselle "hyvää ruokahalua".

      "Vielä yksi asia", sanoi Toni.

      "Mikä sitten?"

      "Etkö tosiaankaan tahdo suoda minulle tilaisuutta kerran puhua suuni puhtaaksi kanssasi?"

      "En, en todellakaan."

      "Miksi et?"

      "Tahdot tietää syyn? Koska varpunen, joka minulla pesineen on käsissäni, on minulle rakkaampi kuin se ylpeä kyyhkyshaukka, joka kuikkelehtii ylhäällä Sternsteinin hovin katolla."

      Nuorukainen päästi pari lyhyttä, ivallista naurun hohotusta ja sitten katsoi hyvän aikaa poislähtevän jälkeen. Äkkiä väsyi hän siihen, nojautui kyynärpäillään kaidepuihin, työnsi kaikki kymmenen sormeansa hatun alle, jonka lieret vajosivat syvään hänen otsalleen, ja kaiveli tukkaansa.

      Näin näki Helena hänen vielä kauvan aikaa seisovan, jutellessaan vanhan oljenpunojattaren kanssa portilla.

      * * * * *

      Sternsteinin kartanossa käskettiin renkejä ja piikoja ahkerasti käymään kirkossa, mutta isäntä poikineen ei pitänyt siitä juuri väliä; ellei heidän aamupäivällä sopinut mennä Jumalaa kunnioittamaan, pistäytyivät he, jos hyväksi havaitsivat, iltarukoukseen; useimmiten menivät he lähellä olevaan kauppalaan, jossa saivat seurustella yhtä rikkaiden, siis paremmin vertaistensa isäntien kanssa, ja silloin sattui monasti, että he astuivat sisään keskellä tai lopulla jumalanpalvelusta, joten heille jäi töintuskin aikaa rukoilla pari hurskasta isämeitää, ennenkuin oli käytävä yhteisen pöydän ääreen ravintolassa.

      Mutta sen jälkeen kun Toni oli kohdannut Helenan pensaikossa ei hän laiminlyönyt ainoatakaan aamumessua, oli kirkossa saarnankin ajan ja kävi iltapäivisin rukoushetkissä. Hän antoi isänsä istuskella yksin kotona ja yksin mennä kauppalaankin ja jutteli vanhukselle hyvin ymmärtäväisesti, että tällä kaiken herrana piti olla valta elää kuten tahtoi, vaikka olisikin kovin hyvä, jos joku hänen sijastaan, palvelusväelle seurattavaksi esikuvaksi, asiaankuuluvasti kävisi kylän kirkossa.

      Kahdesti oli hän vielä sittemmin nähnyt Helenan. Hän näki tytön tulevan pitkin tietä ja kiiruhti sillalle hänet saavuttaakseen, mutta Helena oli aina ketterämpi eikä nuorukaiselle jäänyt muuta neuvoksi kuin seurata häntä loitompana, ja sitten kääntyi tyttö aina vain vanhan Matznerin Reslin majan kohdalla häneen päin, katsoi suurin silmin, ihmettelevästi ja kuten Tonista näytti hieman ivallisestikin häneen ja katosi ovesta sisälle, astuakseen sitte kotvasen kuluttua Sepherlin seurassa ulos, innokkaasti jutellen ja luomatta silmäystäkään sivulleen. Näin СКАЧАТЬ