Tuomo sedän tupa. Гарриет Бичер-Стоу

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ Jumalan rangaistus. Hän tahtoo näyttää meille orjuuden kirouksen; hän tahtoo osoittaa, kuinka se tärvelee sekä orjan että isännän. Sillä minä tiedän että orjien pitäminen on synti; jo nuorena tyttönä sitä paheksin ja vielä selvemmäksi asia on käynyt minulle nyt. Ystävällisyydellä, huolenpidolla ja hellyydellä olen luullut voivani auttaa orjiani ja huojentaa heidän kuormaansa…”

      ”Pelkkää pettymystä! Mitäpä minä voisin niinkauvan, kuin ei lakimme ota heitä turviinsa, vaan käsittelee heitä kuin kauppatavaraa. Parhaankin isännän kuollessa tahi köyhtyessä heitä myydään niinkuin muutakin irtaimistoa.” Rouva Shelbyn ääni värisi mielenliikutuksesta ja katkerat kyyneleet vierivät hänen poskillensa.

      ”Sinun surusi kaivelee minua suuresti, rakas vaimoni”, sanoi vihdoin herra Shelby, ”mutta jos sinä tuntisit Haleyn, niinkuin minä, ymmärtäisit, ett’en vähemmällä voinut päästä hänen kouristaan. Hänessä ei ole rahtuakaan sääliä; hän olisi valmis myymään oman äitinsä, jos vaan sen kautta luulisi hyötyvänsä. Huomen aamuna hän jo tahtoo viedä omaisuutensa täältä ja siksi aion ratsastaa pois koko päiväksi, sillä en kestä nähdä Tuomon kasvoja ja surullisia silmäyksiä. Saman neuvon antaisin sinulle. Mene sinäkin jonnekin ja ota Elisa mukaasi.”

      ”En, sitä en tee milloinkaan”, sanoi rouva Shelby kiivaasti, ”siten osottaisin hyväksyväni tätä julmaa kauppaa ja olisin avulias sen toimeen panossa. Minä tahdon mennä Tuomon luo, puhua hänen kanssansa ja lohduttaa häntä. Hänen pitää tuntea emäntänsä mielenlaadun. Mitä Elisaan tulee, en uskalla ajatellakkaan hänen suruansa.”

      Herra ja rouva Shelby eivät aavistaneetkaan, että eräs henkilö oli kuullut koko heidän keskustelunsa.

      Orjakauppiaan käynti talossa oli herättänyt Elisassa levottomuutta. Hän oli kulkiessaan isäntänsä avonaisen oven ohi aamupuolella mielestään kuullut Haleyn puhuvan hänen pikku pojastaan.

      Koko päivän oli tuo ajatus vaivannut häntä ja kalvanut hänen mieltään. Olisiko todella sellaiset kauheat asiat tekeillä ja millä tavalla hän saisi varmuutta. Hajamielisesti ja takaperin hän oli suorittanut tehtävänsä pitkin päivää tuumiessaan näitä kysymyksiä edestakaisin.

      Kiihkeässä mielentilassaan ei hän iltasellakaan voinut mennä levolle, vaan pistäysi pieneen käytävään, joka eroitti hänen huoneensa isäntäväen makuukamarista. Siellä hän seisoi vavisten korva ohutta seinää vasten ja kuuli jok’ikisen sanan, jonka isäntä ja emäntä illan kuluessa olivat vaihtaneet.

      Posket kalpenivat, koko ruumis jähmettyi ja herttaisille kasvoille ilmestyi kova piirre. Hän oli tehnyt päätöksensä ja hiipi nyt hiljaa pieneen kammioonsa, missä oli niin monta rauhallista ja onnellista hetkeä viettänyt. Tuolla oli ikkuna, jonka ääressä hän oli istunut ompelunsa kanssa tyytyväisesti hyräillen, tuolla pieni hylly täynnä emännän antamia kirjoja ja muita pikku kaluja, joita oli saanut jouluiksi. Niin, tämä oli tähän asti ollut hänen turvapaikkansa ja pieni maailmansa.

      Mutta nurkassa pienellä vuoteella nukkui hänen Harrynsä viattomuuden unta, suu puoli avoinna, kiharat hajallaan ja kätöset hervottomina peitteen päällä. Äiti kumartui vuoteen yli ja kuiskasi:

      ”Oma armahin lapseni, he ovat myyneet sinut, mutta äitisi on sinut pelastava.”

      Ei ainoakaan kyynel valunut hänen poskelleen, sillä tällaisen surun kohdatessa silmä ei itke, sydän vaan vuotaa näkymättömiä veripisaroita.

      Elisa otti lyijykynän ja kirjoitti kiireesti: ”Oi rakkahin emäntäni, älkää ajatelko pahaa minusta, älkää liioin kutsuko minua kiittämättömäksi! Olen kuullut koko teidän illallisen keskustelunne ja koetan nyt pelastaa poikani. Ettehän moiti minua siitä? Jumala teitä siunatkoon ja palkitkoon teidän hyvyytenne!”

