Waverley. Вальтер Скотт

Чтение книги онлайн.

СКАЧАТЬ tuntevan Tayn pohjoispuolella majailevien linnotusväestöjen ja rykmenttien lukumäärän. Mainitsipa hän täsmälleen niiden tarjokkaiden luvun, jotka olivat yhtyneet Waverleyn mukana sotaväkeen hänen setänsä tilalta, ja huomautti, että he olivat "aimo poikia." Hän muistutti Waverleylle paria rykmentin tarkastuksessa sattunutta pikku seikkaa, joista hän tiesi varmasti päättää rosvon olleen omin silmin niitä näkemässä; ja kun Evan Dhu sill'aikaa oli vetäytynyt levättiinsä kääriytyneenä levolle, Donald erityisellä äänenpainolla kysyi Edwardilta, eikö tällä ollut mitään erikoista sanottavaa hänelle.

      Waverleytä hämmästytti ja jonkin verran saattoi rauhattomaksikin moinen kysymys tuollaiselta mieheltä. Hän vastasi vain uteliaisuudesta saapuneensa katsomaan tätä merkillistä paikkaa. Donald Bean Lean katseli häntä vakaasti kasvoihin tovin, ja virkkoi sitte, merkitsevästi päätään nyökäyttäen: "Olisittehan voinut luottaa minuunkin; olen yhtä varma kuin Bradwardinen paroonikin, tahi Vich Ian Vohr. Mutta yhtä tervetullut olette majaani silti."

      Waverleytä ehdottomasti värähdytti rosvon salaperäinen puhe, eikä hän parhaalla tahdollaankaan saanut kysytyksi, mihin nuo viittaukset tähtäsivät. Erääseen luolan komeroon oli hänelle valmistettu kanervainen alus, kukat päälle päin käännettyinä, ja siellä hän muutamien ylimääräisten levättien peitossa makasi jonkin aikaa silmäillen luolan muiden asukasten liikkeitä. Kahden tahi kolmen miehen ryhminä he saapuivat luolaan tahi läksivät ulos, ainoastaan lausuen muutaman sanan geelinkielellä rosvopäällikölle, ja jälkimäisen vaivuttua uneen, eräälle kookkaalle ylämaalaiselle, joka toimi hänen sijaisenaan ja näkyi hänen levätessään olevan vartijana. Ne, jotka saapuivat luolaan, näyttivät palanneen joltakin onnistuneelta retkeilyltä, ja astuivat suoraa päätä ruokakomeroon, leikaten tikareillaan osuutensa siellä riippuvista elukoista, ja paistellen ja syöden niitä sitte nuotion ääressä mielensä mukaan. Väkijuomat olivat ankaran valvonnan alaisina; niitä jakelivat ainoastaan joko Donald itse tahi hänen sijaisensa ja ennenmainittu neitonen, joka näkyi olevan ainoa nainen leirissä. Määrätty whisky-osuus olisi kuitenkin tuntunut liialliselta kenelle muulle tahansa kuin ylämaalaisille, jotka enimmäkseen taivasalla ja hyvin kosteassa ilmanalassa eläen voivat nauttia suuret määrät väkijuomia, niiden aiheuttamatta tavallisia haitallisia seurauksiaan aivoihin tahi ruumiin vointiin.

      Vihdoin alkoivat liikehtivät ryhmät sulautua yhteen sankarimme silmissä, jotka vähitellen painuivat umpeen, eikä hän jälleen avannut niitä, ennen kuin aamun aurinko oli korkealla yli järven pinnan, joskin siitä oli vain himmeä heijastus Uaimh an Ri'ssä – Kuninkaan luolassa, kuten Donald Bean Leanin asuntoa ylpeästi nimitettiin.

      Toinnuttuaan unestaan Edward ihmeekseen huomasi luolan typö tyhjäksi. Käydessään luolan suulle, hän näki että sille kallionkärjelle, jolla olivat jäännökset edellisen illan kokkovalkeasta, johti pieni polku pitkin luolaan ulottuvan poukaman reunaa. Noustuaan ylös tuolle pengermälle, hän olisi pitänyt enemmän etenemisen maitse mahdottomana, jos ei olisi ollut uskomatonta, että luolan asukkailla oli ainoastaan vesitie käytettävänään. Etsimällä hän löysikin pikku pengermän ulommassa päässä kolme, neljä kaltevaa paasiastuinta, joita myöten kiipesi kallion toiselle puolelle ja melkoisen työläästi laskeusi sen kuvetta alas. Siten hän äkkiä joutui ylämaalaisen järven karulle ja jyrkälle rannalle. Järvi itse oli noin neljän penikulman pituinen ja puolentoista levyinen, ja sitä rajottivat jylhät, kanervien kattamat tunturit, joiden harjalla vielä aamun usma lepäsi.

