Kalevala / Калевала. Элиас Лённрот

Чтение книги онлайн.

      et kyliä käyäksesi

      hyvänki hypyn halulla,

      tanhujuoksun tarpehella!"

      Siitä vannoivat valansa,

      laativat ikilupansa

      eessä julkisen Jumalan,

      alla kasvon kaikkivallan,

      ei Ahin sotia käyä

      eikä Kyllikin kyleä.

      Siitä lieto Lemminkäinen

      veti virkkua vitsalla,

      löi oritta ohjaksella.

      Itse tuon sanoiksi virkki:

      "Jää hyvästi, Saaren nurmet,

      kuusen juuret, tervaskannot,

      joit' olen kesän kävellyt,

      talvet kaiket tallaellut,

      piileskellen pilviöillä,

      paeten pahalla säällä,

      tätä pyytä pyytessäni,

      allia ajellessani!"

      Ajoa hypittelevi:

      jo kohta koti näkyvi.

      Neiti tuon sanoiksi virkki

      itse lausui, noin nimesi:

      "Tupa tuolla tuulottavi,

      nälkäraunio näkyvi.

      Kenen onpi tuo tupanen,

      kenen koti kunnottoman?"

      Se on lieto Lemminkäinen

      sanan virkkoi, noin nimesi:

      "Elä sie sure tuvista,

      huokaele huonehista!

      Tuvat toiset tehtänehe,

      paremmaiset pantanehe

      hirve'istä hirsiköistä,

      parahista parsikoista."

      Siitä lieto Lemminkäinen

      jo kohta kotihin saapi

      luoksi armahan emonsa,

      tykö valtavanhempansa.

      Emo tuon sanoiksi virkki,

      itse lausui, noin nimesi:

      "Viikon viivyit, poikaseni,

      viikon mailla vierahilla."

      Lausui lieto Lemminkäinen,

      sanan virkkoi, noin nimesi:

      "Piti naiset naurellani,

      kostoa pyhäiset piiat

      piännästä pitkän pilkan,

      naurannoistansa minulle.

      Sain parahan korjahani,

      tuon asetin taljalleni,

      liitin liistehyisilleni,

      alle viltin vierähytin.

      Sillä maksoin naisten naurun,

      piikojen ilopiännän.

      "Oi emoni, kantajani,

      äitini, ylentäjäni!

      Mitä läksin, senpä sainki,

      kuta pyysin, sen tapasin.

      Pane nyt patjasi parahat,

      pehme'immät päänalaiset,

      maatani omalla maalla

      nuoren neiteni keralla!"

      Emo tuon sanoiksi virkkoi,

      itse lausui ja pakisi:

      "Ole nyt kiitetty, Jumala,

      ylistetty, Luoja, yksin,

      kun annoit miniän mulle,

      toit hyvän tulen puhujan,

      oivan kankahan kutojan,

      aivan kenstin kehreäjän,

      pulskin poukkujen pesijän,

      vaattehien valkaisijan!

      "Itse kiitä onneasi!

      Hyvän sait, hyvän tapasit,

      hyvän Luojasi lupasi,

      hyvän antoi armollinen:

      puhas on pulmonen lumella,

      puhtahampi puolellasi;

      valkea merellä vaahti,

      valkeampi vallassasi;

      sorea merellä sorsa,

      soreampi suojassasi;

      kirkas tähti taivahalla,

      kirkkahampi kihloissasi.

      "Laai nyt lattiat laveat,

      hanki ikkunat isommat,

      seisottele seinät uuet,

      tee koko tupa parempi,

      kynnykset tuvan etehen,

      uuet ukset kynnykselle,

      nuoren neien saatuasi,

      kaunihin katsottuasi,

      paremmaisen itseäsi,

      sukuasi suuremmaisen!"

      Kahdestoista runo