      Käännettyään tämän paperilipun kokoon meni hän piironkinsa laatikosta ottamaan vaatteita pikku pojalleen ja niin hellä on äidin sydän, ett’ei se edes tällaisenakaan kauhun hetkenä unohda ottaa vähän lelujakin armahansa huviksi. Kaikki nämät tavarat hän sitten kääri niistimeensä ja kiinnitti sen vyötärilleen. Nyt tuli pienokaista herättää. Kun tämä viimeinkin avasi silmänsä ja näki äitinsä matkapuvussa, kysyi hän häntä vakavasti katsellen:

      ”Minne menet, äiti?”

      Äiti nojautui hänen ylitsensä ja sanoi matalalla äänellä: ”Hiljaa, Harryseni, et saa puhua ääneen. Paha mies aikoo ottaa Harryn ja kantaa hänet pois pimeässä, mutta äiti ei salli sitä. Äiti aikoo pukea sydänkäpynsä päälle lakin ja takin ja juosta kauvas pois hänen kanssaan, ett’ei paha mies saa kiinni.”

      Lapsi ymmärsi, että oli jotakin vakavaa tekeillä ja pysyi aivan äänetönnä äidin valmistellessa matkaa varten. Kun pienet varustukset oli tehty, nosti hän pojan käsivarrelleen ja hiipi hiljaa kuin varjo ulos pimeään yöhön. Ilma oli kylmä, taivas tähdissä, ja äiti kietoi pienokaisensa huiviin puristaen häntä lujasti rintaansa vasten.

      Tie oli tuttu ja muutaman minuutin kuluttua he saapuivat Tuomo sedän tuvalle. Täällä Elisa pysähtyi ja naputti hiljaa ikkunaruudulle.

      Mutta ennenkuin seuraamme häntä sisään, voimme ensin tutustua tuvan asukkaisiin ja heidän jokapäiväiseen elämäänsä.

      II

      Tuomon eli Tuomo sedän, joksi häntä tavallisesti nimitettiin, tupa oli pieni puurakennus herraskartanon läheisyydessä. Tuvan edustalla oli vähänen puutarha, jossa aina kesäisin rehotti kukkia, hyötymansikoita, vattuja ja vihanneksia. Toimelias käsi oli paitsi sitä tuvan etupuolelle istuttanut köynnöskasvia, jotka kiipesivät pitkin huoneen seinää ja milt’eivät peittäneet sitä tykkänään.

      Aikaisemmin samana päivänä, jota edellisessä on kuvattu, istuivat kaikki tuvan asukkaat koossa: Tuomo setä, hänen vaimonsa Chloe täti ja kolme villapäistä lasta, joista nuorin juuri parhaallaan harjoitteli kävelytaitoa. Vähä väliä hän nousi jaloilleen ja kompastui jälleen veljiensä suureksi huviksi.

      Chloe täti, joka oli herraskartanon paras keittäjä, oli juuri hiljattain päässyt illallistoimistaan sieltä ja kiirehti nyt valmistamaan omalle rakkaalle ukolleen ehtoollisruokaa. Hän seisoi toimeliaana lieden ääressä paistaen jotakin paistinpannussa ja raotti vähä väliä kattilan kantta, jossa varmaankin hajusta päättäen kiehui jotakin oikein maukasta.

      Chloe täti tiesi olevansa taitavin keittäjä koko lähiseudulla ja tämä pani hänen tummat kasvonsa ilosta ja tyytyväisyydestä hohtamaan. Ei kukaan osannut valmistaa sellaisia maissikakkuja tahi panna toimeen niin komeita puolipäiviä, kuin hän. Vieraiden tulo kartanoon olikin hänestä oikea riemuhetki, sillä nyt hän taas sai ponnistaa voimiaan ja näyttää keittotaitonsa tuloksia. Ja kun vieraat sitten kiittelivät putinkia, kysyivät sen tekijää ja ottivat sitä kahdesti jopa kolmastikin, ei Chloe täti pyytänyt parempaa palkintoa. Hänen sydämmensä sykki riemusta sitä ovenraosta kuullessaan.

      Pienen pöydän ääressä, joka jo illallista varten oli peitetty valkealla liinalla, istui perheen isäntä, Tuomo setä, herra Shelbyn paras työmies. Koska hän on koko kertomuksen päähenkilö, on syytä katsella häntä vähän tarkemmin. Hän on isokasvuinen ja harteva mies. Kasvot ovat Afrikan neekerin, väri tumma ja tukka villainen, mutta näissä mustissa kasvoissa kuvastuu niin paljon viisautta ja jaloutta, arvokkaisuutta ja nöyryyttä, ett’ei niitä kerran nähtyään unhota.

      Hän istui tänä iltahetkenä rihvelitaulu edessään ja muodosteli suurella, kirjoitukseen tottumattomalla kädellään hitaasti kirjaimia. Hänen isäntänsä kolmetoista-vuotias vilkas poika, nimeltä СКАЧАТЬ