      Katsellessaan taakseen hänen täytyi ihmetellä turvapaikan hyvin salattua asemaa. Kallio, jonka kärjen hän oli kiertänyt muutamia pikku koloja käyttäen, jotka tuskin jalansijaksi soveltuivat, näytti nyt ylipääsemättömältä äkkijyrkänteeltä. Etäämpänä rannalla näkyi Evan Dhu onkimassa, mukanaan toinen ylämaalainen, jonka Edward taistelukirveestään tunsi eiliseksi ystäväkseen. Paljoa lähempää hän kuuli iloista geeliläistä laulua, ja sen opastamana saapui päiväpaisteiseen, riippakoivun siimestämään poukamaan, jonka pohjana oli luja valkohiekka. Siellä hän tapasi luolan neidon parhaansa mukaan puuhaamassa aamiaista maidosta, munista, ohraleivästä, tuoreesta voista ja mesikakuista. Tyttö parka oli sinä aamuna tehnyt neljän penikulman kaarroksen, etsimässä noita Donald Bean Leanin leirissä tuiki tuntemattomia aineksia, vaan oli kuitenkin saanut aikaa laitella oman persoonansa mitä parhaimpaan kuntoon. Tosin olivat koko pukimina ainoastaan lyhyt, tummanruskea, omakutoinen nuttu ja mitaltaan niukka hame, mutta ne olivat puhtaat ja sievästi sommitellut. Tulipunainen kirjailtu huivi piteli tukkaa, joka valui runsaina, mustina kiharoina alas hartioille. Alicen uhkeimpana koristuksena oli pari kultaisia korvarenkaita ja kultainen rukousnauha, jonka hänen isänsä (sillä hän oli Donaldin tytär) oli tuonut Ranskasta, kaiketikin jonkin taistelun saaliina. Hänen vartalonsa, joskin hiukan liian kookas tuon ikäiselle, oli hyvin sopusuhtainen, ja ryhtinsä sorea ja sujuva. Hän tervehti Waverleytä, englanninkieltä osaamattomana, herttaisella hymyllä, joka sai lumivalkeat hammasrivit näkymään kaikessa loistossaan ja hilpeät silmät veitikkamaisesti välkehtimään. Hän näytti kiihkeästi haluavan vierastaan istuutumaan noin suurella innolla hommatun aamiaisen ääreen, johon hän vielä lisäsi läheiseltä nevalta poimittuja karpaloita.

      Evan ja hänen seuralaisensa palasivat nyt verkalleen rantamalta, tuoden riistanaan suuren lohenmullon. Kipinä Evanin pistoolista sytytti tuleen muutamia kuivia näreitä, jotka yhtä nopeasti paloivat hiilille, ja niillä paistettiin kala suurina viipaleina. Aterian päätteeksi Evan veti lyhyen nuttunsa taskusta suuren helttasimpukan kuoren ja levättinsä poimuista whiskyllä täytetyn oinaansarven. Hän siemasi aimo kulauksen, huomauttaen ottaneensa jo aamuryypyn Donaldin kanssa ennen tämän lähtöä, ja tarjosi simpukankuoren sitte loordin armollisin elein Dugald Mahonylle, kumppanilleen, joka ei odottanut toista käskyä, vaan tyhjensi sen suurella halulla. Evan valmistausi sitte lähtemään veneelle, kutsuen Waverleytä mukaansa. Sillävälin oli Alice kerännyt pieneen vasuun mitä piti korjaamisen arvoisena ja heittänyt hartioilleen tulipunaisen vaippansa. Astuen nyt Edwardin luo, hän sievästi niiaten, tarjosi, vieraansa käteen tarttuen, mitä vilpittömimmällä yksinkertaisuudella poskensa hänelle suudeltavaksi. Evan, joka vuoriston tyttösien keskuudessa kävi aimo hulivilistä, astui esille ikäänkuin samaa suosiota tavottamaan; mutta Alice sieppasi vasunsa ja kiiti ylös kallioharjannetta kuin metsäkauris. Naurellen kääntyi hän vielä kerran katsahtamaan taakseen, huusi jotakin geelinkielellä Evanille, joka vastasi samaan tapaan ja samalla kielellä, heilutti kättään Edwardille ja pitkitti sitte yksinäistä matkaansa, pian kadoten tiheikköön, josta vielä jonkin aikaa kajahtelivat hänen säveleensä.

      He astuivat jälleen luolan suulla olevaan alukseen, jonka Dugald Mahony lykkäsi vesille. Käyttäen hyväkseen aamutuulahdusta, hän nosti kömpelönlaisen purjeen, Evanin käydessä käsiksi peräsimeen ja ohjatessa, mikäli Waverleystä näytti, jonkin verran ylemmäksi vastakkaiseen rantaan kuin edellisenä iltana olivat olleet. Heidän soluessaan pitkin hopealta läikehtivää pintaa, Evan alotti keskustelun ylistyspuheella Alicesta, joka hänen sanojensa mukaan oli sekä näköisä että näpevä, ja sitäpaitsi notkein strathspeyn tanssija koko maakunnassa. Edward yhtyi ylistyksiin sikäli kuin niitä ymmärsi, mutta ei voinut pidättyä pahottelemasta sitä, että tyttö oli tuomittu niin vaarallisiin ja surkeihin oloihin.

      "Huh, mitä siihen tulee", virkkoi Evan, "niin ei koko Perthshiressä ole mitään, minkä puutteessa hänen tarvitsee olla, jos sitä isältään pyytää, kun se vain ei ole liiaksi kuuma eikä liiaksi raskas."

      "Mutta hänen isänsä on rosvo, tavallinen varas!"

      "Tavallinen varas! Ei mitenkään: Donald Bean Lean ei ikipäivinä nosta vähempää kuin kokonaisen lauman kerrallaan."

      "Sanotteko häntä siis epätavalliseksi varkaaksi?"

      "En sitäkään. Vaan se on varas, joka anastaa köyhältä leskeltä lehmän tahi mökkiläiseltä sonnin; se taasen, joka nostaa alamaalaislairdilta karjalauman, on herrasmies ja karjanvälittäjä. Sitäpaitsi ei puun ottaminen metsästä, lohen virrasta, СКАЧАТЬ